Tämä aihe ei mitenkään liity paniikkihäiriöön mutta koska tiedän että täällä kirjoittelee fiksua porukkaa niin ajattelin kysäistä täältä josko löytyisi hyviä neuvoja tilanteeseen johon en löydä vastausta...ja joka ahdistaa minua.Tarinani on pitkähkö mutta yritän kiteyttää sen niin hyvinkuin pystyn.
Eli kysymys liittyy asumiseen ja siihen että voiko missä vain olla onnellinen kunhan ihmis-suhteet on hyvät?Olen asunut paikassa A nyt 12 vuotta mutta kaipaan koko ajan paikkaan B.Muutin nykyisen mieheni luo taloon jonka hän oli ostanut ja rempannut.Perustimme perheen ja kaikki on ollut suht ok.En vain pääse tämän paikan kanssa sinuiksi jostain syystä.Kaipaan merta,luontoa,kallioita,hiljaisuutta,jotka löytyvät paikasta B jossa olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni.
Ogelmana on se että mieheni ei ole kiinnostunut ja koen myös että hän määrää asuinpaikkamme.
En ole tehnyt asiasta suurta numeroa koska lapsemme viihtyvät hyvin täällä ja on kaverit ja koulut.
Minulla on paljon tunnesiteitä paikkaan B koska isäni asuu siellä ja paljon ystäviä ja sukulaisia.Uskon että lapsetkin sopeutuisivat ja viihtyisivät koska olemme olleet siellä paljon.
Mieheni mielestä asumme kuitenkin nyt täällä paikassa A ja voimme sitten muuttaa jos minä maksan.Eli tarkoittaa sitä että koska mieheni on ostanut nykyisen talomme ja jos myymme niin hänen rahoillahan tässä ostetaan ja myydään joten minulla ei ole hirveän paljon sanomista.
Eli mitä olette mieltä,olenko itsekäs kun haluaisin muuttaa lähemmäs tuttuja?Pitäisikö vain yrittää hyväksyä nyky-tilanne?Koen suurta ristiriitaa koska asumme kivassa omakotitalossa ja on iso piha ja kaikki on ihan ok.Kivat naapurit jne.Silti en tiedä mikä mättää...voiko kaipuu johonkin paikkaan olla niin suurta vai onko se vain harhaa?Olen yrittänyt ajatella että enhän tiedä vaikka en sittenkään viihtyisi paikassa B...hirveä riski koettaa saada tahtonsa läpi ja sitten kaikki menisikin pieleen.
Rakastan miestäni ja perhettäni enkä halua että tästä tulee mikään suhdettamme rikkova mörkö.
Siellä paikassa B on niin kovat hinnat tonteissa että ihan kokeilemaan ei voi lähteä.
Eli kysymys liittyy asumiseen ja siihen että voiko missä vain olla onnellinen kunhan ihmis-suhteet on hyvät?Olen asunut paikassa A nyt 12 vuotta mutta kaipaan koko ajan paikkaan B.Muutin nykyisen mieheni luo taloon jonka hän oli ostanut ja rempannut.Perustimme perheen ja kaikki on ollut suht ok.En vain pääse tämän paikan kanssa sinuiksi jostain syystä.Kaipaan merta,luontoa,kallioita,hiljaisuutta,jotka löytyvät paikasta B jossa olen asunut lapsuuteni ja nuoruuteni.
Ogelmana on se että mieheni ei ole kiinnostunut ja koen myös että hän määrää asuinpaikkamme.
En ole tehnyt asiasta suurta numeroa koska lapsemme viihtyvät hyvin täällä ja on kaverit ja koulut.
Minulla on paljon tunnesiteitä paikkaan B koska isäni asuu siellä ja paljon ystäviä ja sukulaisia.Uskon että lapsetkin sopeutuisivat ja viihtyisivät koska olemme olleet siellä paljon.
Mieheni mielestä asumme kuitenkin nyt täällä paikassa A ja voimme sitten muuttaa jos minä maksan.Eli tarkoittaa sitä että koska mieheni on ostanut nykyisen talomme ja jos myymme niin hänen rahoillahan tässä ostetaan ja myydään joten minulla ei ole hirveän paljon sanomista.
Eli mitä olette mieltä,olenko itsekäs kun haluaisin muuttaa lähemmäs tuttuja?Pitäisikö vain yrittää hyväksyä nyky-tilanne?Koen suurta ristiriitaa koska asumme kivassa omakotitalossa ja on iso piha ja kaikki on ihan ok.Kivat naapurit jne.Silti en tiedä mikä mättää...voiko kaipuu johonkin paikkaan olla niin suurta vai onko se vain harhaa?Olen yrittänyt ajatella että enhän tiedä vaikka en sittenkään viihtyisi paikassa B...hirveä riski koettaa saada tahtonsa läpi ja sitten kaikki menisikin pieleen.
Rakastan miestäni ja perhettäni enkä halua että tästä tulee mikään suhdettamme rikkova mörkö.
Siellä paikassa B on niin kovat hinnat tonteissa että ihan kokeilemaan ei voi lähteä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.