TARVITSENAPUU !

Apujakaipaava96

Miten syömishäiriön voi määritellä? Voiko normaalipainoisella olla anorexia ja tarvitseeko anorektikon välttämättä ihannoida laihuutta? Voiko jo muutaman vuoden aliravitsemuksesta yms tulla pysyviä haittoja? Ittelläni nimittäin ennen oli pakon omainen tarve olla laiha mutta ihmiset joilla luut töröttivät yms ällöttivät minua. Liikuin paljon ja söin vaan 200kcal päivässä jos sitäkään. En ole KOSKAAN ollut alipainoinen, mutta alarajoilla on käyty. Kun tajusin, että touhuni oli ihan sairasta halusin parantua ja koitin sitä monesti ilman apua, koska häpesin sitä hirveästi. Monen yrityksen jälkeen pystyin elämään suht normaalisti lukuun ottamatta, että pelkäsin tulevani läskiksi, päätin kuitenkin pysyä normaalipainossa. Nyt pelkään, että olen taas lähtöpisteessä ja että jonakin päivänä vielä sairastun pahasti. Onneksi olen kuitenkin oppinut ajattelemaan, että moni asia menee pilalle "syömishäiriön" vuoksi. Silti pelkään, etten voi hallita itseäni kun laihduttamisen tarve iskee. Nyt olen jälleen aloittamassa laihduttamista sen takia etten mahdu vanhoihin farkkuihini joita käytin muutama vuosi sitten. Mitä pitäisi tehdä? Toivon pikaista apua enkä halua kuulla haukkuja :) Kiitos jo valmiiksi!

2

75

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Noniin...

      Eiks kukaan voi auttaa ? Ei täst tuu mitään ku nytki tää alkuviikko menny siihe etten "uskalla" syödä mitään mistä voi lihota. Ja ku tnä oon syöny raejuustoo, jätskii, rieskaa ja vielä kerran jätsikii ! Ni ei tää näin voi jatkuu ja nyt kaduttaa helvetisti et avasin koko jätskipaketin......

    • Annimanni

      http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot2.html

      Katso ylläoleva linkki.
      Sieltä löydät asiantuntevan vastauksen.

      Ja apua jos haluat, paras kääntyä terkan tai muun vastaavan puoleen. Sieltä sut ohjataan tarpeen mukaan eteenpäin.
      Vaikkea täällä on muuten ketään yrittää edes auttaa, me kaikki täällä ollaan sairaita ja näitä ns. "neuvoja" täällä ei kannata kuunnella!

      " Nyt olen jälleen aloittamassa laihduttamista sen takia etten mahdu vanhoihin farkkuihini joita käytin muutama vuosi sitten."

      Minkä ikäinen olet? Tuli vaan mieleen yo. lauseesta jonka olit kirjoittanut; nimittäin jos olet kovin nuori, kasvat vielä ja vartalo muuttuu paljonkin. Tulee naisellisemmat muodot jne, et voi mahtua enää pikkutytön farkkuihin!

      Mutta katso tuota linkkiä jonka laitoin, ja hae apua sieltä terkalta tai puhu vanhempiesi tai jonkun muun aikuisen kanssa johon luotat! Asiat selkenee kyllä kun rohkeasti haet apua! Ja tee se ajoissa!!!!!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5040
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      113
      1594
    3. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      48
      1219
    4. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      10
      1149
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1103
    6. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1007
    7. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      969
    8. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      3
      875
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      57
      769
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      743
    Aihe