Olen 28-vuotias mies. Olen koko elämäni kärsinyt erilaisista ahdistus -ja paniikkihäiriöistä. Äitini oli narsisti pahimmasta päästä. Kaikista sisaruksista, äitini otti juuri minut silmätikukseen. Siskoni ovat veikanneet sen johtuvan siitä, että olen mies.
Se jatkuva henkinen väkivalta. Haukkuminen, huutaminen ja vähättely, se teki pahoja tuhoja. Minulle itsetunto on ihan vieras käsite. Olen elännyt koko elämäni, vain miellyyttäkseni muita. Kotona kun meni hyvin, kunhan vaan teki mitä äiti käski.
Minulla kaikki tämä alkoi oirehtelemaan jo neljännellä luokalla. Vielä kolmannella, vetelin matematiikasta ym kymppejä todistukseen, kun ne neljännellä luokalla ne laski kuin lehmän häntä. Ylä-asteen pääsin läpi juuri ja juuri. Ammattikoulu jäi yllätys yllätys kesken.
Kuvaan tuli hirveät ahdistukset ja keskittymishäiriöt. Pakenin kaikkea varastelulla ja pelaamisella. Jostain syystä, en koskaan, enkä ole tähänkään päivään mennessä sortunut alkoholiin. Ehkä siksi, että äidille se maistui hyvin. Muistankin, kun nuorena katselin äidin touhuja ja suojelin pikkusiskoani vierailta humalaisilta miehiltä, silloin sanoin itselleni, että "tuollaista minusta ei tule", ja se on pitänyt. Olen melkein absolutisti.
Kun vihdoin pääsin kotoa pois, pian minua rupesi vainoamaan lapsuuteni ja nuoruuteni ongelmat. Rupesin näkemään painajaisia. Meni yöunet. Hirvetä stressiä puski. Samaan aikaan töissä oli kauhea kiire. En yksinkertaisesti jaksanut kaikkea. Tuntui, kun seinät kaatuisivat niskaan. Sain pitkin vuotta erilaisia oireita.
Olin aivan sekaisin. Se stressi oli todella kovaa. OIin aivan varma, että pumppu leikkaa kii, kunnes kesken jouluaatto ruokailun, kaikki vaan kaatui niskaan. Olin yksinkertaisesti palannut loppuun. Kaiken kruunasi masennus, joka puhkesi 6kk myöhemmin. Diagnosi oli erittäin vakava masennus.
Aikoinaan "juttelin" meidän parvekkeen kanssa. Se kun koko ajan puhui minulle, että "tule nyt" "hyppää nyt". Monta kuukautta, se koko ajan puhui minulle. Ajatus viehätti ja yhden kerran olikin lähellä etten mennyt. Silloin otin ja juoksin luojaa. Juoksin metsään. Juoksin siellä, itkin, huusin ja juoksin. Purkasin kaikkea pahaa oloa.
Tämän ei kuitenkaan riittänyt. Voin todella pahoin, ja koska avovaimoani ei kiinnostanut tippaakaan mun terveys, voin vain entistä pahemmin. Olin päivät ihan yksin, aivan yksin. En tiennyt mitä tai mihin purkaa pahaa oloani. Sitten minulle tuli mieleen netticasinot. Virhe.
Se touhu, se lähti aivan lapasesta. En edes muista kaikkea sitä, miten se tapahtui. Se vain tapahtui. Nyt minulla on 45 000€ edestä velkoja ulosotossa. Siitä pelaamisesta sai sen hyvän olon tunteen, edes hetkeksi. Pelasin vain purkaakseni pahaa oloani, en voittaakseni.
Lopulta, tasan kaksi vuotta sitten, katsoin jonkun dokumentin masennuslääkkeistä ja niiden vaarallisuudesta - lopetin kaikki lääkkeet siihen paikkaan, siltä istumalta. Tein sen, mitä ei saisi tehdä.
Söin silloin cipralexia maximi annosta, joten sain ihan järkyttävät vieroitusoireet. Tärisin, vapisin ja makoilin sängyn pohjalla kaksi viikkoa. Sydän heitti volttia ja olin aivan varma, että kuolen siihen paikkaan. En ole koskaan kokenut niin suuria tuskia.
Sivareiden helpottua, ei mennyt kauaa, kun oma vointi lähti raketinlailla nousuun. Pari kuukautta ja olin taas työelämässä. Kerkesin olla töissä nelisen kuukautta, kunnes työpaikka itsessään alkoi taas ahdistamaan, ja sain viimeinkin tehtyä sen, mistä haaveilin pitkäään, eli irtisanouduin töistäni.
Se tunne ja helpotus oli todella mahtava. Siitä vointini parani entisestään. Katselin muita töitä ja mietittiin muuttoa tänne isoon kaupunkiin. Samalla huomasin / tajusin, mitä sairauteni oli tehnyt avovaimolleni ja meidän suhteellemme. Hänestä oli tullut etäinen ja hiljainen. Samalla aloin myös tajuamaan tuon minun hirmusumman ulosotossa. Nämä asiat veivät minut taas epätoivon partaalle.
Vaikka vaikeaa on ollut, itse olen nyt 3 viime kuun aikana voimistunut täysin. Löysin omat vitamiinit ja hivenaineet, jotka ovat parantaneet minut. Tunnen olevani täysissä voimissa ja järjissäni. En ole saanut yhtäkään paniikkikohtausta 5kk.
Alan myös löytämään itsestäni sitä "et muuten tallaa minun ylitseni", joka minun olisi pitänyt löytää jo 15 vuotta sitten. Onko tämä sitä itsetuntoa? En tahdo enää miellyttää ketään. Tahdon elää omaa elämää.
Tilanne on nyt kuitenkin se, että olen lukittu tähän parisuhteeseen. Vaikka tahtoisin lähteä pois, niin minne menen? Minulla on hirveät summat ulosotossa. Ei ole rahaa, töitä tai ammattia. Olen vain mielenterveyspotilas, joka on taistellu hengissä pysymisestä. Mitä vittua voin tehdä? En saa mistään asuntoa, kun ei ole luottotietoja. Eikä minulla ole rahaa edes mihinkään takuuvuokriin.
Vaikka voin hyvin tällä hetkellä, minua kovin masentaa minun historia. Se kun on todella säälittävä. Mistä minä muka löydän naisen, joka huolii tälläisen luuserin?
Tulevaisuus on todella lohduton. Ei voi muuta sanoa. Olen kyllä helvetinmoinen luuseri. Tekisi niin kovin mieli mennän hirteen..
Se jatkuva henkinen väkivalta. Haukkuminen, huutaminen ja vähättely, se teki pahoja tuhoja. Minulle itsetunto on ihan vieras käsite. Olen elännyt koko elämäni, vain miellyyttäkseni muita. Kotona kun meni hyvin, kunhan vaan teki mitä äiti käski.
Minulla kaikki tämä alkoi oirehtelemaan jo neljännellä luokalla. Vielä kolmannella, vetelin matematiikasta ym kymppejä todistukseen, kun ne neljännellä luokalla ne laski kuin lehmän häntä. Ylä-asteen pääsin läpi juuri ja juuri. Ammattikoulu jäi yllätys yllätys kesken.
Kuvaan tuli hirveät ahdistukset ja keskittymishäiriöt. Pakenin kaikkea varastelulla ja pelaamisella. Jostain syystä, en koskaan, enkä ole tähänkään päivään mennessä sortunut alkoholiin. Ehkä siksi, että äidille se maistui hyvin. Muistankin, kun nuorena katselin äidin touhuja ja suojelin pikkusiskoani vierailta humalaisilta miehiltä, silloin sanoin itselleni, että "tuollaista minusta ei tule", ja se on pitänyt. Olen melkein absolutisti.
Kun vihdoin pääsin kotoa pois, pian minua rupesi vainoamaan lapsuuteni ja nuoruuteni ongelmat. Rupesin näkemään painajaisia. Meni yöunet. Hirvetä stressiä puski. Samaan aikaan töissä oli kauhea kiire. En yksinkertaisesti jaksanut kaikkea. Tuntui, kun seinät kaatuisivat niskaan. Sain pitkin vuotta erilaisia oireita.
Olin aivan sekaisin. Se stressi oli todella kovaa. OIin aivan varma, että pumppu leikkaa kii, kunnes kesken jouluaatto ruokailun, kaikki vaan kaatui niskaan. Olin yksinkertaisesti palannut loppuun. Kaiken kruunasi masennus, joka puhkesi 6kk myöhemmin. Diagnosi oli erittäin vakava masennus.
Aikoinaan "juttelin" meidän parvekkeen kanssa. Se kun koko ajan puhui minulle, että "tule nyt" "hyppää nyt". Monta kuukautta, se koko ajan puhui minulle. Ajatus viehätti ja yhden kerran olikin lähellä etten mennyt. Silloin otin ja juoksin luojaa. Juoksin metsään. Juoksin siellä, itkin, huusin ja juoksin. Purkasin kaikkea pahaa oloa.
Tämän ei kuitenkaan riittänyt. Voin todella pahoin, ja koska avovaimoani ei kiinnostanut tippaakaan mun terveys, voin vain entistä pahemmin. Olin päivät ihan yksin, aivan yksin. En tiennyt mitä tai mihin purkaa pahaa oloani. Sitten minulle tuli mieleen netticasinot. Virhe.
Se touhu, se lähti aivan lapasesta. En edes muista kaikkea sitä, miten se tapahtui. Se vain tapahtui. Nyt minulla on 45 000€ edestä velkoja ulosotossa. Siitä pelaamisesta sai sen hyvän olon tunteen, edes hetkeksi. Pelasin vain purkaakseni pahaa oloani, en voittaakseni.
Lopulta, tasan kaksi vuotta sitten, katsoin jonkun dokumentin masennuslääkkeistä ja niiden vaarallisuudesta - lopetin kaikki lääkkeet siihen paikkaan, siltä istumalta. Tein sen, mitä ei saisi tehdä.
Söin silloin cipralexia maximi annosta, joten sain ihan järkyttävät vieroitusoireet. Tärisin, vapisin ja makoilin sängyn pohjalla kaksi viikkoa. Sydän heitti volttia ja olin aivan varma, että kuolen siihen paikkaan. En ole koskaan kokenut niin suuria tuskia.
Sivareiden helpottua, ei mennyt kauaa, kun oma vointi lähti raketinlailla nousuun. Pari kuukautta ja olin taas työelämässä. Kerkesin olla töissä nelisen kuukautta, kunnes työpaikka itsessään alkoi taas ahdistamaan, ja sain viimeinkin tehtyä sen, mistä haaveilin pitkäään, eli irtisanouduin töistäni.
Se tunne ja helpotus oli todella mahtava. Siitä vointini parani entisestään. Katselin muita töitä ja mietittiin muuttoa tänne isoon kaupunkiin. Samalla huomasin / tajusin, mitä sairauteni oli tehnyt avovaimolleni ja meidän suhteellemme. Hänestä oli tullut etäinen ja hiljainen. Samalla aloin myös tajuamaan tuon minun hirmusumman ulosotossa. Nämä asiat veivät minut taas epätoivon partaalle.
Vaikka vaikeaa on ollut, itse olen nyt 3 viime kuun aikana voimistunut täysin. Löysin omat vitamiinit ja hivenaineet, jotka ovat parantaneet minut. Tunnen olevani täysissä voimissa ja järjissäni. En ole saanut yhtäkään paniikkikohtausta 5kk.
Alan myös löytämään itsestäni sitä "et muuten tallaa minun ylitseni", joka minun olisi pitänyt löytää jo 15 vuotta sitten. Onko tämä sitä itsetuntoa? En tahdo enää miellyttää ketään. Tahdon elää omaa elämää.
Tilanne on nyt kuitenkin se, että olen lukittu tähän parisuhteeseen. Vaikka tahtoisin lähteä pois, niin minne menen? Minulla on hirveät summat ulosotossa. Ei ole rahaa, töitä tai ammattia. Olen vain mielenterveyspotilas, joka on taistellu hengissä pysymisestä. Mitä vittua voin tehdä? En saa mistään asuntoa, kun ei ole luottotietoja. Eikä minulla ole rahaa edes mihinkään takuuvuokriin.
Vaikka voin hyvin tällä hetkellä, minua kovin masentaa minun historia. Se kun on todella säälittävä. Mistä minä muka löydän naisen, joka huolii tälläisen luuserin?
Tulevaisuus on todella lohduton. Ei voi muuta sanoa. Olen kyllä helvetinmoinen luuseri. Tekisi niin kovin mieli mennän hirteen..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kiitos 5000 kirjaimen paskalimitin, tässä vielä vähän lisää tekstiä..
Huomaan myös, että kun tahtoisin läheisyyttä avovaimolta, ja sitä kun ei luonnollisesti saa, tulee sellainen epätoivonpilkahdus ja taas menen ja pelaan rahojani vailla minkäälaista järkeä. Haen vain sitä tyydytystä, minkä itse pelaaminen aiheuttaa. En tahdo pelata! Perkele.
Olen huomannut, että kun minulla on hyvä / normaali olla, en edes harkitse pelaamista. Itseasiassa koko touhu oksettaa minua, mutta sitten kun vaan masentaa, millään ei ole mitään väliä.. Tää on loputon kierre, joka pitäisi katkaista.
Hitto sitä miettii, mitä minäkin olen tehnyt väärin, että ansaitsin tälläisen kohtalon. Olen suoranaisesti kade näille joilla "täydellinen elämä". Itse tekisin ihan mitä vain ollakseni normaali ja saisin sen normaalin elämän.
Olen kuitenkin kiltti ihminen. Hyvin tunteellinen ja tahdon vain kaikille pelkkää hyvää. Puolustan aina heikompia ym, ja siksi en voi käsittää, miksi minä ansaitsen tälläisen kohtalon. Mitä vittuá minä olen tehnyt? :(
Olen rukoillut jumalaa, jeesusta, enkeleitä ja ties mitä, että antaisivat minulle toisen mahdollisuuden tai suorastaan ottaisi minun hengen pois, koska ei tätä kärsimystä jaksa. Monasti rukoilen nukkumaan mentäessä, että toivottavasti en herää enää aamusta, mutta eihän se käy päinsä.
Joka aamu heräät tähän samaan pashaan. Ei näy loppua, ei näyt tulevaisuutta. Samaa pashaa. Vissiiin liikaa pyydetty se, että elämässä tapahtuisi joskus jotain kivaa..
No, asiahan on yksinkertaisesti niin, ettei elämässä tapahdu mitään kivaa, jos et tee mitään kivaa. Kyllä minä sinuna alkaisin panostaa toden teolla tuohon parisuhteeseen. Eihän siinä mikään tunnu pahasti vialla olevan, enkä ollenkaan ihmettele, jos kumppanisi on ottanut hieman etäisyyttä sinuun henkisellä tasolla. Hänenhän on ollut pakko tehdä niin, ettet imisi tyhjiiin hänenkin voimavarojaan. Hänen täytyy kuitenkin rakastaa sinua tosi paljon, kun on pysynyt parisuhteessa.
Jatka vain rukoilemista ja luottamista Jumalan johdatukseen. Kyllä vielä tulle aika, jolloin voit katsella menneisyyttä ihan kiitollisuudella. Voi myös ymmärtää elämää hieman laajemmin kuin vian pienestä makaronin reiästä.
Älä nyt haikaile naisten perään. Kyllä hän eteesi tullee kun aika on. Ei kannata harmitella menneitä: sinä alat oppia ja et ole jäänyt vuosikymmeniksi paikalleen. varmaan jokainen tai ainkin melko monet meistä olsi joutunnut käymään saman jos olis syntynyt tuollaiseen perheeseen.
Sinulla on sittenkin vielä elämä edessäsi. Hyv'ä että et ole sortunut päihteisiin aj olet vissiin päässyt eroon jos siitä pelaamisestakin.