"Sossuämmän" muotokuva 22.1. klo 21.00

Piinaa

Tänään Sub Sunnuntai 22.1. klo 21:00 hyvä kuvaus auttamiseen ja hoivaavuuteen kätketystä vallanhalusta ja sadismista eli Stephen King: Piina.

16

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 18

      Pitää katsoa:O

      "Hoitaja" on yksi tuttu hahmo klassikkoromaanissa ja -elokuvassa "Yksi lensi yli käenpesän".

      Nuo hoidollisten huostien teflonpeittoiset hymyilevät Kaikkitietäjät ovat kuin kopioita tuosta romaanin henkilöstä.

      • EVVK

        ootte katkeria lapsenne menettäneitä vanhempia, jotka täällä kirjoittelevat.
        Itkette päivästä toiseen kurjuuttanne, jonka aina jokin toinen taho on saanut aikaa...

        NIIINPÄ, teissähän itsessänne ei mitään vikaa ole hellanlettas sentään vaikka ootta itse syypää siihen, että lapset on viety.

        Menkää itkeen muualle. EVVK.

    • Lauerma ja Hellsten

      Toki sosiaalialalla on hyviä ja inhimillisiäkin tyyppejä. Tuota aloituksessa mainittua jonkun mielestä halventavaa sanaa käyttää esim. Hannu Laerma kuvastamaan valtaansa väärinkäyttävää, toisen rajoja kunnioittamatonta, kaikkea hienotunteisuutta vailla olevaa ihmistä. Kuvaavaa on, että tämä vallankäyttö henkilöityy juuri sosiaalityöntekijään.

      Myös Tommy Hellsten puhuu samasta ilmiöstä käyttäen ilmaisua vahvuuteen sairastunut ammattiauttaja. Tämä ei kykene kunnioittamaan toista ihmistä erillisenä olentona vaan asettuu toisen yläpuolelle paremmintietäjäksi ja -osaajaksi . Tällainen tyyppi siis tarvitsee toisen heikkoutta ja tuottaa ja ylläpitää sitä voidakseen pitää illuusion omasta vahvuudestaan.

    • EVVK:lle pettymys

      Nyt pikku-piipittäjä-EVVK saa lunta tupaan tuutin täydeltä :D
      Missä sinä raukka olet nähnyt täällä "omaa surkeuttaan" itkeviä vanhempia?
      Omaa sairasta mielikuvitustasi ja toiveajatteluasi, jolle ei ole pohjaa todellisuudessa, valitettavasti.

      Laittomasti huostaanotettujen ja sijaishuollossa sairaalakuntoon pahoinpideltyjen lasten puolesta kyllä on aihetta itkeä NORMAALILLA aikuiselle, joihin sinä et ilmiselvästi kuulu. Mutta näillä taistelutahtoisilla ja lastensa oikeuksia ajavilla vanhemmilla ei ole aihetta itkeä omasta puolestaan kenelläkään!

      Onko EVVK muuten saanut ikinä kiitosta miltään taholta omasta kasvattajankyvyistään? Tuskinpa. Minä muuten olen, kuten moni muukin täällä kirjoittava vanhempi. Kun ottaa huomioon, miten huonossa kunnossa lapsi kotiutui laittomasta huostaanotosta, olen saanut yllättyneen hämmästelevää kiitosta lapsen voinnin rajusta paranemisesta koulusta, kuntouttavalta taholta, ystäviltä, tutuilta ja viimeksi omaishoidon tuen sosiaalityöntekijältä. HUOM! Ls-sossuja ei mainita, koska heidän kanssaan yhteistyö loppui täysin kun laiton huosta purettiin, koska huosta oli laiton sossujenkin mielestä alusta asti. Mitään seurantaa ja kyttäystä ei kotiutumisen jälkeen sossujen taholta tarvittu, he luottivat minuun täysin.

      Että tätä taustaa vasten jonkun pienen ja typerän EVVK:n kitinät ovat kärpäsen kakka tässä universumissa.

      Hyvää pressan vaali-iltaa kaikille palstalaisille, politiikkaa ja aikaansa seuraaville fiksuille vanhemmille!

      • Lauerma&Hellsten:lle

        Hyvä kommentti "Lauerma ja Hellsten" -kommentin kirjoittajalta, hyvin muotoiltuja ja oikeaan osuneita ajatuksia.
        Ja tackar och bockar!

      • EVVK

        "Että tätä taustaa vasten jonkun pienen ja typerän EVVK:n kitinät ovat kärpäsen kakka tässä universumissa"

        LOL Siihen nähden, että vuodesta toiseen jaksat jauhaa tota samaa paskaa joka palstalla, viitsit nähdä vaivaa vastata pienen ja typerän EVVK:n kijroitukseen tuollaisella raivolla.

        Nauran =)

        JOs et kykene lapsestasi huolehtimaan niin tuskin se on jonkun toisen vika.

        ÄLÄ jaksa ruikuttaa. Ketään EI oikeasti kiinnosta.

        EVVK :D

      • Ivan Orav
        EVVK kirjoitti:

        Lainaus:

        JOs et kykene lapsestasi huolehtimaan niin tuskin se on jonkun toisen vika.

        ÄLÄ jaksa ruikuttaa. Ketään EI oikeasti kiinnosta

        Ivan:
        Justi-justi, Minä(isoilla kirjaimella) olen näin pätevä, että tiedän, miten pitää jaksaa ja tiedan jopa vikoja etukäteen!
        Minun mielipitee on näin tärkeä ja viisas, että tämä laajene koko kansankunnan mielipiteeksi !

        Vaikuteeksi vielä teinihymioita ja naurua "LOL LOL LOL LOL !"

        Lähde: Wikipedia, demagogia.

      • Rppisalaisuus?
        Ivan Orav kirjoitti:

        Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula otti Keskisuomalaisessa tänään 23.1. 2012 kantaa lasten parissa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä.

        "Pedofilt pääsevät yhä lapsenvahdiksi.. Aula haluaa, että lasten parissa työskentelevien roikostaustan selvittämiseen tähtäävä laki kaipaa remonttia. Lasten parissa työskentelevien rikostaustan selvittämisessä on puutteita".

        Näitä hyväksikäyttötapauksia on paljastunut satoja, uskonyhteisöissä, urhurheiluluseroissa, lasten sijaisperheissä.

        Silminnäkijä on käsitellyt aihetta ohjelmissa Loikalan Kartano. Hannu Lauerma ohjelmassa Rikoksista rumin ja Piru kirkossa.
        Johannes Remy on käsitellyt ongelmaa bogissaan, jonka mukaan Eduskunta ei ole poistanut laissa olevia puutteita.
        Lisäksi hän nosti esiin perheen isän turvattomuuden perättömiä insestisyytöksiä kohtaan.

        Lapsiasiavaltuutetun tiedotteessa 11.1.2012 käsitellään myös samaa aihetta, jonka allekirjoittajana on lakimies Jaana Tervo, eikä suinkaan Aula.

        Uusi oikeusministeri Henrikson rikosylikomisaari Kari Tolvanen vankilapsykiatrian ylilääkäti Hannu Lauerma ovat esittäneet lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön syyllistyneiden kemiallista kastraatiota.

        Miksi näitä seksuaalirikoksia piilotellaan ja peiutellään rippisalaisuuteen vetoamalla?

        Miksi lapsiasiavalruutettu ei suojela lapsia seksuaalirikollisilta?

        Lapsiasiavaltuutetun tiedote.

        http://www.lapsiasia.fi/nyt/puheenvuorot/kirjoitukset/kirjoitus/view/1576926
        ----

      • Miksi vaietaan?
        Rppisalaisuus? kirjoitti:

        Lasten hyväksikäytöstä ei saa vaieta.

        Yksi poikkeus kuitenkin löytyy
        Ilmoitusvelvollisuus ei koske rpittäytymisen vastaanottavia pappeja.

        Kumma juttu, jos lapsi purkaa pahaa oloaan ja tuskaansa papille on siitä vaiettava.

        Sitävastoin neuvoloita, sairaanhoitajia, on koulutettu jo parikymmentä vuotta, Vainoamaan lasia, tutkimaan vaatteita,, ihoa ja sukuelimiä, jos niissä olisi hyväksikäytön tunnusmerkkejä, spsrmaa, mustelmia, tai lapsi koskettelee sukuelimiään "Huolestuttavalla" tavalla.

        Keskisuomalainen Pääkirjoitus 10.1.2012.

        http://www.ksml.fi/mielipide/paakirjoitukset/lapsen-hyvaksikaytosta-ei-saa-vaieta/985802
        -----

      • Missä moraali?
        Miksi vaietaan? kirjoitti:

        Suojeleeko Eduskunta ja lastensuojelijat raiskaajia?

        Johannes Remy kirjoittaa blogissaan.

        Eduskunta ei poistanut lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneiden lakiesitysten epäkohtia.

        http://www.johannesremy.com/blogi/2011/04/26/21
        ----

      • Lapsityrannit?
        Missä moraali? kirjoitti:

        Suojeleeko Eduskunta ja lastensuojelijat raiskaajia?

        Johannes Remy kirjoittaa blogissaan.

        Eduskunta ei poistanut lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeneiden lakiesitysten epäkohtia.

        http://www.johannesremy.com/blogi/2011/04/26/21
        ----

        YLE Elävässä arkistossa ohjelmia ja kommentteja lasten ongelmista 1940-1950 luvuilla.

        Nämä nuoret ovat tänä päivänä vanhempia, isovanhempia, opettajia, sossuja, viranomaisia ja päättäjiä.

        He taisivat kuulua myös ryhmään Vanhan valtaajat, jotka ovat tänäpäivänä asianajajija, juristeja, politikkoja ja "lastensuojelijoita".

        Elävässä arkistossa, voi katsoa, kuunnella ja antaa palautetta.

        Aiheina mm.
        Haastatellut.
        Esikuvat.
        Itsetunto.
        Juurettomuus.
        Kasvatus.
        Koulikodit.
        Kuri.
        Nuoret.
        Perheet.

        http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/koulukodin_kasvatti_kertoo_10109.html
        ------

      • Säälittävää
        EVVK kirjoitti:

        "Että tätä taustaa vasten jonkun pienen ja typerän EVVK:n kitinät ovat kärpäsen kakka tässä universumissa"

        LOL Siihen nähden, että vuodesta toiseen jaksat jauhaa tota samaa paskaa joka palstalla, viitsit nähdä vaivaa vastata pienen ja typerän EVVK:n kijroitukseen tuollaisella raivolla.

        Nauran =)

        JOs et kykene lapsestasi huolehtimaan niin tuskin se on jonkun toisen vika.

        ÄLÄ jaksa ruikuttaa. Ketään EI oikeasti kiinnosta.

        EVVK :D

        Kyllähän juuri sinua EVVK näkyy kiinnostavan vaikka muuta selittelet. Oikein vuodesta toiseen ilmoitat kyylänneesi "joka palstalla" tämän yhden henkilön kirjoituksia, kuten yllä kirjoitat.
        Sinulla tuntuu olevan tosi paha paha olla. Miten voisimme auttaa sinua?

      • Miesuhrit.
        Säälittävää kirjoitti:

        Kyllähän juuri sinua EVVK näkyy kiinnostavan vaikka muuta selittelet. Oikein vuodesta toiseen ilmoitat kyylänneesi "joka palstalla" tämän yhden henkilön kirjoituksia, kuten yllä kirjoitat.
        Sinulla tuntuu olevan tosi paha paha olla. Miten voisimme auttaa sinua?

        Suomen Delfins ry operustettiin muistaakseni vuonna 1997 auttamaan ja tukeman seksuaalista väkivaltaa lapsuudesaan kokeneille naisille.
        Tuolloin käsitettiin ja ymmärrettiin, että lasten seskuaalista hyväksikäyttöä, eli Insestia tapahtuu perheissä joissa isät käyttävät omia tyttäriään seksuaalisesti hyväksi.

        Sitävastoin pedofiilien tekemisistä vaiettiin uskonyhteisöissä, rippileireillä, lasten- ja siaiskodeiissa, sekä laitoksissa.

        Nyt on vihdoinkin herätty todellisuuteen.

        Suomen Delfins järjestää tilaisuuksia lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyille miehille ja pojille,joka on yleisempää kuin on osattuua avvistaakaan.

        Johtuko tämä mahdollisesti siitä, että Insesthysteria ja Freudin opit johtivat ja sulkivat lastensuojelun parissa työskentelevien silmät, korvat ja kielet?

        Moni aviolitto hajosi perättömiin ja keksittyihin insestisyytöksiin, joita esitettiin huoltajuusriidoissa ja avioeroissa. Myös "raskattujen" naisten lukumäärä kasvoi kasvamistaan vuosi vuodelta.

        Suomen Delfins ry:n sivustoilla löytyy nyt vihdoinkin faktatietoa.

        http://www.suomendelfins.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=106:miesten-vertaistukirryhmae-2012&catid=3:ajankohtaista&Itemid=2
        ----

      • avuton auttaja
        EVVK kirjoitti:

        "Että tätä taustaa vasten jonkun pienen ja typerän EVVK:n kitinät ovat kärpäsen kakka tässä universumissa"

        LOL Siihen nähden, että vuodesta toiseen jaksat jauhaa tota samaa paskaa joka palstalla, viitsit nähdä vaivaa vastata pienen ja typerän EVVK:n kijroitukseen tuollaisella raivolla.

        Nauran =)

        JOs et kykene lapsestasi huolehtimaan niin tuskin se on jonkun toisen vika.

        ÄLÄ jaksa ruikuttaa. Ketään EI oikeasti kiinnosta.

        EVVK :D

        EVVK:D taitaa olla sama naapurin sijais äiti joka harjoitti insestiä sossun naisten sulkiessa silmänsä ja korvansa. alaikäiset pojat pakenivat naapuriin niin "hyvien "sij.vanhempien pahoinpitelyä. Myöhemmin kuulimme,että oikea Äiti taas sossun avustuksella ei saanut tavata poikiaan kuin joskus harvoin, Hän oli " ilkeyksissään" yrittänyt saada apua lapsilleen jotka sossu oli vienyt, eikä koskaan kertonut syytä huostaanotolle. Sitten pojat eräänä yönä katosivat....ovat kuulema nyt hyvässä hoidossa, että laittoi minutkin itkemään puhumattakaan Äidistä!

    • ?????????????

      Siis oletko yksi sama, EVVK ja insestipostaaja.

      Insestiä on aina ollut. Ehkä ennen enemmänkin kuin nykyjään. Ihmiset on eläneet saloilla mökeissään naapurit kaukana. Sukurutsaisissa lisääntymisissä on vitsauksena sairaudet ja kehitysvammat. Sitten ihmetellään ja heittäydytään tyhmiksi oletuksena että muutkin on tyhmiä ja kulutetaan terveydenhuollon voimavaroja.

      Paljon on ihmisiä jotka pitävät tiivistä yhteyttä sukulasiinsa ja ovat pääosin keskenään tekemisissä. Muita kyläpaikkoja ei juuri ole.
      Sellainen tynnyrissä eläminen ei kuulosta normaalilta sosiaaliselta elämältä.

      Mutta jotakin apua sinun pitäisi saada tuohon insestihysteriaasi. Kun jokin pakkotoiminto alkaa hallita ihmistä siihen on haettava apua.

    • ootte tyhmii

      voi vittu teidän juttuja, oote aivan vajakketja.

      hyvä jos tuollaisilta lapet viedään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1897
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      1786
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1771
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1446
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1385
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      488
      1026
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      966
    8. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      237
      913
    9. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      911
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      869
    Aihe