Sunny car centerin mainoksia nähdään tänä päivänä taxien kyljissä Hämeenlinnassa ja suureen ääneen on meille kaupunkilaisille mainostettu maansiirtotöiden jo alkanenn kirstulan kolmiossa. Jokin aika sitten hommat kuitenkin pantiin alueela seis ja syyksi mainittiin maaperän vetisyys.
Verovaroja on alueelle panostettu nyt toista miljoonaa ja nyt hankkeen jäihin laitto on todellisuudessa osoittaunut verorahojen loppuminen. Kiinteistön vuokramiesten nimet luvattiin julkistaa jo aikapäivää sitten mutta mitään ei kuitenkaan kuulu.
kaupungin johtaja Tapani Hellstenin kommenttia ei asiaan ole kuultu ja kaikenlaiset huhut kiirivät kaupungilla.Näyttää nyt pahasti siltä että käsissä on taas uusi Innoparkin toisinto. Milli on mennyt ja kuntajohto on hiiren hiljaa.
Asiaan tietenkin kuuluu ettei Hämeen sanomat ota selvää asioista ettei vaan Hellstenin tarvitsisi vastata kiusallisiin kysymyksiin. Teepä nyt Hellsten kerrankin miehen työ ja ota vastuu asiasta ja pirauta HäSa:n toimitukseen kertoaksesi mikä todellinen tilanne autotalon kohdalla nyt on. Sen olet totta vie meille rahoittajille velkaa.
Hellstenin aika astua esiin !!
16
426
Vastaukset
- Miksei Isosuo?
Miksei Isosuo?
- Autojako hämeenperäl
Eiköhän POJAT hoida hommansa entiseen malliin ja vähän ajan päästä tonne suolle nousee Euroopan Suurin Kirppis..?!
- 4
palkat ei noussu tarpeeksi, kuka noilla liksoilla esiintyy..
Sunny shit centerillä on jo Radiomainoskin :))) - Rak.Mest 2 polv.
Todellisuus Sunny car centteristä on se että se oli hämeenlinnan päättäjien vedätystä sekä rahastusta. Tuollaisen hankkeen rakennus ei ole mitään pihavaraston tekoa vaan vaatii pitkälliset suunitelmat sekä mielettömän määrän tutkimuksia mm maaperästä .rakennuslupaa ei myönnetä jos maaperätukimuksia ei ole tehty niin kuin tässä tapauksessa on tullut esiin mutta aloituslupa voidaan myöntää eli kaivinkoneet voivat kuoria pintamaat sekä kivet ja kannot pois mutta jos nyt jo pintamaiden kaivuiden yhteydessä on tullut esiin että maaperä on liian pehmeää ja työt on lopetettu sen johdosta niin jo tyhmempikin tajuaa sen että eihän tuossa siittä ole kyse vaan alualkaenkaan tarkoitus ei ollut tuota hanketta viedä loppuun saakka vaan lypsää tuo tietty määrä rahaa veronmaksajilta ja häipyä maisemista ,eikös hankkeen alulle laittaja ole käsittääkseni jo muutaman konkurssin tehnyt ja yritystoiminta kieltojakin ollut ainakin yksi että tälläisten veijareiden kanssa nämä päättäjät tekevät kauppoja . Jokainen Hämeenlinnalainen tietää että tuo alue on maaperältään pehmeää savikkoa johon ei ole kaikkein halvinta rakentaa ,Maaperätutkimuksia ei ole tehty tuolle alueelle eikä sitä ole ollut tarkoitus ikinä tehdäkkään tuon projektin tiimoilta.
- Sunnucar
Sinne pehmeään maahan upposi sekin kaupunkilaisten veromiljoona herrojen kouhotuksen tuloksena.
- Aani
Se on totta että ne miljoonat meni ja takasin ei tule .Nyt olis sitten kansalaiset aika pistää noiden kahden "päät pölkylle " ennen kuin ollaan siinä tilanteessa että ne karistaa tämän kaupungin tomut jaloistaan teitte tietymättömille Vastuuseenhan ne on j umalauta korkein aika saada.
- Tyytyväinen!!!
Mitä kiroilet? Kaupunki osti hyvältä paikalta halvalla maata. Kiitos siitä.
- Gurvin Iidman
Homma ei ilmeisesti etene nyt sen vuoksi ettei vuokrasopimuksia ole saatu tehtyä. Tämän tason hankkeeseen olisi tietenkin tullut lähteä markkinointitutkimusten ja kannattavuuslakelmien pohjalta. Kun nämä olisi tehty ensin olisi vuokralaisiakin varmasti ilmaantunut tai ollut ilmaantumatta. Liikkeelle on lähdetty nyt puun latvasta verovarojen turvin ja uskottu ja luotettu että kaikki menee hyvin niinkuin kaikessa muussakin. Kun vastuuta ei tarvitse kantaa, on helppo syöksyä suin päin tuntemattomaan.
- Köyhä.
Taisivat kaivinkoneurakoitsijatkin tehdä konkurssin, juuri ajettuani paikan ohi, pari kaivinkonetta seisoi lumihangessa, olettaisin että niilläkin olisi parempaakin tehtävää, toinen ilman kauhaa.
- aani
Joku pohjamaalainen yritys jolla virolaiset työntekijät.Eiköhän sekin kerro jo jotain
- ???!!!!????
Eiköhän olisi jo aika ottaa asia esille valtuustossakin?
- dsfdsfdfs
Suomi24 palsta on kyllä totuuden torvi jossa kaikki Paul Betckemäiset pellet laukoo kaikkea paskaa muka totuuksia! Mua öklöttää lukea tätä palstaa. Onneks se on vapaaehtoista.
- ananaskäämä
Toivottavasti muistat ottaa lääkkeesi ajoissa. Kerro samalla terveiset Hämeen Sanomien keskustelupalstalle. Siellä voi olla vain yksi totuus, täällä totuuksia on niin paljon kuin on kirjoittajiakin. Kumpi malli on lähempänä demokratiaa?
- Nature boy
Vihreä Hämeenlinna taistelee puhtain asein ilmastonmuutosta vastaan.
Vähäenergiaintensiivisellä tekojään teolla, saamarinmoisella päättömällä ympyräiskaahauksella luonnonsuojelualueella ja Euroopan autokaupan uudella keskuksella.
Ja tuohan siihen pienen pikantin lisänsä nää jarrutukset ja kiihdytykset MOKA:n kohdalla.
(MOKA=moottoritien kansi)
Puhtain asein puhtaamman tulevaisuuden puolesta! Ja Luonto kiittää!
Hämeenlinnan kaupunki. Puhtaampi asua ja elää!
p.s.
Terveisiä Sirpa Rautiaiselle ja Kirsi Ojansuu-Kaunokaiselle.
http://www.youtube.com/watch?v=WBfuoMpabHY&feature=related - Pötki pitkälle
Vihreyttä kehiin, sillä pötkii pitkälle
- - että patittaa -
Kiitos. Ainakin joissain artikkeleissa käytetään oikeaa terminologiaa..
Hämeenlinnassa moottoritien päälle rakennetaan kansi, ei katetta. Kannen päälle voidaan rakentaa lisää, kate on aina ylimmäisenä.
Voipi vaikkapa katsoa suomenkielen sanakirjasta.
- että on ottanut jo vuosia pattiin -
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8212665Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711363- 514583
- 244297
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni164222Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv364030Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573929No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol423752- 603490
- 423165