Turun kaupungin poliittisesti valittu johto junaili ketterästi itselleen eläkevirat. Nyt voikin sitten loppu-uransa ottaa hieman lunkimmin, kun ei tarvii kilpailla etevämmyydestä viranhoidossa?
Mikähän visti aikoinaan oli virkojen määräaikaistamisella? Kuviteltiin vissiin, että puolueet voivat painostaa erottamisuhalla, jossei heidän takataskusopimuksiaan totella.
Hurskas toive, että valtuuston enemmistön vaihtuessa myös kaupungin johto voitaisiin vaihtaa mieleiseksi, ei ainakaan "kokeilukauden" kestäessä näyttänyt toteutuvan - virkamiehen erottaminen kun ei ihan läpihuutojuttuna sujune? Ketähän sitä määräaikaispormestarimallia taas vetikään?
Samaan aikaan media kertoo, että kaupunki irtisanoo suuren joukon määräaikaisia(!?) kouluavustajia. Samoin kerrotaan, että valtakunnallisten säästötoimien myötä museoväki joutuu myymään ison osan museoistaan taatakseen koko maassa kahdeksan tutkijanviran säilymisen!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kaupunkia pätkätyöläisenä johdeta! Seitsemässä vuodessa ei ehdi edes kunnolla alamaisiinsa tutustua!
Itselläni ei ole aikoihin ollut kahta viikkoa pidempää työsuhdetta. Joskus kyllä oudoksuttaa, kun ei tiedä miksi mityäkin hommia hoitelee ja milläkurin. Vaan sama meininki taitaa ollan kaupunginjohtajienkin hommeleihensa asiantuntemisessa?
Pelkäävät, etteivät mulle-sullesuojatyöpaikasta poispotkimisen jälkeen saìsi yhtä lokoisia hommia vapailta työmarkkinavoimilta.
Varmisteltiin vaan että työpaikka hyvällä palkalla säilyy, kun kuntaremontissa kehyskunnista tulee liikaa selväjärkisiä päättäjiä valtuustoon ja kytkykaupat eivät välttämättä enää onnistu.
Samalla tuli turvattua Turun taudin jatkumo.