Oon lukenut täältä paljon muiden kokemuksia kaikesta joten kerron nyt oman tarinani siitä miten minua 16v poikaa on kiusattu ja miten se on vaikuttanut elämääni. Tää teksti on aika pitkä mutta lukekaa mieluusti tää.
Eli muistan selvästikkin kuinka kauan minua on kisattu siitä että olen kuulemma erinlainen kun muut, mm. että olen herkkä ja mulla on vaikea puhe vika (eli änkytän ja joskus en saa sanottua mitään). Olin sellainen pieni normaali poika tarhasa kunnes pari poikaa rupes kiusaamaan mua erinlaisuudestani, sitä kesti vähän aikaa kunnes ne lopettivat eskasissa ja rupesimme kaveeraamaan
No voin sanoa että koko ala-aste ikä tuli oltua koulukiusaamisen uhrina, sekä henkisesti että fyysisesti. Todellinen kiusaaminen alko vasta silloin kun vaihdoin koulua. Henkisesti siten että mua ei otettu mukaan mihinkään ja mua syrjittiin jatkuvasti, niin ja myös siten koska mä tykkäsin eri asioista kun muut mun luokan pojat. Fyysisesti mua kiusattiin siten että mun pipo pöllittiin joka välkkä ja pari poikaa joksutti mua sen perässä ja jos sain sen kiinni niin ne löi ja potki mua ja otti sen poissa. Mua kiusattiin myös koulun ulkopuolella, kun olin yhessä kaveriporukasa niin ne petti mut siten että ne ei välittäny musta ja kun pari tyyppiä tuli ringissä hakkaamaan mua kepeillä niin ne anto alla, ne anto mun olla hakattavana.
Osa mun kavereista hylkäs mut ala-asteen aikana ja oon siitä astin ollu aikalailla yksin.
Yläaste meni pienen härnäämisen varjosa mutta sain pari kaveria lisää.
Nyt olen amiksessa, se kiusaaminen on jättänyt muhun aika pahat arvet, mm. olen aika hiljainen nykyään, en uskalla luottaa lähes kehenkään, kun mä tutustun ihmisiin niin mulla on pelko että nekin pettää mut lopulta, olen aika syrjäinen ja en jaksa luetella kaikkia! Mutta on kumminkin jättänyt arvet tuo kiusaaminen. Elämä pyyhkii suhkoht hyvin tällä hetkellä, mutta mulla on kuitenkin niitä synkkiä ajatuksia olemassa.
Jos kellään on kokemusta tai joku ymmärtää niin kertokaa toki, jos jollain tekee mieli mollata niin pitäkää saatana se turpa kiinni!!! Kiitos jos jaksoitte lukea ja muistutan vielä että että halusin vaan kertoa oman kokemkseni.
Eli muistan selvästikkin kuinka kauan minua on kisattu siitä että olen kuulemma erinlainen kun muut, mm. että olen herkkä ja mulla on vaikea puhe vika (eli änkytän ja joskus en saa sanottua mitään). Olin sellainen pieni normaali poika tarhasa kunnes pari poikaa rupes kiusaamaan mua erinlaisuudestani, sitä kesti vähän aikaa kunnes ne lopettivat eskasissa ja rupesimme kaveeraamaan
No voin sanoa että koko ala-aste ikä tuli oltua koulukiusaamisen uhrina, sekä henkisesti että fyysisesti. Todellinen kiusaaminen alko vasta silloin kun vaihdoin koulua. Henkisesti siten että mua ei otettu mukaan mihinkään ja mua syrjittiin jatkuvasti, niin ja myös siten koska mä tykkäsin eri asioista kun muut mun luokan pojat. Fyysisesti mua kiusattiin siten että mun pipo pöllittiin joka välkkä ja pari poikaa joksutti mua sen perässä ja jos sain sen kiinni niin ne löi ja potki mua ja otti sen poissa. Mua kiusattiin myös koulun ulkopuolella, kun olin yhessä kaveriporukasa niin ne petti mut siten että ne ei välittäny musta ja kun pari tyyppiä tuli ringissä hakkaamaan mua kepeillä niin ne anto alla, ne anto mun olla hakattavana.
Osa mun kavereista hylkäs mut ala-asteen aikana ja oon siitä astin ollu aikalailla yksin.
Yläaste meni pienen härnäämisen varjosa mutta sain pari kaveria lisää.
Nyt olen amiksessa, se kiusaaminen on jättänyt muhun aika pahat arvet, mm. olen aika hiljainen nykyään, en uskalla luottaa lähes kehenkään, kun mä tutustun ihmisiin niin mulla on pelko että nekin pettää mut lopulta, olen aika syrjäinen ja en jaksa luetella kaikkia! Mutta on kumminkin jättänyt arvet tuo kiusaaminen. Elämä pyyhkii suhkoht hyvin tällä hetkellä, mutta mulla on kuitenkin niitä synkkiä ajatuksia olemassa.
Jos kellään on kokemusta tai joku ymmärtää niin kertokaa toki, jos jollain tekee mieli mollata niin pitäkää saatana se turpa kiinni!!! Kiitos jos jaksoitte lukea ja muistutan vielä että että halusin vaan kertoa oman kokemkseni.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Pakko tohon on vissiin vastata.
Oon käyny läpi aika paljon samanlaisia juttuja. Mua on itteäni kiusattu jonkin verran ala-asteella ja tietty yläasteella aika paljonkin välillä.
En oo koskaan ollu mikään laumasielu, viihdyn nytkin aika pitkälti omissa oloissa. Kouluaikana olin aika tavallinen, mutta vissiin just se että olin herkkä ja hiljanen ni sai ne toiset nauramaan mulle. Ni ja änkytän itekki. Lukiossa ei kukaan kauheesti kiusannut, mut sitä vastoin tunsin itteni usein näkymättömäks ku ei pahemmin ollu siellä kavereita.
Kiusaaminen jättää helposti pitkäaikaiset arvet. Pahimmassa tapauksessa elinikäiset. Se on todella valitettavaa. Valitettavaa on kans se, jos kiusatulla itsellään muodostuu hankala luonne. Tarkotan sitä, että kiusattu ei enää kykene pitämään pahaa oloaan sisällään vaan purkaa sitä ulkopuolisiin.
Oon kans pyöriny näillä palstoilla jonkin aikaa ja pistäny merkille, et joillakin ihmisillä täällä on ihan kauheita kokemuksia joihin en pysty vertaamaan omiani. Tuntuu kauheelta lukea kun ittestäni kymmenen vuotta nuoremmat ihmiset kärsii päivittäin koulussa.
Et todellakaan ole yksin kokemuksies kanssa. Mitä voin sulle tässä vaiheessa sanoa on, että yritä keskittyä siihen mitä nyt on. Tiedän ettei se oo helppoa ja saan itsekin vieläkin takaumia yläasteajoista, mut koita pitää pää korkeella ja tsempata eteenpäin. Koita nähdä elämästäs valoisat puolet. Oot varmasti ihan hyvä tyyppi.
Tiedän millaista on olla yksin, itse olen ollut täysin yksin jo 7 vuotta ja ikää on 20.
Itse jouduin kiusaamisen uhriksi sen takia että olen homo ja kiusaaminen pilasi elämäni ihan kirjaimellisesti.
Noista itsetuhoisista ajatuksista suosittelisin puhumaan jollekin, itsellä ei ole ketään kelle puhua ja kun on vuosia ollut sellaisia ajatuksia niistä on tosi vaikea päästä eroon, et varmaan halua samaa.
Kannattaa vaan olla oma itsensä jos se ei kelpaa muille niin se on niitten oma häviö. Kannattaa myös puhua suoraan jos joku kiusaa tai jotain, luulisi että ammattikoulussa porukka ymmärtäisi jos kohteliaasti sanoo jos jokin asia vaivaa.
Ei kannatta jäädä rypemään itsetuhoisuudessa, siitä on vaikea päästä eroon jos sama jatkuu vuosia kuten omalla kohdallani on käynyt
öö totanoin, mä en oo maininnu mitään itsetuhoisuudesta, mulla on vaan synkkiä ajatuksia vähän kaikesta. mm. että mua kiusattas taas, kukaan ei välitäs musta (niinkun musta monesti tuntuu), kaikki valehtele mulle kokoajan että mun elämä on niinkun pelkkää teatteria. En jaksa luetella kaikkia mutta selvensin vaan.
Lesbon pitää olla likainen, epäsiisti ja tyylitön, säästyy miesten huomiolta :)
Vittu ku liittyy asiaan. Mee kädelle siitä.
Pakko vastata, ja itse olen kokenut tuota kiusaamista - juuri sitä henkistä. Mua kiusattiin koko ala-aste henkisesti. Mut jätettiin aina ulkopuolelle, olin koulun "epäkelvollinen", ruma, tyhmä, typerys jne. Aina olin se huono. En ikinä kelvannut mihinkään, en koskaan. Sama touhu jatkui yläasteella, kun kiusaajani tuli samalle luokalle... Hän kertoi, kuinka minä kiusasin ja haukuin, ja että miten häntä pilkattiin... Kiusaajani siis vei minun kokemukseni itselleen, että hän sai myötätuntoa.
Mä tiedän kokemuksesta, miltä tuntuu kun itseluottamusta ja -tuntoa ei enää ole. Uusiin ihmisiin tutustuminen on vaikeaa, on hiljainen ja pelokas, eikä uskalla sanoa mitään. Nyt amiksessa ei kukaan onneksi kiusaa, mutta olen niitä luokan hiljaisia hissukoita...
Tiedän, että kiusaaminen jättää elinikäiset arvet. Tiesitkin sen, että siitä voi selvitä. Etsi itsellesi jokin tapa purkaa synkkiä ajatuksia; onko se musiikki, kirjoittaminen, oiirtäminen tai liikunta? Olisiko paha juttu käydä jonkin ammattiauttajan pakeilla? Siis ihan juttelemassa, esim. psykologi. Koulun kautta pitäisi voida olla mahdollisuus. Joillain puhuminen auttaa, voisiko sinuakin?
Et ole yksin kokemustesi kanssa, meitä on täällä monta. Usko pois, voin melkein luvata että jokin päivä jaksat paremmin. Ettei tuo häiritse nykyelämääsi enää. Silloin se on vain muisto.
Minulle kävi niin, vaikka vieläkin painajaismainen ala-asteaika palaa mieleen, niin työnnän ajatukset pois. Käsittelen niitä omin keinoin, kirjoitan ne pois. Se on toiminut, ja olen tehnyt sitä about 7 vuotta. Ja ikää on 18v.
Lopuksi; älä jää rypemään itsesäälissä, tee niitä juttuja kuin haluat, ja ole oma itsesi. Yritä kasvattaa itseluottamustasi pienin askelin, kyllä se siitä onnistuu. Usko itseesi, se on onnen avain. Älä ajattele, että "olen huono" vaan pakota itsesi ajattelemaan positiivisesti. Joka päivässä on jotain hyvää.
Terveisin; entinen koulukiusattu (9 vuoden helvetti käyty)
Korjaus; piirtäminen ei mikään oiirtäminen.
Vielä lisäystä;
Tiedän, ettei ole helppoa nousta ylös itsesäälistä. Se onnistuu, kun uskoo itseensä. Ja usko itseesi. Jos teet jotain, muttet usko itseesi, ei se onnistu yhtä hyvin kuin silloin, kun uskoo itseensä.
Perhana, hankala selittää...
Tuntuu hyvältä että en ole ainoa näiden asioiden kanssa(ei sillä että on hyvä juttu että joku muukin on ollu kiusaamisen uhrina) mutta tiedän kyllä että en ole ainoa mutta kumminkin. Anyway koitan joka päivä ottaa itseäni niskasta kiinni ja olla onnellinen mutta se ei ole aina helppoa. Yritän aina puhua jotain ihmisten kanssa mutta sekin on melko vaikeaa, kyllä mä saan jotain sanottua mutta lyhyeen se keskustelu yleensä jää. Olen alkanut myös purkamaan näitä mun ajatuksia kirjottamalla ja piirtämällä ja jotenkin se auttaa. Myös musiikki vie ne ajatukset pois.
Ja kun siitäkin mainittiin että kannattaa puhua ihmisille siitä niin olen puhunut paljon siitä asiasta perheeni, parin jäljellä olevan kaverin kanssa ja tuttujen kanssa, ei nämä asiat oo jääny kellekkään salaisuudeksi.
Kaipa aika ja vähitellen itsensä kokoaminen parantaa lopulta kaiken tämän mutta tuntuu kumminkin että se vie aikaa...
Se vie aikaa todella paljon. Minulla se vei aikaa yli 12 vuotta ja yhä jatkuu. Kiusaamiseni alkoi 6-vuotiaana ja nyt 18-vuotiaana en ole päässyt siitä yli täysin. Yhä ne vanhat haavat aukee, mutta kirjoittamalla selviän.
Sinäkin selviät, varmana. Ajan kanssa haavatkin paranee. Ehkei täysin, mutta suurimmaksi osaksi.
Voimia.
kiitoksia kaikille näistä sanoista, kyllä mä oon myös sitä mieltä että haavat parantuvat vähitellen, ei ehkä täysin mutta kuitenkin jonkin verran.
eniten mua harmittaa tässä asiassa että musta on tullu melko syrjänen ja ujo ja se hankaluuttaa nais seuran samista ja uusiin ihmisiin tutustumista, no kaipa mun pitää ottaa itteä niskasta kiinni ja koittaa olla rohkea.
Hyvä että löytyy muitaki kiusattuja. Kerron oman kiusaamis tapaukseni. Olen siis poika ... Se on totta että jättää pitkäksi ajaksi arvet. Eskarissa olin todella herkkä veikkaan että kova kuri kotona joka minulla on ollut on yksi syy siihen olen ollut tuollainen. Siellä sitä kiusaamista ei tapahtunu mutta jonku asian huomattaminen teki pahaa. Sieltä kaikki alko tunti aktiivisuus ensimmäisestä luokasta lähtien oli viittauskammo koska eskarissa sain sen vastaamalla väärin pahasti ja kaikki nauro jopa eskarin opettajat. Niih 5 luokalla kiusaaminen alko. En muista minkä takia tai miksi mua alettiin kiusata mutta kai minä olin helppo kohde. Aluks se oli vittuilua sitten kutosluokalla sain milloin mistäkin jumppapallosta,roskista, jalkapallosta jne .. Paitani revittiin lippikseni hajoittettiin... Purin pahaa oloa muihin huomaamatta tein lisää epäsuosiota itselleni.. Kiusasin itseäni nuorempia. Jota häpeän yli kaiken edelleen. Olen myöhemmin pyytänyt niiltä anteeksi. Minulla oli hyvä ystävä kiusaamisen aikana ja parisuhdekkin. Mutta yllätyksekseni hyvä ystävä ei ollut koskaan minun puolella vaan itse pakeni tilannetta. Minua on uhattu hakata ja antaa lumipesuja ja tappaa jopa kutosluokka oli yhtä helvettiä kukaan ei välittänyt paitsi tietenki tyttöystävä jotenki autto pääsemään eteenpäin elämässä. Kuitenkin pari kuukautta ennen kutosluokan loppua sain kiusaamisen hetkellisesti loppumaan. Kerroin opettajalleni ja vanhemmille josta opettaja sai kuulla viimeisen pisaran olin nimittäin saanut kahdesta isosta pallosta päähäni. Opettaja uhkasi soittaa poliisit seuraavasta kiusaamisesta. Siihen se loppu niin vaan hetkeks. Luokan tytöt tukivat mua loppuun asti (: sai. Niihin luottamuksen ja koskaan minulla ei ole sen jälkeen ollut kunnon poikakaveria jonka kanssa olla koska en luota enää ja pelkään että taas saan turpaani ja puhutaa selän takana.. Seiskaluokka alko olin iha fiiliksissä pääsen eroo kiusaajistani jooh niin kauas että nämä kyseiset henkilöt oli rinnakkaisluokalla jonka luokka oli liikassa ja teknisessä kässäsä. Johan sain puukäsityö tunnin jälkeen turpaani oikein kunnolla kaaduin ja satutin itteäni.. Itkin mikä oli noloa.... Ajattelin että pahemmaks voi mennä. Tuli mieleen lumipesu jonka sain ala-asteella naama oli sen jälkeen haavoilla.. Mutta nyt sainkin nyrkistä. Rehtori puuttu asiaan heti koska joku opettaja oli nähnyt tilanteen. En uskoltanu mennä kouluun viikkoon. Tilanne oli rauhottunut mutta sain pääälleni vittuilua ja tukeuduin yhteen vanhaan ystävään. Minusta tuli epäsuosittu. Koska tämä henkilö oli kanssa epäsuosittu oudost käytöksestä mutta sitä ei oltu kiusattu. Liikkatunnit oli kuitenkin helvettiä minua haukutiin etkö osaa sitä ja vitun sokee mulkku jne. Yritettii mua kampata ja niih. 3 vuotta kuuntelin vittuilua. Tapa ittes. Kusipää. Luolamies. Olihan niitä vaikka mitä aina ärsytettii sen minkä pysty. Ysiluokalla sai. Kuitenkin lisää kavereita mutta aina rinnaiksluokan kanssa oleminen oli yhtä helvettiä.
Nyt olen amiksessa jo kerran vaihtanut alaa matkan takia ja osaks "riikkaan näköisen" olemuksen takia vittuiltiin. Kyseisellä alalla ei ois saanu olla esimerkiksi iphone 4 siisti puketumine ja jne. Loppuen lopuks ne tuli juttelee ja toi vittuilun syy paljastu... mut silti olin varma että haluun vaihtaa alaa ja matkan pituus oli suurin syy. Olen hiljanen ujo persoona ja minun on todella vaikea aloittaa uutta koulua ja tutustua uusiin ihmisiin. Olen uudessa koulussa ilman entisiä kavereita. Pelkään että mut syrjitää ja aletaa puhua paskaa ja jonaki päivänä saan turpaan. Jään myös yleensä miettimään päivän tapahtumia että olenko tehnyt jotain noloa ja toistan sitä asiaa mielessä mikä oli omasta mielestä noloa... Et sen ois voinu tehä toisinki. Poikiin on kaikkein vaikein tutustua.
ouu sad, pahempi tarina kun mulla :( en tiiä miksi mutta minustakin tyttöihin oli helppo tukeutua sillon, no pari tyttöä kiusas mua ja otti minuta itseluottamuksen poissa mutta heti kun yläasteelle tuli uus tyttö ja mua vielä härnättiin niin se piti mun puolia ja sai sen jotekin loppumaan ja mä pääsin sopuun koko luokan kanssa. se on vaikiaa myös tutustua uusiin ihmisiin uudessa paikasa varsinkin kun ei oo ketään tuttua, mä oon jotenkin nyt näiden parin kuukauden aikana tutustunu noihin uuden luokkani tyyppeihin ja ne on ihan ok jätkiä, jotkut siis koska pari tyyppiä kokoajan härnää, vittuilee, väärentelee mun sanomia juttuja, hieman syrjivät mua, joskus ne tönivät ilman syytä ja kyseenalaistavat mun tekemät/sanomat jutut, oon aatellu että miten mä jaksan tätä porukkaa.
mutta koitenkin voimia sulle ja koita kestää, et oo ainoa näiden asioiden kanssa ja munkin on hyvä tietää tuo. meidän pitää kestää
On todella surullista lukea näitä juttuja. Ei kellään ole oikeutta kiusata toista nuorta.
Ette saa hyväksyä sitä. Voitte ottaa yhteyttä opettajaanne ja kertoa vanhemmillenne asiasta. Voitte ottaa myös yhteyttä sovitelutoimistoon ja pyytä heiltä apua. Yhteystiedot löydätte löydätte netistä.
Voitte myös purkaa mielipahaanne nuorten puhelimessa vai valtakunnallisessa kriisipuhelimessa tai kirjoittaa tukinetti.fi.
toi oli aika kauheet luettavaa, kute kaikki kiusaamine on ): voimia sulle! sun täytyy oppii luottaan ihmisiin ja olemaan sosiaalisempi ja oppii puhuun. Tiedän ettei se oo helppoo, vaik mul ei oo noin pahoja kokemuksii kuin sulla, mut mä oon ollu hiljanen ala-asteella ja nyt yläkoulussa alkanu puhuun enemmä, ja toi puhumattomuus koski etenki poikia et en oikeen uskaltanut puhua niille ja mua alettii sanoo mykäksi :s joo-o avauduin koska tuntu siltä. Sun täytyy ottaa ittees niskasta eikä antaa periksi !
Ei ollenkaan haittaa että avauduit koska se saattaa helpottaa huomattavasti.
Mun on vaikiaa jutella kaikkien kaa, vielä kun luokkalaisteni keskuudessa tunnen itteni joskus kiusatuksi ja ne alentaa mun itsetuntoa hieman kaiken maailman asioilla. Koitan edelleen ottaa niskasta kiinni ja olla sosiaalisempi mutta on se ongelma että se on vaikiaa ja en löydä jotenkaan asioita mistä puhua. No tietenkin puheenaiheita löytyy kuinka paljon mutta mä oon sen pelossa että ketään ei kiinnosta mitä ma puhun ja että sanon jotakin ja mua ruvetaan pilkkaamaan siitä. No koitetaan vielläkin olla pää pystyssä ja jatkaa sosiaalisempaan suuntaan.