Olen mielenkiinnolla seurannut Turun Puhelimen
(Aurian) myyntiä Loimaan puhelimen kautta
Soneralle, mitä on perusteltu seuraavasti.
Loimaan tarjoukseen liittyvän Sonera-yhteistyön
on arvioitu turvaavan paremmin Turkuun luvattujen
kehittämishankkeiden toteutumisen.
Soneran panostus osaamiskeskukseen olisi viidessä
vuodessa korkeintaan 50 miljoonaa markkaa eli
kymmenen miljoonaa markkaa vuotta kohti.
Loimaan Puhelimen tarjouksessa luvataan
kehittää Turun Puhelimen toimintaa
verkkoliiketoiminnasta enemmän sisältö- ja
palvelutoimintaan.
Kaikkiaan Loimaan Puhelin arvioi tuovansa
Turkuun noin 400 uutta työpaikkaa kolmen vuoden
kuluessa.
Mitenkähän on nyt, kun seuraavia uutisia sataa..
Sonera irtisanoo 500 työntekijää
TS Talous
Soneran yt-neuvottelut ovat päättyneet.
Konsernista irtisanotaan 500 ihmistä ja lisäksi
saman verran väkeä vähenee, kun mm. määräaikaisia
työsopimuksia ei enää uusita. Sonera aloitti
elokuun lopussa yt-neuvottelut noin tuhannen
työtehtävän vähentämiseksi. Neuvottelujen
taustalla oli toimialan taloudellisten näkymien
heikentyminen. Yli puolet eli 280 irtisanomisista
kohdistuu pääkaupunkiseudulle. Muilla alueilla
vaikutukset ovat pienempiä. Verkkojen
rakentamiseen ja ylläpitoon erikoistunut Primatel
Oy on antanut yt-neuvotteluesityksen
mahdollisista kausilomautuksista yhtiössä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.