Ihmisten kanssa oleminen on jatkuvaa tappelua

tappelua oikeudesta olemassaoloon. Tähän tappeluun valmentautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin paikallisessa tehokasvatuslaitoksessa jossa jo voidaan karsia heikoimpaa ainesta. Epäkelvon aineksen karsimista jatketaan kymmenen vuoden pakollisen tehokasvatusjakson jälkeen vapaasti valittavassa loppukasvatuslaitoksessa jossa tehdään viimeinen karsinta ennen tuotantovaiheeseen siirtymistä. Tuotantovaiheessa kuuluu pysyä mahdollisimman pitkään ja tuottaa mahdollisimman paljon yhteiskunnalle jotta se voi mm. elättää kaikki kasvatuslaitoksissa karsitut.
1149
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tuota tehdasta kutsutaan länsimaiseksi yhteiskunnaksi, äärimmilleen viety nykyisessä Pohjois Koreassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


loiuoiu9p87908709 kirjoitti:

tappelua oikeudesta olemassaoloon. Tähän tappeluun valmentautuminen kannattaa aloittaa hyvissä ajoin paikallisessa tehokasvatuslaitoksessa jossa jo voidaan karsia heikoimpaa ainesta. Epäkelvon aineksen karsimista jatketaan kymmenen vuoden pakollisen tehokasvatusjakson jälkeen vapaasti valittavassa loppukasvatuslaitoksessa jossa tehdään viimeinen karsinta ennen tuotantovaiheeseen siirtymistä. Tuotantovaiheessa kuuluu pysyä mahdollisimman pitkään ja tuottaa mahdollisimman paljon yhteiskunnalle jotta se voi mm. elättää kaikki kasvatuslaitoksissa karsitut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu