Hei enpä tiedä minne oikeasti pitäisi tämä sijoittaa, mutta olen noin 25 nuorehko poika ja aina asustellut yksin enkä ole vanhempieni kanssa oikein koskaan puhunu muusta kuin raha-asioista. Tässä muutama päivä sitten romahdin sitten ihan täysin. Olen aina ollut sellainen ajattelija ja ajattelen varmaan ihan liikaa tai sitten normaalisti, mutta välillä poukkoilen asiasta toiseen niinku varmasti tästä tekstistä huomaa. En ole koskaan oikein itkenyt, kunnes sitten nyt paripäivää sitten sitä tuli monta tuntia että en päässyt edes sängystä ylös ja itsetuhoisia ajatuksia on ollut niin paljon ja monta vuotta että varmaan vuosikausiin ei ole edes moinen kauhistuttanut vaan tuntunut hyväksytyltä, että jos olisi vaan nappula mitä painaa niin tekisin sen kun oikeaan itsemurhaan ei ole koskaan ollut rahkeita ja tuskin tulee. Kavereita on useita jopa facebookkikin lähenteli 1000:tta ennenkuin poistin itseni sieltä. Aina koittanut olla positiivinen vaikka kuinka pahalta tuntunu mutta nyt en edes siedä elämääni ja koulussa oleminen tuntuu erittäin pahalta ja itku tuntuu tulla kokoajan. Tuntuu että vaan oma pää temppuilee ja että siellä olisi useita ihmisiä väittelemässä kaikesta että onko tämä nyt tarpeen vai ei.. Tämän takia useasti muuttuu yöt aamuiksi sängyssä makoiluun ja rauhaa ei saa. Olen aina pitänyt itseäni nokkelana ja fiksuna joka löytää ratkaisun kuin ratkaisun, mutta nyt on alkanut tuntua siltä että ei se elämän pitäisi näin vaikeaa olla. Ennen asuin isommalla paikkakunnalla ja ainakun rupesi ahdistamaan ja tuntumaan pahalta niin lähdin vain ulos kävelemään kaupungille tai vaikka leffaan nyt täällä nykyisellä paikkakunnalla ei ole oikein mitään muuta kuin ruokakauppa ja se onki ollut koulun lisäksi ainoa päivän kohokohta jolloin on tuntunut normaalilta. Viivyttelen usein kaupassa kauan kun en osaa päättää mitä haluan ja mikä maistuisi hyvältä.
Onko kellään ollut vastaavia juttuja? Ei oikein tiiä mihin suuntaa tässä lähtisi
Onko kellään ollut vastaavia juttuja? Ei oikein tiiä mihin suuntaa tässä lähtisi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Käy hakemassa apua.
Myös kannattaa testauttaa itsellään ADHD:n ja skitsofrenian.
Kun omalle käyttäytymiselle löytyy syy, sen kanssa on helpompi elää.
olenko oikeasa, mutta saan sellaisen vaikutelman, että sinä olet ollut tavallaan pinnallisesti kaveri ja saanut paettua sisimpäsi syvimmät puolet pakenemalla touhuiluun. Siis olet tavallaan pantannut simmmät tunteesi. Anna nyt itkun tulla. Kerrot että suhteesi vanhempiikin ovat olleet aina etäiset ja ei ole ollut sitä todellsita yhteyttä. Onko niin että tunteet on ollut pakko aina piilottaa. Ihminen jaksaa näytellä ja paeta aikansa, mutta lopulla tulee seinä eteen.
Niin: ei tämä elämä aina helppoa ole.
Olet varmaan fiksu ja nokkela ja etkä tyhmä. Saat pitää tuon oman arvontuntosi edellenkin. Jotkain sinulla on sisimmässä tunne-elämänpuolle lukossa. Kannattaa hakea apua asiantuntijoilta. Kirjoittele myös jatkossa.
Joo on kyllä tullu pantattua ja aina pistänyt sivuun pahan olon jos on tullu oltua kavereittenki kanssa ulkona ja oikeassa olet olen aika pinnallinen ihminen ainkin ollut. Peruskoulussa tuo paha olo aina purkautu tappelemalla ja sitten jossain vaiheessa väkivalta alkoi kuvottamaan ja jäi sitten miltein kokonaan
Ja monesti tuollaiset kätketyt tunteet kääntyvät itseinhoon ja vihaan. Ei väkivalta ole oikeanlainen ratkaisu. Parmepi olis vaikka jokin aggressiivinen urheilu. Monet sinunlaisesi ovat joutuneet lapsena myötäilemään, olleet liian kilttejä, näkymättömiä. Joskus vanhempien käytös on ollut arvoituksellista ym. on joutunut vain myötäilemään.