Nuoriso!!

Varkauden nuoriso on riivattu! Aivan mahdottomaksi menee heidän käyttäytyminen vanhempia ikäpolvia kohtaan. Citymarketin kassalla tunkeilevat ohi, kun juuri olen astumassa kassajonoon. Kun asiasta huomautin vanhana henkilönä ja sanon, että pitäisi vanhempia ihmisiä kunnioittaa, tulee monoa kärreihin ja sammakoita suusta. Voisi vanhemmat puhua kotona omille kullannupuille, kuinka ikäihmisiä pitäisi kohdella eri tavalla kuin omaa ikäpolvea. Olen pettynyt nykynuorison kasvatukseen. Minun aikoina tuli sitä kuuluisaa piiskaa, mitä ei nykyisin saa käyttää. Olen kyllä eri mieltä tuosta asiasta.
36689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ja sitten ne mokomat vielä äänestää Haavistoa!!

Äänestä

Elekee hyvät immeiset mänkö ylleistämmää yhen tappauksen perusteella koko
nuorisoa koskevaksi. Eihän vanhempienkaan kohdalla yleistäminen ole oikeu-
denmukaista. Tässäkin tapauksessa onneksi niin on! Eläkee ja antakee ellee.

Äänestä

Koitan elääkkin, mutta kyllä tuollainen kohtelu luo ahdistusta ainakin minulle. Tuollainen tapaus kylvää pelkoa nuorisoa kohtaan.

Äänestä

Just just. Olen viisikymppinen mies ja olen huomioinut vanhempien ihmisten röyhkeyden. Tunkevat kassajonoon ihan tosta vaan, "mulla on niin vähän ostoksia ja pitää joutua sinne ja tänne", ja paskat. Jokainen vuorollaan. Ja nämä eivät ole olleet mitenkään liikuntarajoitteisia, että turha yrittää.
Eli ei yleistetä asiaa nuorissa eikä vanhoissa, sovitaan et molemmissa ryhmissä löytyy törkeitä moukkia, kuten joka ikäryhmässä.

Äänestä
  • ARVAA NAUROINKO!!! Tämä oli hyvä!

    Äänestä

  • Aika typerä temppu. Sille nauraja on vielä typerämpi. Oma häpeänne on, jos ette sitä ymmärrä.

    Äänestä

Tänään viimeksi Lidissä vanha pariskunta tukki koko käytävän ja kun ystävällisesti pyysin anteeksi, että pääsisikö ohitse, niin johan tuli mulkaisut! Ja tuo sama mitä edellä oleva kertoi, toistuu lähes päivittäin, eli vanhemmat ihmiset ohittelee ja yleensäkin etuilee. Sitten ei oikeesti olekkaan minnekkään kiire, vaan jäädään tukkimaan taas kassajono sillä että jonosta näkyykin joku tuttu!

Äänestä

Ja jos on vanhus niin se ei tarkota sitä että saa parkkeerata automaattisesti invapaikalle.

Äänestä

Vetäkää henkeä ja antakaa iäkkäille henkilöille tilaa mennä ensin, huolimatta heidän mahdollisista tötöilyistään. Sillä osoitatte oman fiksuutenne, vaikka ette sitä "viimeistä sanaa" pääsisikään sanomaan. Saattaa hetkellisesti vaatia luonteen lujuutta, mutta sitä sopii muutenkin harjoittaa ja myöhemmin siitä voi olla hyötyä. Kinastelusta kassa- tms. jonossa tuskin on. Otsasuoni siinä vain pullistelee.

Äänestä

vai ihan ahdistaa? mikäs siinä, kyllä varmaan pikkutyttöjäkin ahdistaa, kun 60-vuotiaat sedät puristelee heidän perseitä..

Äänestä

Nuoriso on rappiolla.Ei mitään kunnioitusta vanhempia Ihmisiä kohtaan.Johtuu nykyisestä vapaasta kasvatuksesta. Kepakkoa olisi pitänyt enemmän antaa.

Äänestä
  • Kiitos sinttudaa!!! Katsoin tuon linkin ja oli hauska! Piristystä päivään!

    Äänestä

Lidlissä maitohyllyjen luona joku mummo tönäisi minua kärryllään eikä pyytänyt edes anteeksi.... Kassalla sama muori oli edessäni ja kehtasi pyytää rahaa, että saisi ostaa muovikassin. En todella antanut, vaikka sopiva kolikko oli kädessäni!

Äänestä
  • Kyselin poliisilta.neuvoja mitä saan tehdä nuorille, ettei syytteitä tule pahoinpitelyistä. He nauroivat vain asialleni. Onpas outoa touhua

    Äänestä

  • vanhempihenkilö kirjoitti:

    Kyselin poliisilta.neuvoja mitä saan tehdä nuorille, ettei syytteitä tule pahoinpitelyistä. He nauroivat vain asialleni. Onpas outoa touhua

    Vanha sanonta pitänee tässäkin tapauksessa paikkansa: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan...

    Äänestä

  • vanhempihenkilö kirjoitti:

    Kyselin poliisilta.neuvoja mitä saan tehdä nuorille, ettei syytteitä tule pahoinpitelyistä. He nauroivat vain asialleni. Onpas outoa touhua

    Kyllä olet itse se täys pas**läjä!!! Voi sinua poloista!!! Vedä jo ittes hirteen, niin et tarvitse nuorista enää tänne kirjoitella!!

    Äänestä

  • Joo, tämä oli varmasti tosijuttu...

    Äänestä

Just niin. Skeidan jauhantaa!

Äänestä

Joo kyllä tämä siihen on menossa että saa olla kohta pistämässä käkättimeen nuoria ja vastaavasti myös vanhuksia. Kummatkaan ryhmät ei enää tunnu omaavan käytöstapoja. Vaikka no vanhukset nyt saa olla vanhuuden puolesta jo hölömöjä jätetään auttamatta kun katolleen jäätiköllä heittäävät mutta nuoria nyt vielä pitää vähän ohjastaakkin.

Ja ohjastaminen kuuluu olla ankaraa mutta oikeudenmukaista niin sitä itsekkin on kasvettu eikä ole mitään mielitekoja alkaa vittuilemaan kelle tahansa. Nykyään silitellään vaan päätä niin kullannuput ei ymmärrä että jossain vaiheessa sattuu vastaan se isompi korsto mikä silittelee vähän eritavalla.

Äänestä

Nuoriso on pahasti rappiolla.Ryypätään,ja rällätään.Vedetään huumeita.Rävitään,ja haistatellaan Meille vanhemmille, ja Viisaimmille.Ja lisäksi vielä äänestätte homoa.! Hyi halvattu!!

Äänestä

No kyllä täällä minua taas mollataan ja kehotetaan hirttäytymään. Aivan mahdoton kaupunki ja sitä mahdottomammat asukkaat..

Äänestä
  • Ihan oikein sinulle ÄLÄ TULE TÄNNE VALITTAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN NUORTEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ!!! Nukuajan nuoret 98% on fiksuja. Ja ne muutamat jotka eivät välitä mistään onkin eri juttu. Mutta yleistää ei tarvitse. Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!

    Äänestä

  • olet vähän pimee kirjoitti:

    Ihan oikein sinulle ÄLÄ TULE TÄNNE VALITTAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN NUORTEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ!!! Nukuajan nuoret 98% on fiksuja. Ja ne muutamat jotka eivät välitä mistään onkin eri juttu. Mutta yleistää ei tarvitse. Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!

    Tulin juuri Cittarista. Mennen tullen kohtelias nuori mies aukaisi oven puolestani. Enkä tarkoita automaattiovia :D vaan portaikkoon johtavia...
    Eläkeläisissä on vähintään yhtä paljon huonosti käyttäytyviä kuin nuorisossa...

    Äänestä

  • olet vähän pimee kirjoitti:

    Ihan oikein sinulle ÄLÄ TULE TÄNNE VALITTAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN NUORTEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ!!! Nukuajan nuoret 98% on fiksuja. Ja ne muutamat jotka eivät välitä mistään onkin eri juttu. Mutta yleistää ei tarvitse. Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!

    "Nukuajan nuoret 98% on fiksuja"

    Mihin tietoon perustat väitteesi ?

    Äänestä

  • oihjfdpojpo kirjoitti:

    "Nukuajan nuoret 98% on fiksuja"

    Mihin tietoon perustat väitteesi ?

    Kokemukseen....

    Äänestä

  • olet vähän pimee kirjoitti:

    Ihan oikein sinulle ÄLÄ TULE TÄNNE VALITTAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN NUORTEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ!!! Nukuajan nuoret 98% on fiksuja. Ja ne muutamat jotka eivät välitä mistään onkin eri juttu. Mutta yleistää ei tarvitse. Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!

    olet vähän pimee,Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!.
    Tälläistä kirjoittaa nykyajan fiksu nuori.???

    Äänestä

  • olet vähän pimee kirjoitti:

    Ihan oikein sinulle ÄLÄ TULE TÄNNE VALITTAMAAN YHTÄÄN MITÄÄN NUORTEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ!!! Nukuajan nuoret 98% on fiksuja. Ja ne muutamat jotka eivät välitä mistään onkin eri juttu. Mutta yleistää ei tarvitse. Joten toivon sinunlaisille lyhyttä elämää!!!

    Ja sinä aivan ilmiselvästi kuulut tähän 2:een prosenttiin..

    Äänestä

Niiinistö on kunnon kusipää.. Homppeli haavisto vaan sinne eduskuntaan! ;)

Äänestä

Asia voi olla myäs toisinpäin,tosin myönnän että myös näin on käynyt minullekkin vaikken vanha olekkaan:) Suojatiellä vanhemmat varsinkin rouvashenkilöt zoomavat mennäkkö yli vai..Kävellään muutama metri ja sitten käännytäänkin takaisin paluupisteeseen.Apteekeissa ja pankeissa vanhemmat rouvashenkilöt menevät jonon ohi verukkeella että minulla oli edellinen numero mutta en kuullut numeron vaihtumista:) Olen saanut itse aikoinanki yhden ainoan kerran ns.selkääni korottaessani ääntäni äidilleni...Nykyään sanon että olkaa hyvä vaan ja menkää ensin,ei tässä jäniksen kyydissä olla...

Äänestä
  • Aika usein se kassajonossa etuileva on se perkeleen eläkeläis mummo joka survoo väkisin sen kärrinsä kanssa siihen ja maksaa 5 senttisillä ne 50e ostokset tyyliin.. Sama se on nordeassa,kiilataan nuorten eteen jonossa niin turha se on nuoria syyttää täällä kaikesta. Eläkeläiset muualle kaupoista..

    Äänestä

  • Elä kitise kirjoitti:

    Aika usein se kassajonossa etuileva on se perkeleen eläkeläis mummo joka survoo väkisin sen kärrinsä kanssa siihen ja maksaa 5 senttisillä ne 50e ostokset tyyliin.. Sama se on nordeassa,kiilataan nuorten eteen jonossa niin turha se on nuoria syyttää täällä kaikesta. Eläkeläiset muualle kaupoista..

    Lisään edelliseen että muuta Pois jos ei kelpaa

    Äänestä

Molemmista päistä löytyy näitä tapauksia, niin nuorista kuin vanhoistakin. Muistan hyvin muutama vuosi sitten, kun Varkauden sittarissa mummo rollaattorin kanssa kiilasi sivultapäin eteen. Taisi vielä haukkua kaupan päälle. Hammasta purren vaihdoin jonoa, vaikka pitkään olin jonotellut.

Nuorten käyttäytyminen saattaa olla nykyisin tosin aika törkeää. Kovaa kielenkäyttöä roskaamista, väkivaltaa ja paikkojen hajottamista ehkä enemmän mitä aikaisemmin. Puuttuu nöyryys ja moraali.
Vanhukset taas alkaa olla höperöitymään päin, muisti heikkenee, alkoholi, lääkkeet, vanhuus.

Pitäisi tosiaan panostaa siihen nuorten ja vanhusten auttamiseen. Nuorille ei järjestetä paljon mitään. Tuntuu ettei enää ole ystäviä joiden kanssa kehitetään mitään järkevää tekemistä. Jos kuitenkin keksitään jotain, on se usein päihteet, joka on sitä laatuaikaa ystävien kanssa.

Vanhukset taas jätetään usein yksin, itsensä ja lääkkeiden kanssa. Kaikilla on kiire töihin, harrastuksiin ja muualle. Lopuksi, kun aika alkaa loppumaan lähimmäisen "kellosta" niin onneksi edes silloin riittää aikaa. Vanhuksille tosiaan olisi hyvä varmasti järjestää myös enemmän yhteisiä hetkiä muiden vanhusten kanssa.

Äänestä

Nuorille ei todellakaan järjestetä oikein mitään kiinnostavaa, mihin he oikeasti ryhtyisivät. Nuorille ei jätetä muuta mahdollisuutta kuin keksiä itse se, mihin aikansa käyttää ja hyvin usein se on alkoholi. Ehkä OSA nuorisosta on rappiolla, mutta ei pidä yleistää. On kuitenkin näitä "järkeviä nuoriakin". Aikaisemmin keskustelussa hyppäsi esiin yksi nuori, joka taisi väittää olevansa viisas, ja kovaan ääneen haukkui julkaisijan. Eihän siinä ole mitään älykkyyttä jos tulee nettiin haukkumaan ihmisiä, jotka haluavat vain keskustella asioistaan.
Olen kyllä itse törmännyt tasapuolisesti sekä nuorisoon että vanhuksiin jotka häiriköivät. Nuoriso huutelee, mutta vanhukset ottavat kovemmatkin otteet käyttöön, huidotaan kävelykepeillä ilman syytä ja puhutaan kuinka "Te tuhoatte kalat".

Äänestä

On teilläkin ongelmat.. Nuoret rappiolla, eikö nuoruus ole oppimista, ja rajojen kokeilua että osaa vanhempana elää? vai olenko väärässä.. mut muistakaa, itsehän te vanhempi sukupolvi lapsenne kasvatatte!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanhempihenkilö kirjoitti:

Varkauden nuoriso on riivattu! Aivan mahdottomaksi menee heidän käyttäytyminen vanhempia ikäpolvia kohtaan. Citymarketin kassalla tunkeilevat ohi, kun juuri olen astumassa kassajonoon. Kun asiasta huomautin vanhana henkilönä ja sanon, että pitäisi vanhempia ihmisiä kunnioittaa, tulee monoa kärreihin ja sammakoita suusta. Voisi vanhemmat puhua kotona omille kullannupuille, kuinka ikäihmisiä pitäisi kohdella eri tavalla kuin omaa ikäpolvea. Olen pettynyt nykynuorison kasvatukseen. Minun aikoina tuli sitä kuuluisaa piiskaa, mitä ei nykyisin saa käyttää. Olen kyllä eri mieltä tuosta asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu