Muilla samanlaisia ruokailuun liittyviä ongelmia?

10+0

Oon siis viikolla 10, ja minulla on ollut jo kolmen viikon ajan pahoinvointia. Se kestää aamusta iltaan, sekä vaivaa myös öisin. Aina jos olen syömättä, tulee huono olo lähes samantien, joten joudun syömään n. puolen tunnin välein. Painoa ei ole noussut vielä yhtään, turvotusta on vähän.
Eli lähinnä mua huolettaa, että lämmin ruoka yököttää! Välillä ruokapöydässä tuntuu, että voisin samantien juosta vessaan. Lämmin ruoka, liha ja perunamuusi varsinkin. Nykyään alkaa jo hirvittää ruokailu esim. ystävien tai tulevien mummojen luona, kun voi olla etten saa syötyä kuin muutaman haarukallisen.
Mikään muu ei sitten ällötäkään, kaikki leipä, hedelmät ja vihannekset maistuvat hyvin!
Onko kenelläkään muulla vastaavanlaisia ongelmia? Joudun kai kohta hankkia kaikki mahdolliset lisäravinteet kun en ruokaa pysty syömään. Vai meneeköhän tämä kohta ohitse?

3

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+1

      Mulla kesti tosi huonoa oloa rv 12-13 asti (raskaustestistä alkaen) 24/7(en oksentanut kertaakaan) ja edes ruoka ei helpottanut oloa yhtään.
      Mullakin lämmin ruoka yökötti enemmän, mutta sitten hedelmät,kasvikset ja leipä meni hyvin alas.
      Paino tippui vähän,mutta sitten kun pahoinvointi helpotti,painoa alkoi tulla lisää.
      Vieläkin päivittäin tulee huono olo,mutta menee ohi.

    • ...........

      No mulla oli ekat 3kk tollasta. En tainnut sinä aikana montaa kertaa lämmintä ruokaa syödä, vain omenaa, jogurttia ja leipää. Eiköhän sullakin jossain vaiheessa helpota.

    • melki koko ajan

      mulla kesti pahoinvointia lähes koko raskauden ajan =( .Eli siis alkoi ihan alussa ja loppui vasta rv39 tienoilla..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe