Moi !
Ongelmani on niinkin "mukava" kuin ärtynyt takapuoli.
Usein, varsinkin jos teen pitkää päivää ja hikoilen paljon joutuessani liikkumaan ja kiipeämään työni takia, alkaa takamukseni ärtymään. Jotain hankausta taitaa tulla ja kun hiestä märkää ihoa hankaa, tulee kipeäksi.
Molemmin puolin reiän ympärillä, noin 5 cm reiästä
on tajuttoman arkaa ja on jo selkeät n. 10-15 cm pitkät kirkkaan punaiset "juovat", joiden alueella iho on äärettömän ärsyyntynyt.
Olen vaihtanut alushousuja kesken päivän jotta saan kuivat housut päälleni, mutta minkäs teet kun hikoilen kuin saunassa.
Pidän kyllä taukoja aina kun vaan voin ja juon kylmää vettä ja yritän pyyhkiä kostealla paperilla pahimmat hikinorot pois selästä jottei valuisi selkää pitkin takapuoleen.
Tämä vaiva tulee aina aika ajoin, varsinkin näin kesäaikaan.
Kiva aina kotiin päästyäni täytyy laittaa Natusania takapuoleen yön ajaksi, jotta aamulla edes jollain tavalla pystyy taas tekemään päivän töitä.
Kaipaan pikaisia ideoita !
Tämä on vaivannut jo muutaman kesän.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kokeiles vaihtaa alushoususi sellaisiin urheilupöksyhin, jotka siirtävät hikeä pois iholta ulkokerroksiin päin, löytyy urheilukaupoista. ( puuvillaiset ja keinokuituiset kostuvat, ja eivät kuivu nopeasti, ja märkänä hiertävät ja hautovat)
Seuraavaksi voisit joskus jättää rasvaamatta, tuulettelet vain ilman alushousuja yöt, ja laitat vauvan talkkia ennen töihinlähtöä peppuvakoon. Ja joskus voisit ilmastoida vanhalla, mutta hyvällä konstilla L: vanhasta lakanasta ( hiutuneesta puuvillaisesta revit kaistaleita ja laitat peppuvakoon yöksi, jotta pitää kankut erillään ja antaa vaon hengittää.)
Nämä konstit olen hyväksi havainnut miehelleni, joka ajaa autoa työkseen ja hautoo siis peppuaan helteellä päivät pitkät.
Tsemppiä, kyllä se siitä!
Kiitos vinkistä Marjukka !
Täytyypä käydä pikaisesti urheiluliikkeissa metsästämässä sellaisia.
Yöt nukun muutenkin alasti ja toisinaan osan yöstä ilman peittoakin.
Harvemmin rasvailen, vain kun on pakko.
Ja eikun pöksyostoksille !