HAAVISTO AINUT OIKEA EHDOKAS ENÄÄ

PEKKA EI OLE PÄTKÄ

Muiden ehdokaiden kannattajilta nyt äänet PEKKA HAAVISTOLLE.

Jos saulista pressa,sen tulette näkemään kuinka siinä käy,
Siinä ei pieni ihminen tunnu missään kun rupeaa viikate käymään.
Kyllä kurjuus lisääntyy ja vielä siintä maksimoidaan.

JOTEN ÄÄNET NYT PEKALLE.

Vaikka onkin niitä miehiä,ompi kansalaisen puolta.

28

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • järkiintykää jo

      Niinistö on kokkare,vaikka välillä suukopua pitävät keskenään. Sillee pääsee lehtiin.

      Eli jos Euroopan rahoitus on hauskaa ja kyläkoulujen ja kaiken muun karsiminen
      niin sitten pinnoja kokkareelle.

      Katsokaa velkakellosta,miten lähellä on 100 miljardia. Maksaakohan EU tuon. Vai me

    • järkyttävää, järkytt

      Kokooomus ei ole tavallisen ihmisen valinta. Tosin viherpiipertäjätkin on siellä samalta laidalla. Tosin menevät hallitukseen ruottalaisten tavoin vaikka Puttinin ehdoilla. Vihreissä on myös kaiken maailman rikolliset kettutytöt ja muut huumehörhöt, homot ja lesbot.

      Hienoa kun Pekka lähtee edustamaan maatamme. Harmaapäinen herra, käsipuolessa kolmekymppinen etelän nappisilmägigolo.

      Miten Suomen kansa voi olla näin tyhmää. Jos ajatellaan tavallista suomalaista normaalia palkansaajaa. Niin tuo pari joka selvisi toiselle kierokselle, on järjellä ajatellen täysin käsittämätön.

      No Etelä-Euroopan pojat ovat tyhmyytemme jo havainneet aikoja sitten, ja nyt maksattavat omat huvinsa ja etunsa meillä.

    • K-M-Halkola

      Kuten James Hirvisaarikin naamakirjassa tuumasi : "En olisi ikinä uskonut, että joskus äänestäisin vihreää homoa, mutta siltä se ainakin nyt tällä hetkellä näyttää." mietin jo tuossa aivan samaa, että jos se " vihreän vihulaisleirin" ehdokkaan äänestäminen estää Niinistöä pääsemästä tuhotöihin, niin onko tässä enää muita vaihtoehtoja?

      Kun kahdesta pahasta pitää valita, niin sillä minkä reijän ritari sinne linnaan on menossa ei ole mitään suurta merkitystä, mutta jos Sauli The Marlboroman voittaa, niin Käteinen ja kumppanit tulkitsee sen omaksi voitokseen ja sitten se sikailu ja meidän verorahojen lahjoittelu pitkin eurooppaa vasta alkaakin....

      Onhan silloin Käteis Jykän Shitpack tehnyt kokkaritonttujen mielestä hyvää työtä, kun Saukki pääsi pressaksi, kansa valitsi juu.

      Jos on valittava, katsonko Ylen "suojelurahalla" rahoitetulla TV kanavalla linnanjuhlien tanssia, jossa pari puppelia vetää poskitangoa kerran vuodessa, kuuden vuoden ajan, vai sitä katastrofia, kun kapteeni Saukki ja perämies Käteinen sompaavat Hms/Finlandiaa täyttä höyryä kohti perikatoa, niin kyllä minä ennemmin katson kerran vuodessa sitä poskitangoa.

      • Se on PEKKA LINNASSA

        Hyvä siinä oli osuvasti sanottu.
        Mielummin hippeleitten poskitangoa kuin että menee viimesetki roposet.


    • Pekka=/C:stä

      Suomen pahin haittaeläin on Helsinkiläinen Viherpipertäjä. Kyllä se kurjuus kehä III:n ulkopuolella lisääntyy kun viherpipertäjät pääsevät asioista päättämään.

      Eikä ole äijä kyennyt edes saamaan aikaiseksi minkään sortin korkeakoulututkintoa. Eikä töitä tehnyt, vaan puuhastellut ikänsä veronmaksajien rahoilla. Pelkkä paskanjauhaja se on.

    • valtiomies Haavisto

      En erityisemmin hehkuta vihreiden aatteile. Mutta pressa on henkilö joka hoitaa subliikkia ulkomaille. Siinä Haavisto on hyvä. Aivan sama kehen ehdokkaaseen vertaa.Haavisto hallitsee työnsä,kettutytöt omansa. Kaksi eri asiaa.

      Tietyt yksilölliset ominaisuudet ei vaikuta kielteisesti. Eikös kukaan muista miten kokoomuskerho hehkutti Stubbia virkaan.

      Niinistön EU-kokoomuksen touhu sirkushuveja kupattavalle kansalle. Tuleeko hyvä pressa,kun gougou-tytöt pyörii ympärillä ja huippuartistit vetää yleisöä. Ei. Sillee täytetään henkilön tyhjyys.

      Älkää menkö halpaan mainokseen,tulee varmasti kalliiksi.

    • Pekka ON parempi

      EI kai ne siellä sitä tee. No pekka presidentiksi,niin vois sullekin mailma vähä avautua.
      Sullahan ei korvissa soi ku homo,ettei vaan ois itellä taipumuksia?

    • roskiskori

      -WEE- normisuomalainen binpo muija. Diesellin hintaa on nostanut kokoomuksen rahankeräys Kreikkalaisiille.
      Siinä ei vihreillä mitää virkaa.

    • Vihreet iskee

      No niin, poliittinen peli on alkanut. Näköjään poistettu ketju jossa otettiin kantaa homoihin, ja mielestäni aika asiallisesti. Oli puolesta ja vastaan.

      • 8+13= 23

        Tää on suomi24 eli ihan normitouhuu. Huomasin poiston,mutta ei enää hätkäytä,niitä lähtee tämän tästä. Toisaalta törkyketjut saa laahata päivätolkulla.


      • Vihreet iskee
        8+13= 23 kirjoitti:

        Tää on suomi24 eli ihan normitouhuu. Huomasin poiston,mutta ei enää hätkäytä,niitä lähtee tämän tästä. Toisaalta törkyketjut saa laahata päivätolkulla.

        Näitä siis valvoo joku vihreehomo partajeesus oudolle(normaalista ihmisestä) haiseva piippu suussaan. Jep jep, tuli ymmärrettyä.


    • Pekka ei suutu vaikk

      Juu ja nyt soi kaikilla homo korvissa. No kyllä siinä on toinen ääni kellollassa kun kokomuksen mies maan puikoissa.
      Sitten tullaan itkemään kun kaikki viedään. Täällähän ei kukaan kyllä rikastu kuin rikkaat.
      Mutta köyhät köyhtyy vielä enenmmän.
      Sanotaan että tämä on henkilövaali ja p.....kat on tämä on puolue vaali ja siintä pääse mihinkään.
      Mielummin homo jolla on vähän inhimillisyyttä asioissa kuin köyhän kyykyttäjä.

    • K-M-Halkola

      Ennemmin katson joka 6.12 muutaman vuoden tätä vuoden ajan , kuin lahjoitan verorahat kreikkan ja ties minne suomalaisen hyvinvoinnin kustanuksella:
      http://youtu.be/0ByEG3gBMIA

    • mielipide äänestän

      Silmät sen kertoo,Haavisto tasapainoisen tuntuinen.mielyttävä rauhallinen ja fiksu!

      • Tarja vaihtuu Pekkaa

        Symppis ihminen. On myöskin kuvioissa ollut,että osaa homman.

        Pitkä eeeiiii Niinistölle. Pelurin ilmeet ja J Käteisen kimppassa


      • valtio maksaa
        Tarja vaihtuu Pekkaa kirjoitti:

        Symppis ihminen. On myöskin kuvioissa ollut,että osaa homman.

        Pitkä eeeiiii Niinistölle. Pelurin ilmeet ja J Käteisen kimppassa

        maailman kallein aate veronmaksajille vasemmistolaisuuden jälkeen, mutta sehän koskee vain työssäkäyviä, joten ei huolta


      • K-M-Halkola
        valtio maksaa kirjoitti:

        maailman kallein aate veronmaksajille vasemmistolaisuuden jälkeen, mutta sehän koskee vain työssäkäyviä, joten ei huolta

        Kyllä ainakin mulle on tullut Käteisjykä ja Sekoomusorkesteri maksamaan tähän astisista aateporukoista eniten, sekä palkan verotuksessa, että välillisesti...


    • Pekka on PAREMPI

      Pekka selkeesti parempi kuin sauli.
      Pekalle työmihen ääni.
      Vaikka ritari onkin

    • Haloooo

      Kyllä koko maailma nauraa suomelle jos tosta "kakkosmiehestä"
      tulee pressa, aatelkaa nyt sitä vaikka valtiovierailulla se matkamuisto
      käsipuolessa!!!!!!!!!! Tai sitte puolustusvoimien ylipäällikkönä? Sivari!!!
      Ei voi olla totta että joku edes ajattelee äänestävänsä "kakkosmiestä"
      Nyt järki mukaan äänestyspaikalle,oikeesti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
      Ja niiden muka perussuomalaisten jotka äänestää kakkosta kannattaa
      miettiä muuttoa vaikka ruotsiin.

      • Pekalle ääni

        Kyllä maailmaan naurua mahtuu,parempi kuin,sotaa ja itkua maailmalla.Asuttu on paluumuuttaja.


    • PEKKA ON POP

      Ilmoittanut että puoliso ei ole mukana vierailussa!!!
      AArmeija mitä virkaa enää nykyään?että se ja sama kuka siellä on päällikkönä.
      Ajattele mielummin sitä mitä niinistö tuo tullessaan pressana. sinunkin kurjuus maksimoidaan.

      • Nyt noin

        Ainakin aikaisemmin Haavisto sanoi, että jos kutsussa lukee presitenttipari, niin silloin presitenttipari lähtee. Jos lukee presitentti, niiin silloin lähtee presitentti.

        Homous ei ole Suomessa enää rikos, eikä mieleterveystauti. Niin ne ajat muuttuu.


    • päääälikkö

      Ei ole rikos eikä sairaus joo, mutta tulispas hauskat linnanjuhlat =D

      • Siis Haavistot edust

        Niinpä tulisi. Kaikki sanoisi, että nyt ei enää kyllä katso koko juhlia. Mutta miten kävisi, se löisi kaikki entiset katsojaennätykset. Kansa tykkää sirkushuveista.

        Minkähänlainen on Puttinin ilme kun tapaa Haaviston presitenttiparin. Harmaapäisen keski iän ylittäneen homon ja sen kainalossa etelän nappisilmä gigolon. Voi kuulostaa pahalta, mutta ei se pikisilmä olisi Haaviston käsikynkässä jos haavisto olisi tyhjätasku. Noin nuo pääsääntöisesti on aina mennyt, ja tulee menemään. Minun puolesta saa mennäkkin,kun ei tule meidän ovelle kolkuttelemaan.

        Mutta kun kansa on jo laittanut äänestyksen tähän malliin. Niin hommataan sirkushuveja, ja äänestetään Haavistoa.

        Eihän kukaan järkevä omilla aivoilla ajatteleva tavallinen kansalainen voi Niinistöäkään äänestää. Toki näyttäähän noita typeryksiä riittävän. Näkyy olevan aika paljon Wahlroosiin, Ollilaan, Merisalon jengiin ja mitä kaikkia niitä onkaan itsensä yhdistäviä. Suomalaiset ei kyllä näköjään ymmärrä omilla aivoilla mitään.


      • Pekka is the best

        no meinaatko että olisit kutsuttu?

        Ei kait täällä nyt äänestetä miltä linanjuhlat näyttää?

        Voi herranjumala mitä perusteluja ja ihmetyksiä ihmisiltä löytyy.

        Eiköhän nuo juhlatkin lopu pikkuhiljaa linnassa!


      • Ois se Paavo pitä
        Pekka is the best kirjoitti:

        no meinaatko että olisit kutsuttu?

        Ei kait täällä nyt äänestetä miltä linanjuhlat näyttää?

        Voi herranjumala mitä perusteluja ja ihmetyksiä ihmisiltä löytyy.

        Eiköhän nuo juhlatkin lopu pikkuhiljaa linnassa!

        Tuota. Eikö nuo linnanjuhlat ala pikkuhiljaa olla Suomen presitentin vuoden kohokohta. Siltä on viety kaikki päätösvalta eduskunnalle.

        Ja perustelut näissä vahtoehdoista menee väkisin Kokoomukseen ja se ajamaan politiikkaan isolle rahalle. Samoin kun Haaviston kohdalla vihreisiin, kettutytöihin ja homoihin. Noista ihmiset sitten valitseva jos valitsevat pienimmän pahan.

        Nyt ei vaan ole normaalille tavalliselle palksaajalle oikeaa vaihtoehtoa.


    • Ysimillin buranaa!!!

      Sivari, Homo (varustettuna Equadorilaisella puppepojalla), Vihreä... mitä saat?
      Helvetin hyvin menee!!!

    • sauli on ketku

      Valtakunnan keula ja maan isä tarvii omata paljon inhimillistä näkökulmaa.

      Joten valinta on Haavisto.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      1964
    2. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      1874
    3. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      210
      1794
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      256
      1465
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1392
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      516
      1076
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      972
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      916
    9. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      882
    Aihe