Nyt on sillain että oon kohta 18 ja masentunu. Mutta kun pää ei anna periksi. Ei yksinkertaisesti kehtaa puhua kenellekkää. Kotona esitän ihan normaalia niinkuin ulkonakin. Kännissä tuo ei aina onnistu. Otan liikaa ja siinähän on se ongelma, että tuo kuvittelemani malli joka ei mokaa koskaan sortuu ja itsekunnioitukseni rippeitä saa kerran toisen jälkeen kerätä lattialta.
Sitten kun ei yksin kertaisesti kehtaa puhua selvinpäin yhtään mistään. Hyvä esimerkki tästä on se, että olen miettinyt kohta viikon kehtaanko avutua edes täällä keskustelufoorumissa. Olen kirjoittanut kaiken valmiiksi ja pyyhkinyt pois. On ollut sellainen tasainen masenus vaihe n.5 vuotta ja tasaisin väliajoin kovia masennustiloja jotka alkavat aina kun ottaa niin paljon että vähän pystyy avutumaan vähänkin henk.koht.asioista kavereille joita vielä pari on kai jäljellä.
Olen ollut kotona koko kesäloman ns. lukemassa, mutta ei siitäkään mitään tuu... Ei tässä auta muu kuin kysästä onko täällä ketään joka tietäisi miten selvittäis pois tästä, kun pitäis kaiken lisäks vielä kirjottaa ensi keväänä, jos ensi kevättä tulee.. Tää tuntuu kyllä tosi hoopolta tällälailla avautua, kun ei ole koskaan, niin tehny. En tiedä näyttääkö aika vai jääkö aikaa näyttää.
ps. Pelottaa vähän, että tää näyttää vaan karmeelta itsesääliltä.
Sitten kun ei yksin kertaisesti kehtaa puhua selvinpäin yhtään mistään. Hyvä esimerkki tästä on se, että olen miettinyt kohta viikon kehtaanko avutua edes täällä keskustelufoorumissa. Olen kirjoittanut kaiken valmiiksi ja pyyhkinyt pois. On ollut sellainen tasainen masenus vaihe n.5 vuotta ja tasaisin väliajoin kovia masennustiloja jotka alkavat aina kun ottaa niin paljon että vähän pystyy avutumaan vähänkin henk.koht.asioista kavereille joita vielä pari on kai jäljellä.
Olen ollut kotona koko kesäloman ns. lukemassa, mutta ei siitäkään mitään tuu... Ei tässä auta muu kuin kysästä onko täällä ketään joka tietäisi miten selvittäis pois tästä, kun pitäis kaiken lisäks vielä kirjottaa ensi keväänä, jos ensi kevättä tulee.. Tää tuntuu kyllä tosi hoopolta tällälailla avautua, kun ei ole koskaan, niin tehny. En tiedä näyttääkö aika vai jääkö aikaa näyttää.
ps. Pelottaa vähän, että tää näyttää vaan karmeelta itsesääliltä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tunnut olevasi aika vaativa itseäsi kohtaan. Lisäksi olet selkeästi masentunut. Kärsitkö myös uniongelmista, kun tähän aikaan kirjoittelet? Sekin liittyy masennukseen. Tilanteesi on vakava, hae ajoissa apua! pitkittynyt masennus on aika hankala hoidettava (ei kumminkaa mahdoton:)Älä päästä tilannetta enää pitemmälle!
Onko paikkakunnallasi esim. nuorisopsykiatrista klinikkaa, josta voisit hakea apua? Ellei ole erikseen nuorisolle suunnattua yksikköä, hakeudu mielenterveystoimistoon. Siellä kyllä osataan räätälöidä sulle sopivat apukeinot. Jos edellä mainittuihin yksiköihin on vaikea päästä, voit hakea apua myös suoraan terveyskeskuspäivystyksestä, jossa kerrot tilanteesi vakavuuden. Myös yksityisellä sektorilla on mielenterveyspalveluja, joskin ne maksavat enemmän?
On hyvä, että rohkenit ottaa ensimmäisen askeleen paranemisen tiellä pyytämällä neuvoa ongelmiisi. Nyt vain opettelet puhumaan ongelmastasi ääneen, se on avun saamisen edellytys. Muista! Masennuksessa ei ole mitään hävettävää, se voi tulla meistä kelle vain! Ei se tee sinusta huonompaa ihmistä.
Toivottavasti saat apua!
moi!!
pyydäppä perheesi tai hyvät ystäväsi saman pöydän ääreen ja kerro heille!se voi jo hiukan helpottaa!ja siinä EI todellakaan ole mitään häpeemistä!!!
tsemppiä!
Mä en kanssa pystynyt kertomaan kenellekään siitä millainen olo mulla oli, onneksi mulla alkoi tulla paniikkikohtauksia joihin sain apua, mikä auttoi myös masennukseen. Silti itse masennus oli ja on edelleen sellainen asia josta ei perheessäni pystytä puhumaan vaikka olen yrittänyt. Onneksi olen paniikkihäiriön varjolla saanut apua myös masennukseen, mutta ilman lääkärin apua en usko että olisin siitä selvinnyt. Eli rohkeasti apua hakemaan, jos et pysty kotona siitä puhumaan, niin ehkä vieraalle onkin helpompaa puhua.
Alku oli hyvä! On hyvä pitää mielessä, että sellaisia asioita ei ole mitä ammattiauttajat eivät olisi jo kuulleet, mikään asia ei ole "liian karmea", joka saisi heidät tolaltaan. Siksi ammattiauttajan puoleen on paras kääntyä, he eivät reagoi kuten muut ihmiset saattaisivat reagoida - ja sitä reagointia kai me pelätään!
Ei ole heikkoutta hakea apua vaan se on nimenomaan rohkeutta.
Muuten, ei omia asioita tarvitse kaikille kertoa. Ainoastaan niille joihin todella luottaa. Onko Sinulla tällaisia ystäviä?
En ole varma...
Pienessä kunnassa asioiden salassa pito ei ole niin helppoa, enkä haluaisi olla mikään "grillin kyläkokouksen" puheenaihe numero uuno.
Täytyy varmaan joskus kerätä rohkeutta ja mennä ammattiauttajan puheille. Tai sitten ottaa se riski ja puhua kaverille, siihen vain tarvitaan vain kunnon kännit. Olen tässä ajatellut,että tämä asenteeni on jostain kalevalan ajoilta. Ajattelen nimittäin niinkin vääristyneesti, että mies ei ole mies jos avautuu jollekkin. Niin julman asenteen olen ottanut, enkä pääse tuosta idioottimaisesta ajattelutavasta eroon, en sitten kirveelläkään. Arvostelen itseäni vielä kovalla kädellä, sätin itseäni jostain pari vuottakin tapahtuneista kännissä tapahtuneista mokista... Pitkä morkkis vai?