http://rakennusmaailma.fi/artikkelit/ilmalampopumppu-ryomintatilassa
Ilmalämpöpumppu ryömintätilaan
9
504
Vastaukset
- mieleltään avoin.
Onhan tuo ollut meikäläisellekin itsestään selvää aikaisemmin. Eli että ei voi ryömintätilaan asentaa kun vetää routaan maaperän. Mutta ei ole enää. Rossipohjan läpi kulkee 2000-3000 kWh energiaa vuodessa. Enemmänkin jos alapuoli vedetään oikein kunnolla pakkaselle. Maaperän pinta-ala on yksikerroksisessa talossa 150-200 m2. Jos neliöltä otetaan 20 kWh, tulee maaperän jäähtymisen kautta 3000-4000 kWh. Eikös tuo ole jo yhteensä 5000-7000 kWh, joka on tavallinen ILPin tuotto vuodessa.
On pakko muuttaa ajatustapaa. 20 kWh neliöltä vuodessa ei edes jäädytä maata. Ja jos jäädyttää niin muutaman sentin.
Hommaa pitää kehittää. Rossipohjissa on ongelmana kellariolosuhteet. Jos tilaa jäähdytetään, saadaan paljon kosteutta kondenssivetenä pois. Tila kuivuu ja homeet eivät kasva. Ne eivät kasva myöskään pakkasessa. Kondennsiveden voi myös laskea takaisin alapohjan maaperään, jo on paksu sepeli. - 234567ui
"Esimerkiksi 10.–24. helmikuuta lämpötila ei laskenut kertaakaan alle –15 asteen."
Mitäköhän tuossakin nyt tarkoitetaan? - eljii
entäs jos rakentaessa tai tonttia muuten kaivellessa vetäisi maaperään ilmaputkia ja tämän lämmitetyn ilman veisi ILP:ille. Rakennustekniikan opinnoissa jäi mieleen että jo kohtuulisella syvyydellä maaperän lämpötila on ympäri vuoden vakioinen jotain seitsemää astetta
- kehittelyä.,.,
Ja vielä niin että kierrättää samaa ilmaa, eikä ota ulkoa mahdollista -30c pakkasilmaa mukaan ollenkaan. Mutta täytyy olla 50cm x 50cm putkea, tai vieläkin isompaa että kiertää vapaasti. Ja kuinka syvällä ja kuinka pitkä? Vois olla säätöluukut että kun ulkoilma lämpimämpää kun putkessa, sitten otetaan sitä.
- javascript:void(0)
Mutta eikös putkea kannattaisi lämmittää silloin ulkoilmalla?
- LVI mies
Saksassa ovat kokeilleet tuota tuloilma putki maansisässä systeemiä passiivitaloissa. Sittemmin ovat unohtaneet homman.
ongelmina oli putken suuri pituus, koko ja kanavaan tulevat kondensio ja homeongelmat epäpuhtauksien kerääntyessä putkistoon.
nykyisin käyttävät maalämpö putkisto kieppiä talon ympäri ulko tai sisäpuolella josta lämpö talteen ja lämmittää iv:n tai ilpin tuloilman.
artikkeli oli jossain mut en nyt löytäny tähän hätään, - eljii
> ... kondensio ja homeongelmat epäpuhtauksien kerääntyessä putkistoon.
haittaa tietysti jos tuo ilma viedään taloon sisälle. Mina ehdotin "maalämmitettyä" ilmaa ILPin lämmönlähteeksi, samaan tapaan kuin talon ryömintätilan ilma- javascript:void(0)
Jepjep. Tontin salaojasysteemi voitaisiin valjastaa energiakäyttöön. Tontinreunan ojissa on äkkiä satoja metrejä salaojaputkea. Pitää vain imeä lämmintä ilmaa niistä. Ei mahdotonta mutta antiteesitehtailijoille kauhistus. Ja innoitus. Juttuhan viittaa todelliseen ideaan.
- eljii
javascript:void(0) kirjoitti:
Jepjep. Tontin salaojasysteemi voitaisiin valjastaa energiakäyttöön. Tontinreunan ojissa on äkkiä satoja metrejä salaojaputkea. Pitää vain imeä lämmintä ilmaa niistä. Ei mahdotonta mutta antiteesitehtailijoille kauhistus. Ja innoitus. Juttuhan viittaa todelliseen ideaan.
> .. salaojasysteemi voitaisiin valjastaa energiakäyttöön.
ihan totta. Ja varmaan kevätkuukausina aurinkokin voisi avusta ILPpiä mutta mahdollisimman kylmää ilmaa tuntuvat ILPpeihinsä syöttävän :-(
_ _ _
entäs (erillisviemäröidyn) kaupungin sadevesiviemäri? Ainakin minun itäpäädyssäni katuasfaltti oli pitkään lumeton putkilinjojen kohdalta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1242100Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1332009Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2101817Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2581491Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341397Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii5411142Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50992Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115936Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse348921