Viljan vaikutus terveyteen

Kuplii

24

208

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LÖJHOUI)T(

      Yksi pieni aines soppaan on se, että viljat ovat ylivoimaisesti suurin ravinnonlähde maapallolla. Ilman viljoja ei kyettäisi ruokkimaan kuin pieni osa maapallon nykyisestä väestöstä.
      Viljoista luopuminen ei ole yleismaailmallisesti realistista. Muutenkin koko VHH vouhotus on vain rikkaiden länsimaisten ihmisten ulottuvilla ja sekin kestävän kehityksen kustannuksella.
      Melkoisen putkisilmäistä sanoisin.

      • Viljoista

        Putkisilmäistä ja ei.

        SUOMESSA ei viljat kovin hyvin kasva. Eniten viljoista käytetään vehnää, joka on lähes kaikki tuontitavaraa. Vehnä on hallanarkaa ja suomalainen vehnä sisältää liian vähän gluteenia nykymakuun ja siksi sen menee rehuksi. (Jos olisikin toisin, niin viljakin voisi olla terveellisempää!)

        Suomessa viljan viljely ei siis ole taloudellisesti kovin järkevää. Pitäisikö meidän siksi luopua viljasta?

        Ruis Suomessa kasvaa paremmin, se onkin juurella leivottuna leivistä parhain, jos leipää haluaa syödä.

        Hmm... Luetko myös riisin viljoihin? Riisi tulisi syödä kokojyväriisinä, en ymmärrä miksi näin ei tehdä monissa kehitysmaissa?

        Mutta miksi meille pitäisi tuoda riisiä kaukaa?

        Olisiko järkevää viljellä Suomessa taas naurista tai lanttua, jotka kasvavat hyvin täällä? VHH-dieetillä näitä käytetäänkin kiitettävästi. Myös porkkanaa. Näiden ravintoarvo on suurempi kuin viljojen.

        Kun proteiinin määrä pysyy faktisesti samana kuin aiemmin, niin kokonaisruokamäärän pienentyessä sen suhteellinen osuus voi kasvaa. Proteiinia saadaan myös kasvikunnan tuotteista, toki myös maitotuotteista, kalasta, kanasta... Rasva taas voi olla sekä eläin- että kasvisrasvaa ja sen lisääminen ei ole ongelma. Rasvasta tulee paljon energiaa, joten muu ruokamäärä pienenee.

        Mutta viljoihin: nykyviljoissa on jotain, joka ärsyttää monien suolistoa ja niveliä. Onko kyse lektiineistä vai kenties jostian korrenvahvistajista tms. aineista, sitä ei tiedetä. Mutta ERITTÄIN monille viljat ei vain sovi. Ne aiheuttavat nivelvaivoja, mahakipuja, aivosumeutta... Yksinkertaisesti ei vain voi syödä. Se ei ole elitismiä. Joku juttu on ilmeisesti muuttunut entisaikojen viljaan verrattuna.

        Nykyisellä ruokamäärällä kyllä ruokittaisiin koko maailman väestö, jos me emme heittäisi ruokaa roskiin tai tekisi siitä jopa polttoainetta!

      • )UYP(/O/&ER
        Viljoista kirjoitti:

        Suomessa vilja kasvaa niin, että takavuosina oli viljavuoria ja peltoja pantiin pakettiin viljantuotannon vähentämiseksi.
        Itse en juurikaan vehnätuotteita käytä, vaan lähinnä kokojyväruista. Vehnä on kuitenkin yleismaailmallisesti riisin jälkeen kai tärkein ravintokasvi.
        Kyllä Suomessa lanttua ja naurista viljellään. Nykyisin käytän naurista aivan säännöllisesti. Sen ravintoarvosta tosin en tiedä, mutta tuskin suurempi kuin viljojen. Täytynee tarkastaa. Naurisruoat voi pakastaa toisin kuin perunasta valmistetut (jos muusia ei lasketa). Perunapohjaisen keiton perunoiden rakenne muuttuu pakastettaessa.

        "Aivosumeutta". Älähän nyt. Muutenkin tuo "ERITTÄIN" monille on vahvaa liiottelua.

        Nykyisellä ruokamäärällä ruokitaan koko maailman väestö. Nälkäkuolemat ovat harvinaisia. Ilman viljatuotteita ei kuitenkaan kyetä mitenkään ruokkimaan maapallon väestöä. Se asia on ylipääsemätön fakta.

      • ig8p86

        Tarkastin ravintoarvoja. En siis suojaravinteita ja vitamiineja, vaan energia-arvot eli ravintoarvo.

        Nauris 21 kcal/100 g
        Lanttu 25 kcal/100 g
        Hiivaleipä 208 kcal/100 g
        Ruislimppu 194 kcal/100g
        Keitetty peruna 72 kcal/100g

        Että kyllä se leipä miehen tiellä pitää. Sitä vaan voi helposti syödä liikaa. Peruna ei itsessään ole lihottava, jos painoneutraalin rajana pidetään 100 kcal/100 g, joka on yleinen arvo

      • haohiäIHÄhohä

        Siis olet PUTKISILMÄINEN SKEPTIKKO:

      • Viljoista
        )UYP(/O/&ER kirjoitti:

        Suomessa vilja kasvaa niin, että takavuosina oli viljavuoria ja peltoja pantiin pakettiin viljantuotannon vähentämiseksi.
        Itse en juurikaan vehnätuotteita käytä, vaan lähinnä kokojyväruista. Vehnä on kuitenkin yleismaailmallisesti riisin jälkeen kai tärkein ravintokasvi.
        Kyllä Suomessa lanttua ja naurista viljellään. Nykyisin käytän naurista aivan säännöllisesti. Sen ravintoarvosta tosin en tiedä, mutta tuskin suurempi kuin viljojen. Täytynee tarkastaa. Naurisruoat voi pakastaa toisin kuin perunasta valmistetut (jos muusia ei lasketa). Perunapohjaisen keiton perunoiden rakenne muuttuu pakastettaessa.

        "Aivosumeutta". Älähän nyt. Muutenkin tuo "ERITTÄIN" monille on vahvaa liiottelua.

        Nykyisellä ruokamäärällä ruokitaan koko maailman väestö. Nälkäkuolemat ovat harvinaisia. Ilman viljatuotteita ei kuitenkaan kyetä mitenkään ruokkimaan maapallon väestöä. Se asia on ylipääsemätön fakta.

        Suomessa on muutama sairautta, jotka lisääntyvät valtavalla vauhdilla.

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1414516/ylilaakari-suolistosairauksista-tulossa-kansantauti

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2007/09/558106/keliakia-voi-olla-uusi-kansantauti

        http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/08/1378060/ilkka-kilpirauhasen-vajaatoiminnasta-tullut-kansantauti

        Kaikkiin näihin kokonaan viljaton (varsinkin vehnätön) ruokavalio on auttanut. Valitettavasti useat sairastuneet eivät usko ja kokeile, koska virallinen valistus on leivän puolesta niin vahvasti eikä lääkäreillä ole tietoa, koska "asiaa ei ole tieteellisesti tutkittu". Moni on kokeillut VHH-ruokavaliolla, koska se on helppo toteuttaa ja saanut selkeää helpotusta elämäänsä. VHH ei ehkä ole lopullinen vastaus, mutta toistaiseksi ei tiedetä mikä on. (Myös paleo tai scd auttavat.)

        Kilpirauhasen häiriöihin nimenomaan kuuluu "aivosumeus". Tyypillinen keski-ikäisen naisen vaiva.

        Nälkään kuolee Wikipedian mukaan kyllä ihmisiä: "Aliravittuja ja nälkäisiä ihmisiä elää maapallolla lähes miljardi, lähinnä kehitysmaissa Afrikassa ja Etelä-Aasiassa. Vuosittain lähes 10 miljoonaa ihmistä kuolee nälkään ja aliravitsemukseen." Mutta tämä aisa nyt ei kuulu varsinaisesti aiheeseen.

        Peltoja muuten pantiin pakettiin lähinnä kannattomuuden takia. Ymmärrät varmaankin miksi?

      • JIYFUTDY

        Kyllä kyse silloin oli "viljavuorista". Tuotanto oli kulutusta suurempi. Kannattamattomuus on kyllä siinä mielessä oikein, että tuottajahinnoilla ei maailmanmarkkinoille voinut viljaa myydä.
        Sen sijaan väite, etteikö vilja kasvaisi Suomessa on perätön.

        Nuo "valtavalla vauhdilla" lisääntyvät sairaudet tuskin johtuvat viljasta, vaikka viljaton dietti niihin auttaisikin. Ennen viljaa käytettiin suhteessa vielä enemmin ja jos tautien yleistyminen on uusi trendi, täytyy syy löytää muualta.

      • igyou7
        JIYFUTDY kirjoitti:

        Olikohan liioittelua?
        Suolistosairauksia nyt 0,7 %:lla väestöstä ja vuonna -20 ehkä 1 %. En sanoisi sitä "valtavalla vauhdilla lisääntymiseksi".

        Toinen linkki: "Keliaakikkojen määrä Suomessa on kymmenkertaistunut 20 viime vuoden aikana. Keliakiatutkijan, lastentautiopin professorin Markku Mäen mukaan yksi syy tähän on se, että tauti tunnistetaan entistä paremmin. Toinen syy voi olla, että keliakiaan sairastuneiden määrä on oikeasti kasvanut. "
        Ei siis edes tiedetä, onko todella lisääntynyt.

        Kolmannessakaan linkissä ei puhuta mitään voimakkaasta lisääntymisestä, vaan suuresta määrästä.

        Lievää liioittelua???

      • KJHLJHKHGF
        haohiäIHÄhohä kirjoitti:

        Siis olet PUTKISILMÄINEN SKEPTIKKO:

        Millä perusteella.
        En vaan sorru veisaamaan muotivirttä kuoron mukana, vaan yritän katsoa asiaa vähän laajemmin.

      • Vijoista
        JIYFUTDY kirjoitti:

        Kyllä kyse silloin oli "viljavuorista". Tuotanto oli kulutusta suurempi. Kannattamattomuus on kyllä siinä mielessä oikein, että tuottajahinnoilla ei maailmanmarkkinoille voinut viljaa myydä.
        Sen sijaan väite, etteikö vilja kasvaisi Suomessa on perätön.

        Nuo "valtavalla vauhdilla" lisääntyvät sairaudet tuskin johtuvat viljasta, vaikka viljaton dietti niihin auttaisikin. Ennen viljaa käytettiin suhteessa vielä enemmin ja jos tautien yleistyminen on uusi trendi, täytyy syy löytää muualta.

        Ennen ei ollut korrenvahvistajia tai monia muita aineita (lannoite-), ei voida tietää niiden vaikutusta.

        Vaikka nuo esittämäni sairaudet eivät JOHTUISI viljoista, niiden välttely kuitenkin auttaa oireisiin. Tätä yritin sanoa ja mielestäni sanoinkin?

        Se, että Suomessa ei vilja hyvin kasva, ei ole mitenkään omaa keksintöäni. Paljon runsaampi ja varmempi sato voitaisiin saada muilla ruoka-aineilla.

        Ei myöskään ole minun keksintöäni, että kotimaista vehnää EI käytetä leipomoteollisuudessa sen vähäisen gluteenin takia, siis ei ole tarpeeksi sitkoa. Se on mielestäni pelkästään makuasia, mutta suomalaista viljaa pidetään siksi huonolaatuisena. Kannattaako viljellä viljaa, joka ei kelpaa ihmisille? Jopa suuri osa leipärukiista on tuontiviljaa. Tarkista itse!

        "Viljavuorista" olisikin eroteltava ensin leipäviljaksi kelpaava osuus. Se on pienenpieni.

        Leipätiedotus sanoo:
        "Suomi on maailman pohjoisin viljaa tuottava valtio. Tärkeimmät leipäviljan tuotantoalueet ovat maan lounais-, etelä- ja länsiosissa. Satotasomme ovat pienempiä kuin esimerkiksi Ruotsissa. Alhaisen lämpötilan vuoksi kasvukausi on lyhyt, vaikka auringonvaloa riittää pitkään. Myös kosteusolosuhteet vaikeuttavat viljelyämme. Varsinaisten vilja-aittojen alueilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sataa runsaasti keväällä ja vähän syksyllä. Vettä riittää korren ja tähkän kasvun aikana. Kuiva syksy tuleennuttaa ja kuivattaa viljan pellolla pystyyn. Suomessa olosuhteet ovat päinvastaiset; alkukesä on sateeton ja syksy kostea, minkä vuoksi vilja on kuivattava puinnin jälkeen.

        Vehnää ja ruista viljellään meillä pääasiassa leipäviljaksi. Vehnää käytetään jonkin verran myös rehuiksi, tärkkelystuotantoon ja alkoholin valmistukseen, ruista rehuksi ja maltaiden valmistukseen. Leipäviljan omavaraisuusaste vaihtelee 4-100 % välillä. Ohra ja kaura käytetään pääasiassa rehuksi, ja vain alle 2 % sadosta jalostetaan elintarvikkeiksi. Mallasohran tuotannolla on myös suuri merkitys.

        ---Kaskiviljelyn aikana hehtaarin ruispelto pystyi ruokkimaan 4 ihmistä vuodessa, hevostalouden aikana jo 9 ihmistä ja traktoriaikakaudella 17 ihmistä. Kahdessa sadassa vuodessa viljan kokonaistuotanto on yli 25 kertaistunut. Samalla ruoan hinta on laskenut. Suomalaiset hehtaarisadot olivat 1990-luvun lopulla vehnällä 3 500 kg/ha, rukiilla 2 300 kg/ha, ohralla 3 300 kg/ha ja kauralla 3 300 kg/ha.

        ---Ranska on Euroopan vilja-aitta. Siellä on seitsemän kertaa enemmän peltoa kuin Suomessa. Lisäksi hehtaarisadot ovat kaksinkertaiset, esimerkiksi vehnällä 6 500 kg, kun Suomessa se on parhaimmillaankin vain 3 800 kg. "

        On huomattava, että lähes puolet kaikesta viljan viljelystä menee rehuksi.

        Suomessa on seuraavat ongelmat
        • Rehuviljan ylituotanto
        • Rukiin alituotanto
        • Öljykasvien tuontia
        • Kotimaisen valkuaisrehun alhainen
        omavaraisuus
        • Myllyvehnän laatuongelmat  valkuainen (Gluteeni)
        • Alentunut kysyntä
        • Alhaiset hinnat
        • Tukkoinen viljakauppa
        • Ylisuuret varastot
        lähde http://www.mtk.fi/liitot/varsinaissuomi/tarmokas/fi_FI/Materiaalipankki/_files/83255977826453419/default/Tilannekatsaus viljamarkkinoihin, Max Schulman, MTK.pdf

        Eli tilanne kotimaisuusasteen välillä vaihtelee todella suuresti.

      • Viljoista
        igyou7 kirjoitti:

        Olikohan liioittelua?
        Suolistosairauksia nyt 0,7 %:lla väestöstä ja vuonna -20 ehkä 1 %. En sanoisi sitä "valtavalla vauhdilla lisääntymiseksi".

        Toinen linkki: "Keliaakikkojen määrä Suomessa on kymmenkertaistunut 20 viime vuoden aikana. Keliakiatutkijan, lastentautiopin professorin Markku Mäen mukaan yksi syy tähän on se, että tauti tunnistetaan entistä paremmin. Toinen syy voi olla, että keliakiaan sairastuneiden määrä on oikeasti kasvanut. "
        Ei siis edes tiedetä, onko todella lisääntynyt.

        Kolmannessakaan linkissä ei puhuta mitään voimakkaasta lisääntymisestä, vaan suuresta määrästä.

        Lievää liioittelua???

        Linkkejä ja lähteitä löytyy lisää, en ole itse keksinyt näitäkään asioita.

        Minulla on myös tuntumaa potilasjärjestöön eikä lisääntyneet suolistosairaudet ole mitään mutua.

        "Ärtynyt suoli on tavallisin vatsavaivoja aiheuttava tauti. Yli puolet kaikista vatsavaivojen takia tehdyistä lääkärikäynneistä johtuu tästä taudista. Se on niin sanottu toiminnallinen, täysin vaaraton, mutta monasti pitkäaikainen ja kiusallinen. Potilaalla ei ole havaittavissa mitään elimellistä vikaa, joka näkyisi esimerkiksi röntgenkuvissa tai suolen tähystyksissä.

        Tyypillisiä oireita ovat vatsakivut, ummetus tai ripuli tai näiden vaihtelu, tuvotusta ja ilmavaivoja. Tyypillistä on, että kipu helpottaa ulostamisen jälkeen. Oireilu on pitkäaikaista ja usein vaihtelevaa.

        Usein stressi pahentaa oireita. Toisilla oireita aiheuttavat tietyt ruoka-aineet, esimerkiksi kahvi, alkoholi, mausteiset ruoat tai maitotuotteet."
        lähde http://www.crohnjacolitis.fi/cms/AErtynyt-paksusuoli.40.0.html

        Sinullakaan ei varmasti ole mennyt ohi jatkuva mainostus probioottijugurttien suhteen? Mistäköhän johtuu mainostajien suuri satsaus? Olisiko kiinnostuneita vatsavaivaisia NIIN PALJON? Kyllä raha ratkaisee, se mikä myy, sitä tehdään.

        "Suomessa colitis ulcerosaan sairastuu vuosittain noin 20 ihmistä sataatuhatta kohti. Tauti voi alkaa missä iässä tahansa. Tyypillinen sairastumisikä on kuitenkin 15 - 35 vuotta, joten tautia voidaan luonnehtia nuorten aikuisten taudiksi.

        Lapsuusiässä keskimääräinen sairastumisikä on kahdeksan vuotta. Kelan tilastojen mukaan IBD:n esiintyminen on nelinkertaistunut lapsilla viimeisen 20 vuoden aikana. Taudin esiintyvyys on 300-400 tapausta 100 000 asukasta kohti. Tauti ei ole tarttuva."
        lähde http://www.crohnjacolitis.fi/cms/Taudin-kuvaus.24.0.html

        "Suomessa sairastuu Crohnin tautiin vuosittain yhdeksän ihmistä sataatuhatta kohti. Tauti voi alkaa missä iässä tahansa. Tyypillinen sairastumisikä on kuitenkin 15-35 vuotta, joten tautia voidaan luonnehtia nuorten aikuisten taudiksi. Lapsuusiässä Crohnin taudin keskimääräinen sairastumisikä on
        12 vuotta.

        Kelan tilastojen mukaan IBD:n esiintyminen on nelinkertaistunut lapsilla viimeisen 20 vuoden aikana. Crohnin taudin esiintyvyys on 150 -200 tapausta 100 000 asukasta kohti."
        lähde http://www.crohnjacolitis.fi/cms/Taudin-kuvaus.23.0.html

        Näille sairastuneille ei ainakaan tapausten vähättely ole iloinen asia. Molemmat sairaudet ovat nuorten ja nuorten aikuisten sairauksia, ne ovat kroonisia autoimmuunisairauksia eli ne eivät koskaan mene pois. Sairaudet pakottavat nuoret ihmiset pitkille sairauslomille ja eläkkeelle. Kansantaloudellisesti he ovat suuri menoerä alentuneen työkyvyn takia verrattuna vaikka sydän- ja verisuonitauteihin, jotka esiintyvät vasta myöhemmällä iällä. Myös esim. biologiset lääkkeet ovat erittäin kalliita, siis tarkoitan erittäin.

        Kilpirauhassairauksien kohdalla puhumme taas sadoista tuhansista potilaista, jotka eivät ole saaneet lääkitystä saati diagnoosia! Sama tilanne tietysti on ÄP:n kohdalla, mutta siihen ei lääkitys autakaan, joten diagnoosinkin saaminen on yhtä tyhjän kanssa.

        "Kilpirauhasen vajaatoiminta (hypotyreoosi) on suhteellisen yleinen sairaus,yli 3%:lla väestöstä on diagnoosi vajaatoiminnasta.Naisilla on 4-8 kertaa yleisempi kuin miehillä ja riski kasvaa iän myötä. Silti suurinosa heistä joiden käsiin meidän usein pitää terveytemme antaa, yleislääkärit, eivät tunnista kilpirauhasen vajaatoimintaa eivätkä osaa tulkita tuloksia ja potilaan vointia oikein.

        Arvion mukaan diagnosoimattomia potilaita on saman verran kuin diagnosoituja."
        lähde http://www.kilpirauhasenvajaatoiminta.fi/

        Mitä kukin sitten pitää liioitteluna?! Yhdessä nämä prosenttiluvut näkyvät valtion ja kuntien menoissa, sieltä kannattaa vilkaista!

        Esimerkiksi tässä Humira
        HUMIRA 40 MG INJEKTIONESTE KYNÄ ESITÄYT 2 x 0,8 ml
        Abbott 1 303,39 €
        814 618,75 €/l
        lähde http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/alphabetproductlist.aspx?letter=h&group=HUMIRA
        Eihän tuota toki joka päivä pistetä! Parin viikon välein, en tarkkaan tiedä.

        Myös REUMAsairaudet pahenevat viljoista toisilla, joten pienistä ihmisjoukoista ei puhuta. Tuota samaa Humiraa käytetäänkin yleisemmin juuri reuman hoidossa.

      • -ehdotus

        "Minulla on myös tuntumaa potilasjärjestöön eikä lisääntyneet suolistosairaudet ole mitään mutua."

        Tuntuma potilasjärjestöön kuulostaa aika mutulta. Jos sinulla sen sijaan on joku vakavasti otettava tieto jonkun sairauden esiintyvyyden kasvusta ja siihen johtaneista syistä, niin mitäpä jos jakaisit esimerkiksi sen.

      • Viljoista
        -ehdotus kirjoitti:

        http://www.mediuutiset.fi/uutisarkisto/varsinaissuomi kehitti hoitoketjun tulehduksellisiin suolistosairauksiin/a762729?s=u&wtm=medi-25012012

        "Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja terveyskeskukset ovat laatineet hoitoketjun tulehduksellista suolistosairautta sairastavan potilaan tutkimisen ja hoidon tueksi.

        Hoitoketjun laatiminen tuli ajankohtaiseksi, koska sairaus on yleistynyt.

        Esiintyvyys on nousussa

        Tulehduksellisten suolistosairauksien esiintyvyys on nykyään noin 650 potilasta 100 000 asukasta kohden. Näistä Crohnin tautia sairastaa 120–200 ja haavaista paksusuolitulehdusta 450–500. Vuosittain uusia tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastumisia on noin 36/100 000.

        Tulehduksellinen suolistosairaus on krooninen sairaus, jonka tavallisia oireita ovat ripuli ja veriripuli. Oireet voivat hoidosta huolimatta vaikeutua, jolloin voidaan tarvita esimerkiksi leikkaushoitoa."

        Mitäpä jos lakkaisit viisastelemasta! Et anna itsestäsi kovinkaan fiksua kuvaa tuolla yritykselläsi mennä epäasiallisuuksiin. Palstan lukijat eivät ole ihan niin tyhmiä kuin luulet.

      • epäasiallista

        Aiheesta vilpittömästi kiinnostunut henkilö olisi tarkistanut tämän asian viime vuonna ilmestyneestä lähteestä:

        Increasing incidence of inflammatory bowel diseases between 2000 and 2007: A nationwide register study in Finland.

        During the new millennium the incidence rate of UC has increased, while the incidence rate of CD has remained fairly stable. Suomeksi tuo tarkoittaa, että Crohn-tapauksia on sama määrä kuin ennenkin. Muita tulehduksellisia suolistosairauksia rekisteröidään enemmän.

        Mikä muuten oli epäasiallista? Sekö että sinulta kysyttiin ihan vakavasti otettavaa evidenssiä väitteidesi tueksi? Loukkasiko asia sinua siksi, että et onnistunutkaan löytämään yhteyttä viljaparanoiaasi?

      • Viljoista
        epäasiallista kirjoitti:

        Niin, tuo uutinenhan oli eilen julkaistu ja eilen kirjoitin siitä. Voiko sen uudempaa enää olla? Jätä sinä viimevuotiset viime vuotisiksi.

        Laitan sen tähän uudelleen, jos et lukenut lainkaan kirjoitusta, vaikka se ei ollut linkin akana, vaan olin jopa kopioinut sen.

        "Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ja terveyskeskukset ovat laatineet hoitoketjun tulehduksellista suolistosairautta sairastavan potilaan tutkimisen ja hoidon tueksi.

        Hoitoketjun laatiminen tuli ajankohtaiseksi, koska sairaus on yleistynyt.

        Esiintyvyys on nousussa

        Tulehduksellisten suolistosairauksien esiintyvyys on nykyään noin 650 potilasta 100 000 asukasta kohden. Näistä Crohnin tautia sairastaa 120–200 ja haavaista paksusuolitulehdusta 450–500. Vuosittain uusia tulehdukselliseen suolistosairauteen sairastumisia on noin 36/100 000."

        Tuo tarkoittaa siis, että UUSIA tapauksia on noin 1800 vuosittain ja tosiaankin, paljon NUORIA. Kyse ei ole mistään vanhojen mummojen sairaudesta.

        Crohnin tauti ja Colitis ulcerosa ovat molemmat tulehduksellisia suolistosairauksia. Diagnoosi voi myös vaihtua colitiksesta Crohniin, harvoin toisin päin. Potilasjärjestökin on yhteinen, sillä oireet ovat hyvin samanlaiset, niin myös hoito. Muut tulehdukselliset suolistosairaudet ovat suorastaan harvinaisia. Eli ei ole tarkoituksenmukaista eritellä sairauksia tässä. Yritätkö vain vetää huomiota pois varsinaisesta aiheesta?

        Taidat tehdä tarkoituksella niin koko ajan. SE on epäasiallista. Myös vähättelevä sävysi on epäasiallista. Miten voit epäillä, että en olisi "vilpittömästi aiheesta kiinnostunut henkilö"? Mitä tarkoitat?

        On muuten myös asiallista pysyä samassa ketjussa yhdessä nimimerkissä eikä vaihdella sitä jatkuvasti. Näin lukijat pysyvät kärryillä mihin vastataan ja kuka.

        http://www.iltalehti.fi/terveys/2012013014958260_tr.shtml

        Lainaus:
        " Väestötutkimusten mukaan keliakiaa potee kuitenkin kaksi prosenttia väestöstä eli noin 100 000 suomalaista. Tämä tarkoittaa sitä, että noin 70 000 suomalaista potee keliakiaa tietämättään, sanoo professori Markku Mäki Tampereen yliopistosta.

        - Tauti voi olla pitkään aivan oireeton tai lieväoireinen, tai sitten mahasuolikanavan oireiden puuttuessa oireita ei osata yhdistää keliakiaan."

        "- 1970-luvun lopulla huomasimme, ettei keliakia olekaan enää harvinainen pienten lasten sairaus. Nyt tiedämme, että taudin esiintyvyys kaksinkertaistui vuodesta 1980 vuoteen 2000. Keliakia lisääntyy iän myötä.

        Mäen mukaan yksi syy keliakian lisääntymiseen on kehittynyt diagnostiikka, joka on auttanut löytämään sairauden entistä paremmin. Mutta on muitakin tekijöitä.

        - Nuoruustyypin diabetes on lisääntynyt Suomessa 50-luvulta alkaen. Samoin ovat lisääntyneet autoimmuunisairaudet, atopia ja tulehdukselliset suolistosairaudet.

        - Keliakia on yhteydessä niin sanottuihin autoimmuunitauteihin. Keliakiaa sairastavilla esiintyy muuta väestöä useammin esimerkiksi nuoruustyypin diabetesta ja kilpirauhasen sairauksia.

        Myös elinympäristömme on muuttunut. Mäki huomauttaa, että Suomen itärajan toisella puolella diabetesta samoin kuin keliakiaa esiintyy huomattavasti vähemmän.

        - Meillä gluteenia on alettu lisätä jauhoihin. Ei tarvitse mennä kuin kauppaan, ottaa ranskalainen maalaispatonki ja lukea paketin tuoteselosteesta, että se sisältää vehnäjauhoa ja gluteenia. Näin on ollut jo parikymmentä vuotta."

      • öifguykuydt

        Hyvä artikkeli, joka selittää paljon.

      • Viljoista
        öifguykuydt kirjoitti:

        Hyvä artikkeli, joka selittää paljon.

        http://www.hs.fi/kotimaa/Tulehdukselliset suolistosairaudet yleistyvät rajusti/a1305554727506

        "2.2.2012 10:01 | Päivitetty 2.2.2012 11:11 | 8 |
        A A
        STT

        Yhä useampi suomalainen kärsii sairaudesta, joka tuntuu hieman samalta kuin jatkuva stressivatsa. Ulostuskertoja tulee tosin pahimmassa tapauksessa yli parikymmentä päivässä. Myös yöllä on herättävä. Joskus pidättäminen on niin vaikeaa, että vessaan ei ehdi ajoissa.

        Tulehdukselliset suolistosairaudet eli IBD-sairaudet ovat yleistyneet Suomessa rajua vauhtia parinkymmenen viime vuoden aikana. Uusia diagnooseja tehdään 2 000 vuodessa.

        Kun kansansairauden rajana pidetään 50 000 sairastunutta, IBD-sairauksia potee tätä nykyä lähes 40 000 ihmistä.

        "Yleistymisen syytä ei vielä tiedetä. Kyseessä täytyy olla jokin tekijä elinympäristössä, sillä pelkillä perintötekijöillä ei näin nopeaa lisääntymistä voi selittää", sanoo erikoislääkäri Kaija-Leena Kolho Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä.

        IBD-sairaudet eli Crohnin tauti ja haavainen paksusuolitulehdus aiheuttavat jatkuvan ripulin ja pidätysvaikeuksien lisäksi esimerkiksi vatsakipuja, väsymystä, laihtumista ja joissakin tapauksissa kuumeilua. Mitä laajempi tulehdus suolessa on, sitä monimuotoisempia oireet saattavat olla.

        Koska IBD-sairaudet yleistyvät nimenomaan länsimaissa, sairauksien syitä selvitettäessä on tarkasteltu esimerkiksi aiempaa puhtaampaa elinympäristöä. Yhden teorian mukaan immuunivaste ei kehity normaalisti, jos lapsuudessa ei altistuta riittävästi vieraille eliöille.

        "On tapahtunut samaan aikaan muutoksia sekä ruokavaliossa että taudinaiheuttajissa, joille altistumme."

        Yleensä tauti puhkeaa 20–30-vuoden iässä. Oireita on Kolhon mukaan ollut yleensä yli puoli vuotta ennen varsinaista diagnoosia.

        "Valitettavasti ei voida sanoa, että esimerkiksi muuttamalla ruokavaliota olisi turvassa. Sairauden alkuvaihetta ei tunneta, eli ei tiedetä niin sanottua lievää astetta, jolloin taudin voisi pysäyttää."

        IBD-sairauksiin ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan hillitä lääkkeillä. Oirevaiheet ja rauhallisemmat vaiheet vaihtelevat. Potilaan arkea hankaloittaa, että oirevaiheen ennustaminen on mahdotonta.

        "Silloin kun tauti on rauhallisessa vaiheessa, potilaat elävät ihan normaalia arkea. Oireiden leimahdusvaiheen takia saattaa tulla paitsi paljon työ- tai koulupoissaoloja myös mielialaoireita.""

    • .höpölöpö.

      Ei käy viljat, ei maito, ei soija, ei kananmunat, ei kala, ei porkkanat, ei omenat, ei kevät eikä kesäkään, kun luonto pilaa senkin siitepölyllään. Päivän sana on autoimmunisaatio ja yhä useampi tietää sen liittyvän rokotteisiin. Tiede ei ole kyennyt todistamaan mitään, kuten ei kalkkunoiden kärsimystäkään pienissä kuljetuslaatikoissa, joten niiden viisivuotinen kärsimys saa edelleen jatkua tieteen siunaamana. Ja kunnon mafian tavoin kuljetuksesta vastaavat ovat ilmoittaneet toimiinsa puuttumisen johtavan myös kalkkunan syönnin loppumiseen. Voisi olla hyväkin juttu, sillä äärimmilleen stressattua lintua on riski syödä.

      Rokotemafia ei säästele sekään. Tieteessä kaikki olennainen ennustellaan turvallisesti. Yli 90 % vanhemmista uskoo tähän. Uskoa eivät horjuta lasten kohonneet diabetesluvut, ei kaikensorttiset lukemattomat allergiat, ei mielenterveysongelmat, ei narkolepsiat, sanalla sanoen ei mikään. Jos joku horjuu ja epäilys herää, hänen täytyy edustaa höpölöpöä. Näin Ruben Stiller ja Maija Vilkkumaakin muotoilivat hiljattain.

      Meitä vaaditaan uskomaan, että massarokotteet ovat turvallisia. Samanaikaisesti luomuruokakaan ei välttämättä ole turvallista. Anafylaktisen kuolemaan johtavan shokin voi periaatteessa saada mistä hyvänsä jos niikseen tulee. Ruoka täytyy siis varmistaa, miten sen kestää. Rokotteita ei tarvitse. Pienille vauvoille ja isommillekin niitä työnnetään sokkona. Periaatteella kyllä tieteessä tiedetään, kuten sekin, milloin kalkkunat tulevat kärsimään. Ja jos todisteluun ei kyetä, silloin kärsimystä ei ole. Tiede on kaikki ja se, mikä ei ole tiedettä, on höpölöpöä.

    • VHVHVHVHVHV

      Viljat kannatta syöttää sioille ja
      itse kannattaa syödä vain pekonia.

      • Entä kol.?

        Jos siirtyy pelkkää liharuokavalioon, tärkeät valkuaiset ja HDL-kolesteroli jäävät saamatta. Miten korvaat viljojen ja maissin valkuaiset lihatuotteilla? Lihatuotteet nostavat LDL-kolesterolia, joten mistä saadaan HDL:ää?

      • VEDESTÄ
        Entä kol.? kirjoitti:

        Jos siirtyy pelkkää liharuokavalioon, tärkeät valkuaiset ja HDL-kolesteroli jäävät saamatta. Miten korvaat viljojen ja maissin valkuaiset lihatuotteilla? Lihatuotteet nostavat LDL-kolesterolia, joten mistä saadaan HDL:ää?

        VEDESTÄ

    • kilppari ongelma

      Miksi viljojen yhteydessä ei puhuta milloinkaan hiivasta, koska sillähän kohotetaan leivät, pullat. itse tein juuri porkkanasta, kaurapuurosta ja vehnäjauhoista sämpylöitä, ja söinkin aika paljon, mutta kylläpä tahto maha olla kipeä ja turvottava, vähän niinkuin pullansyönnin jälkeen. Mutta mutta, kun tekee leipää, kohottamalla vaikka luonnonjogurtilla, tai äsken kokeilin hunajalla, niin eipä kupristele maha. Muuten ruisleivästä tulee valtavan hyvää kohottamalla, alun luonnonjogurtilla, siitä sitten talteen juurta seuraavaksi kerraksi, ja siitä juuresta saa valtavan hyvää kotikaljaa. Itse käytän luomuviljaa, koska nykyään käytetään ainakin keskieuroopassa vähän ennen puintia ROUNDUPPIA, käyttö yleistymässä suomessakin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      124
      1984
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      1910
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1804
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1470
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1394
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      523
      1091
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      978
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      920
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      889
    Aihe