Kääpiöpinseri ja vauva tulossa taloon...

Soulmates? Anyone?

Kääpiöpinseri uros 9-vuotias kyseessä.
Asumme kerrostalossa, ja nyt vauva tulossa huhtikuussa.
Tähän asti koiramme on ollut silmäterämme ja saanut kaiken huomion,
sekä rakkauden minulta ja mieheltäni...
Koiramme on aina ollut haukkuherkkä kodinvahtija.
Kolmisen vuotta sitten otimme koiralle toisen Kääpiöpinserin (pennnun) kaveriksi,
kun päivät tulivat kovin pitkiksi töidemme takia. Pennusta luovuttiin, kun koiramme
masentui niin pahasti (Ei syönyt, leikkinyt, eikä ollut oma itsensä enää..)
Ja sitä jatkui niin kauan kun pentu oli talossa.
Ruokahalu pikkuhiljaa palasi ja kaikki muutkin entiset tavat esim. Lelun tuonti.. jne..
Viimeisen kahden vuoden sisällä koiramme on alkanut osoittamaan agressiivisuutta
muita koiria kohtaan lenkeillä, ja hyökkäilee ihmisiä kohti haukkuen/rähisten.
Kauheimpia ovat lenkkeilijät, pyöräilijät ja mopot. Koiralla elopainoa n.5 kiloa ja tuntuu
että onnistuu silti melkein vetämään minutkin rähinässään kumoon..
Kotona mellakka alkaa heti kun rapusta kuuluu vähänkin joku pieni naksahdus,
tai ala-ovi käy. Meteli on jumalaton! Olen aina mennyt ovelle rauhallisena, kieltänyt,
ja käännyttänyt koiran pois, käskien omalle paikalle.
Nyt vain mietin että mitäs sitten kun vauva on talossa... Apuva...
Vauva itkee ja koira haukkuu kilpaa ... Mitenköhän voisin varmistua ettei ole myös
vauvaa kohtaa agressiivinen? Kenenkään toisen lapsella en tahdo edes kokeilla.
Aikamoinen umpikuja(ko)?

Vinkkejä otetaan vastaan, mollaukset ja moitteet voi jättää kommentoimatta,
nimittäin koirakouluissa on oltu! Saanut pennusta pitäen koulutusta,
ja taitaa edelleen kaiken mitä silloin on opittu. Haukkupantaa on kokeiltu,
ei toiminut kun oppi tyhjentämään sitruunapanoksen ja meno jatkui samana.
Pistorasiaan laitettavista rauhottimista ei hyötyä.
Mitään sähköön liittyyvää (pannat) en suostu edes kokeilemaan.

Kasvattajan sekä kouluttajien mielestä koiramme on erityisen vahtiviettinen,
ja tästä syystä haukkuherkkä...

Ideat alkaa olla vähissä.. HJELP!

1

171

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitokeinoja

      Kysy kasvattajalta ja kouluttajilta neuvoja. Ei riitä että toteaa vahtivietin. Keinoja kehiin et saat apua .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      2022
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1933
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1807
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1474
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      531
      1103
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      980
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      921
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      348
      894
    Aihe