oon 16, täytän keväällä 17 joten ei tässä enää montaa vuotta oo.......
käyn amiksessa sähkölinjaa, koulussa on muutamia kavereita joiden kans jutellaan mutta vapaa-ajalla oon aina yksin, masennun aina yksikseni kotona jne..ei mitään tekemistä, eikä harrastuksia jossa ois kavereita. ainoat sosiaaliset kontaktit perheeni lisäksi minulla on juurikin nuo pari kaveria koulussa, vapaa-ajalla en heiän kanssa ikinä oo..
rupesi vaan vielä enemän masentamaan kun ajattelin että muutaman vuoden päästähän mun pitää mennä sitten armeijaan. on noin 100% varmaa etten tule tuntemaan sieltä yhtään ketään, minä vihaan mennä kaikkiin paikkoihin jossa on paljon porukkaa, varsinkin tuntemattomia joista en tunne ketään. siviilipalvelukkseen tai totaalikieltäytyjäks en haluais ruveta...
enkä oo hyvä luomaan uusia sosiaalisia kontakteja,, oikeastaan vihaan kaikkea sosiaalista. ja oon semmosessa käsityksessä että armeijasta saadaan aina hirveä määrä kavereita jne... en vain usko siihen ja sekös minua kyllä arveluttaa ja masentaa aivan vitusti...
....rippileirillä senaikaset luokkalaiset kans sano, kun jouduin eri riparille kun ne
enkä tuntenut sieltä ketään, niin sielläkin oli todella masentavaa olla, katsoa kun muilla on kivaa porukassa... En vaan osaa nauttia mistään enkä varsinkaan missään isossa porukassa! haluaisin aina olla yksin tai korkeintaan parin kaverin kanssa.........
miten tässä oikeesti kannattas miettiä, eihän asia oo vielä ajankohtanen mutta amiksen jälkeen eikös se oo... ei meinaan kiinnostas suoraan sanottuna paskan vittuakaan mennä mihinkään helvetin armeijaan, eikä kiinnosta saada mitään "uusia kavereita " ku en niitä sieltä saa.....niinkun en koulustakaan oo saanut, peruskouluaikasia kavereita nuokin ketkä mun luokalla ne pari tyyppiä on..
käyn amiksessa sähkölinjaa, koulussa on muutamia kavereita joiden kans jutellaan mutta vapaa-ajalla oon aina yksin, masennun aina yksikseni kotona jne..ei mitään tekemistä, eikä harrastuksia jossa ois kavereita. ainoat sosiaaliset kontaktit perheeni lisäksi minulla on juurikin nuo pari kaveria koulussa, vapaa-ajalla en heiän kanssa ikinä oo..
rupesi vaan vielä enemän masentamaan kun ajattelin että muutaman vuoden päästähän mun pitää mennä sitten armeijaan. on noin 100% varmaa etten tule tuntemaan sieltä yhtään ketään, minä vihaan mennä kaikkiin paikkoihin jossa on paljon porukkaa, varsinkin tuntemattomia joista en tunne ketään. siviilipalvelukkseen tai totaalikieltäytyjäks en haluais ruveta...
enkä oo hyvä luomaan uusia sosiaalisia kontakteja,, oikeastaan vihaan kaikkea sosiaalista. ja oon semmosessa käsityksessä että armeijasta saadaan aina hirveä määrä kavereita jne... en vain usko siihen ja sekös minua kyllä arveluttaa ja masentaa aivan vitusti...
....rippileirillä senaikaset luokkalaiset kans sano, kun jouduin eri riparille kun ne
enkä tuntenut sieltä ketään, niin sielläkin oli todella masentavaa olla, katsoa kun muilla on kivaa porukassa... En vaan osaa nauttia mistään enkä varsinkaan missään isossa porukassa! haluaisin aina olla yksin tai korkeintaan parin kaverin kanssa.........
miten tässä oikeesti kannattas miettiä, eihän asia oo vielä ajankohtanen mutta amiksen jälkeen eikös se oo... ei meinaan kiinnostas suoraan sanottuna paskan vittuakaan mennä mihinkään helvetin armeijaan, eikä kiinnosta saada mitään "uusia kavereita " ku en niitä sieltä saa.....niinkun en koulustakaan oo saanut, peruskouluaikasia kavereita nuokin ketkä mun luokalla ne pari tyyppiä on..
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niinpä. Armeija kun on tuollainen paskapaikka, kuten koulutkin, joissa ihmisiä kiusataan ja jossa jokaisella pitäisi olla ainakin miljoonia kavereita, joiden kanssa juhlia sitten viikonloppuisin.
Hanki vapautus.
Itse sanoisin, että intti oli parasta aikaa elämässäni. Alussa ihmiset eivät tunne toisiaan, eli olet samassa asemassa kuin muut. Ja toisin kuin siviilissä siellä hyväksyntään riittää vain se ettei hidasta joukkoa, eikä hanki ongelmia muille. Eli teet mitä käsketään. Varusmiehenä ei tarvitse myöskään miettiä, miksi ei ole sitä parempaa puoliskoa olemassakaan. Olen varusmies, eikä minulla ole aikaa suhteeseen, sen takia ei ole tyttöystävää. Muutenkaan ei ole aikaa miettiä ongelmistaan, eikä masentua.
Viikonloputkin menee yllättävän nopeasti nukkuen pitkään, syöden äidin tekemää ruokaa ja varastoimalla karkkeja koko viikoksi. Lisäksi kävin harrastuksessani, netillekkään ei jäänyt kuin neljä tuntia per viikonloppu.
Armeija on yksinäiselle ihan vitun helppo paikka.
Elä vittu inise, teet mitä sanotaan, voit vaikka pitää turpas muuten kiinni 24/7.
Jos joku rupee oikeesti vittuilemaan, vittuile takas.
Armeijasta poistuminen (oli sitten kyseessä lomat tai intin loppu) on yksinäiselle sata kertaa pahempi paikka.
Ja kuten jo mainittiin, elä ole mikään turhake joka aiheuttaa omalla kyvyttömyydellään koko joukolle ongelmia, niin vältyt kaikelta paskalta.
Eli, jos ÄÖ:si on suurempi kuin kivi, etkä vikise asioista, niin tulet pärjäämään loistavasti.
Intin tärkein päätös on tuli/taistelu (mikä lie) toverin valitseminen.
Jos et siinä vaiheessa vielä tunne ketään, valitse joukosta chillein tyyppi joka ei vaikuta kusipäältä.
Oma taistelutoverini oli yks parhaista tyypeistä mitä olen tuntenut.
Noniin. Mua kun ei kiinnostas paskan vertaa ja oon semmonen joka ei sitten saa mitään aikaseks jos tehtävä asia ei kiinnosta. Eli mua ei todellakaan kiinnostais rämpiä jossain metässä joidenkin mukamas kavereiden kanssa, yrittäen ampua jotain... Todennäkösesti ampusin itteni ihan ensimmäiseksi niin pääsisi kaikesta eroon kertalaakista, siinä vitutuksessa voisi olla että olisin vaaraksi myös muille...
Ja en todellakaan halua herätä 6 aamulta mettään rämpimään, se kiinnostaa vielä vähemmän kun kilo paskaa. Asiat joista en tykkää niin minä melko usein valitan ja kitisen niistä ja todennäköisesti olen ongelmien aiheuttaja, tälle mä en vaan voi mitään, huomattu on jo. Uusiin tyyppeihin tutustuminen on mulle yhtä vaikeeta kun esim. teillä kuvitella että olen tällainen, en vaan osaa selittää. Olen vaan tämmönen erakko joten en kyllä voi kuvitella että kovinkaan pitkälle pärjäisin. Enkä kyllä oikeasti haluakkaan pärjätä. Ei vois vähempää kiinnostaa olla jonkun kusipään komentamana rämpimässä jossain vitun kylmässä metässä aamuyöllä ..
Varmaan pitää hommata vapautus ei musta tuu kyllä minkäänlaista varusmiestä. Enkä edes haluais olla semmonen, ei kiinnosta sitten ei ollenkaan koko touhu. Ja vihaan muutenkin kaikkea jossa tehdään jotain isossa porukassa, olen aina se joka touhuaa omiaan, tajuaa vitsit viimesinä, hakeutuu yksin nurkkaan jne. Eli oon aina ulkona porukasta enkä haluais ollakkaa siellä porukassa.
muista 3 metrin väi jokaiseen armeijassa. Ainakin marssilla mettässä.
Mun kokemuksen mukaan intti on aika helppo paikka yksinäiselle(kin). Aivan toisenlainen kuin koulu. Koko päivä on ohjelmaa, kukaan ei edes huomaa, jos olet yksinäinen. Ei ole välitunteja, jolloin voit tuntea itsesi yksinäiseksi. Illalla voi sitten mennä vaikka punttisalille tai sitten sotkuun syömään munkkeja ja lukemaan lehtiä. Koskaan ei ketään kiusattu edes. No tämä oli vain mun kokemus.
Meet vaan sinne ja olet lyhyimmän mahdollisen ajan. Hommatkaan ei paina, jos et halua haasteita ja mennä aukkiin ja rukkiin. Oikein hyvällä tuurilla saatat saada jopa kaverin tai pari. Itse en kyllä saanut yhtäkään, mutta ei se mua haitannut. Eniten haittasi se yleinen fiilis, että joutui muutaman kuukauden olemaan ikään kuin vankilassa, ei voinut aina mennä ja tulla miten halusi. Mutta ei se jälkeen päin tuntunut niin pitkältä ajalta, lomat pyörii ja silleen...