Kiukuttelevat lapset

Jotenkin tulee mieleen, kun on vieraillut näiden uudistusmielisten blogeissa, että he ovat kuin kiukuttelevia lapsia, jotka kiukuttelevat vanhempiaan vastaan karkkikaupassa. Ostoshyllystä ei annetakaan sellaisia karkkipaketteja ja karkkipusseja , joita nämä uudistusmieliset haluaisivat napostella. Kaikilla muillakin, kaikilla kavereilla on nämä ihmeelliset herkkukarkit, mekin haluaisimme ne!!!!!

Tuntuu, että on jäänyt levy pahasti päälle. Onko nämä ihmiset lainkaan aikuistuneet?
Missä on itsenäistyminen, irrottautuminen, napanuoran katkaiseminen vanhempiin.
Keskenkasvuiset ovat jääneet ikuisesti roikkumaan vanhempien jalkoihin kiukutteleviksi naperoiksi.
5123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Uudistusmieliset haluavat muuttaa perinteisiä tapoja, eivät irrottautua seurakunnasta. On se tietysti jossain mielessä takertumista.

Äänestä
  • En voi lakata ihmettelemästä moista takertumista ja sen tarkoitusta. Eivätkö he sittenkään usko tosissaan, että pelastusta voisi olla muualla kuin heidän lapsuusyhteisössään? Psykologinen lapsi / äiti -isi -ilmiö on se joka vaikuttaa. Ja onpa mukana ihanat serkut ja tuttavat, joista ei voi luopua. Vai onko kaiken taustalla sittenkin kadotuksen pelko, jos joutuu tutusta lammaslaumasta eroon?

    Äänestä

  • maaimassa monta... kirjoitti:

    En voi lakata ihmettelemästä moista takertumista ja sen tarkoitusta. Eivätkö he sittenkään usko tosissaan, että pelastusta voisi olla muualla kuin heidän lapsuusyhteisössään? Psykologinen lapsi / äiti -isi -ilmiö on se joka vaikuttaa. Ja onpa mukana ihanat serkut ja tuttavat, joista ei voi luopua. Vai onko kaiken taustalla sittenkin kadotuksen pelko, jos joutuu tutusta lammaslaumasta eroon?

    1) Myös uudistusmieliset voivat hyvin olla eksklusiivisen seurakuntopin kannattajia.

    2) Sosiaalinen tekijä on tietysti toinen. Erityisesti "eriseurat" ovat erittäin raskas prosessi niin jääville kuin lähtevillekin.

    Äänestä

  • maaimassa monta... kirjoitti:

    En voi lakata ihmettelemästä moista takertumista ja sen tarkoitusta. Eivätkö he sittenkään usko tosissaan, että pelastusta voisi olla muualla kuin heidän lapsuusyhteisössään? Psykologinen lapsi / äiti -isi -ilmiö on se joka vaikuttaa. Ja onpa mukana ihanat serkut ja tuttavat, joista ei voi luopua. Vai onko kaiken taustalla sittenkin kadotuksen pelko, jos joutuu tutusta lammaslaumasta eroon?

    heh... psykologisointisi voisit jättää aikaan parempaan. Eikö tule mieleen semmoinen että kun on syntynyt ja kasvanut vanhhoillislestadiolaiseksi, se on silloin oa ihmisen omaa minuutta. Ei siitä halua minnekään pois, kun se on vähän sama kuin syntyä suomalaiseksi, kotimaataan ja kansalaisuuttaanko sitten alkaisi hylkiä?? Miksi pitäisi?

    Äänestä

Jep, jep. Siis vanhoillislestadiolaisuus on perinneliike, johon synnytään ja siitä pidetään kiinni . Mutta onko uskonasioissa sosiaalinen puoli sittenkään tärkeintä?

Luulisi vain, että ihmiselle itselleenkin olisi parempi tehdä pesäeroa sellaiseen, mitä ei enää pidä oikeana. Mieluummin kuin lähtee "raiskaamaan" lapsuuden herätysliikkeen oppeja. Tai lähtee "painostamaan" muita "ymmärtämättömiä" johonkin heille uuteen? Tässä teille oikeita makoisia karkkeja, jonka rinnalla vanhat karkit ovat ihan mauttomia...

En sentään rinnastaisi suomalaiseksi syntymistä tai johonkin herätysliikkeeseen syntymistä. Suomalaisena ihminen pysyy, vaikka mielipiteet muuttuvat, toisin on uskonnon alueella.

Jos joku on syntynyt vaikkapa rikollisen lapseksi ja elänyt mafiaperheessä, pitääkö hänen jatkaa perinteitä? Kyllä oma identiteetti pitäisi rakentaa sellaisten asioiden ympärille, joihin todella uskoo.Mutta olkoon se sitten jokaisen oma asia, missä kiukuttelee.

Ihmettelen kuitenkin. Mutta tuo ekslusiivinen seurakuntaoppi selittää kuitenkin paljon, taustalla on yksinkertaisesti syvällä mielen sopukoissa raaka helvetin pelko.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maailmassa monta ... kirjoitti:

Jotenkin tulee mieleen, kun on vieraillut näiden uudistusmielisten blogeissa, että he ovat kuin kiukuttelevia lapsia, jotka kiukuttelevat vanhempiaan vastaan karkkikaupassa. Ostoshyllystä ei annetakaan sellaisia karkkipaketteja ja karkkipusseja , joita nämä uudistusmieliset haluaisivat napostella. Kaikilla muillakin, kaikilla kavereilla on nämä ihmeelliset herkkukarkit, mekin haluaisimme ne!!!!!

Tuntuu, että on jäänyt levy pahasti päälle. Onko nämä ihmiset lainkaan aikuistuneet?
Missä on itsenäistyminen, irrottautuminen, napanuoran katkaiseminen vanhempiin.
Keskenkasvuiset ovat jääneet ikuisesti roikkumaan vanhempien jalkoihin kiukutteleviksi naperoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu