oman potilaan kuolema

Minusta hieman kummallisesti aseteltu kysymys. Olen hoitanut sekä vanhuksia, terveyskeskuspotilaita ja erikoissairaanhoidossa potilaita. Eniten kuolemaa olen kohdannut erikoissairaanhoidossa ja nämä kuolemat ovat tulleet niin sanotusti vähimmällä varoitusajalla (nuoremmille, ehkä perusterveille ihmisille). Kertaakaan potilaitani ei ole kuollut esim. äkillisesti lääkkeen aiheuttamaan allergiseen reaktioon vaan syy on ollut nähtävissä..

En siis syytä itseäni hoitovirheestä tai ajattele mitä olisi voinut tehdä paremmin -Ehkä ajattelumalli on tuo "kaikkia ei voi pelastaa", mutta tuo kuulostaa jotenkin kummalliselta. Syöpäpotilaita, vakavia traumoja, maksakoomaa, verenkierron väsymistä, hengityksen hiipumista.. Tilanteissa missä itse olen hoitanut kuolevaa potilasta, on jo yleensä aina ollut hoitolinja, että parantavia hoitoja ei ole, hoidetaan oireita, helpotetaan oloa.

Hoitovirheistä omaisten puolelta syytetään aika usein. Olen kokenut sen johtuvan omaisten tunnekuohusta äkillisesti perumattomaksi muuttuneessa tilanteessa. Joskus saa seurata omaisia myös siihen asti, kun kuolema hyväksytään ensin seuraavan kriisin jälkeen ja on nähnyt, kuinka myöhemmin omaiset kokee hyväksi niitä asioita, mistä minua on syytetty. Hoidan potilasta aina parhaani mukaan, ei minun tarvitse oikeasti tuntea syyllisyyttä, etten olisi tehnyt jotakin tai tekisin hoitovirheitä - vaikka välillä täytyy itseään muistuttaa siitä, kun muut ovat kriisissä ja syyttävät.

Tuli pitkä viesti. Minusta kysymyksesi oli hyvin outo. Viimeiseen ehkä en rupea enää vastaamaan, siitä tulisi vieläkin pidempää.