Bavaria 46 vision

Bavaria jälleen näytti miten veneitä suunnitellaan. Onko kohtuullista että
46 jalan veneessä joudutaan kulkemaan toiseen takahyttiin vessan läpi.
Onnea vaan sunnittelijalle ????
15701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Bavarialla on viime ajat muutenkin ollut suunnitelmat ja designit aika pahasti hakoteillä, ottaisivat oppia merkin muilta brandeiltä niin voisi heilläkin alkaa taas kauppa käydä.

Äänestä
  • Olen tähän asti uskonut, että pursi johon on tottunut vuosien aikana, TUNTUU paremmalta kuin uudet mallit ja tyylisuuntaukset. Näin ei kai sitten olekaan? Tunne on kai sitten faktaa. Ostin vuonna 2006 Bavaria 33:n ja olen sen jälkeen venemessuilla käynyt tutustumassa uudempiin malleihin. En ole niistä tykännyt lähinnä sisustusratkaisujen osalta. Myös se sähköinen uimataso tuntui epäilyttävältä. Sanokaa nyt te, jotka olette puolueettomia, onko tunteeni faktaa vai fiktiota.

    Äänestä

  • 12+1 kirjoitti:

    Olen tähän asti uskonut, että pursi johon on tottunut vuosien aikana, TUNTUU paremmalta kuin uudet mallit ja tyylisuuntaukset. Näin ei kai sitten olekaan? Tunne on kai sitten faktaa. Ostin vuonna 2006 Bavaria 33:n ja olen sen jälkeen venemessuilla käynyt tutustumassa uudempiin malleihin. En ole niistä tykännyt lähinnä sisustusratkaisujen osalta. Myös se sähköinen uimataso tuntui epäilyttävältä. Sanokaa nyt te, jotka olette puolueettomia, onko tunteeni faktaa vai fiktiota.

    Olen pitkälti samaa mieltä 12 1 nimimerkin kanssa. Itselläni on B37CR vuodelta 2006 ja se oli niitä viimeisä Bavarioita, joiden sisustus ei näytä halvasta lastulevystä kyhätyltä. Makuasioista tässä kuitenkihn taidetaan puhua, toiset vain pitävät enemmän pernteisestä puusisustuksesta ja toisille tämä "moderni" linja toimii paremmin.

    Äänestä

Bavaria Vision 46 on suunniteltu 2 hytin parempi-laatuiseksi ja tilavammaksi purjeveneeksi, jos joku palloaivo haluaa enemmän hyttejä voi hyvin kulkea vessanpöntön läpi sinne kolmanteen hyttiin, ostaa normaalin Bavarian tai isomman veneen.

Nimimerkki "EFefc" taas osoittaa tämän Suomalaisen vene-tietämyksen tällä palstalla nollan arvoiseksi. Ihme negatiivista valitusta ilman asioihin perehtymistä. Hävettää kyllä olla samalla pallonpuoliskolla tälläisten kanssa. Voisiko vähän enemmän laittaa intiaaneja kanoottiin ennen kuin alkaa kommentoimaan täällä.

Äänestä
  • Miksi sitä sitten myydään kahdella peräkajuutalla?
    Ei avance 33:stakaan myydä kahdella peräkajuutalla, kun siihen ei järkevästi sellaista saa.

    Ei ne inkkarit haittaa siellä veneen suunnittelijan/valmistajankaan kanootissa.

    Äänestä

  • asdfghjklöä kirjoitti:

    Miksi sitä sitten myydään kahdella peräkajuutalla?
    Ei avance 33:stakaan myydä kahdella peräkajuutalla, kun siihen ei järkevästi sellaista saa.

    Ei ne inkkarit haittaa siellä veneen suunnittelijan/valmistajankaan kanootissa.

    Ei tuo järjestely minustakaan aivan järjettömältä tunnu, mikäli ko. hytin tarve on satunnaista. Tällä tavoin on saatu vessaan lisää tilaa, kun käytävää on jäänyt pois.

    Wanhoissa taloissa kuljetaan kammareihinkin toistensa läpi.

    Tuo Bavaria 46 Vision on tarkoitettu pitkään veneessä asuvalle pariskunnalle, paapuurin tilava peräkajuutta sopii ajoittain vieraileville purjehdusystäville.

    Styyrpuurin puolella veneeseen on valittavissa joko peräkajuutta tai varastotila.

    Tämä vene voisi olla minullekin sopiva, purjehdin vuosittain noin ½ vuotta tuota Bavariaa hieman pienemmällä veneellä lämpimillä vesillä , josta pääosa kahdestaan vaimon kanssa.

    Ei olisi helppo valinta, kumman version ottaisin. Toisen peräkajuutan etu olisi, että pitkille matkaosuuksille (valtamerten ylitykset yms) saisi mukavasti majoitettua avuksi tilapäisen gastin. Kajuutan käyttö muulloin varastotilana ei olisi yhtä kätevää kuin sen varastoversioisen. Ehkä päätyisin tuohon 3-kajuuttaiseen. Tilapäiseen kajuuttaan tai/ja varastoon kulku pesutilan läpi ei ainakaan minun tapauksessani olisi ongelma.

    Äänestä

  • että näin, kirjoitti:

    Ei tuo järjestely minustakaan aivan järjettömältä tunnu, mikäli ko. hytin tarve on satunnaista. Tällä tavoin on saatu vessaan lisää tilaa, kun käytävää on jäänyt pois.

    Wanhoissa taloissa kuljetaan kammareihinkin toistensa läpi.

    Taloni on 1800-luvulta, mutta ei meillä kuljeta makuuhuoneisiin vessan kautta.
    Eikä meillä yhteenkään makuuhuoneeseen mennä toisen makuuhuoneen kautta.

    Suunnittelija nyt vaan ei ole onnistunut työssään. Vanhempia ja pienempiäkin veneitä on saatu toimimaan kahdella takakajuutalla ja taka vessalla, jopa kahdellakin.

    Se on niin, että kun taitamaton laittaa osaamattoman tekemään työtä jota se ei osaa, menee turha työ ihan hukkaan.

    Äänestä

  • Suunnittelijamies. kirjoitti:

    Eihän se suunnittelutyö mitään ilmaista talkootyötä ole. Ja jos tarjoksen mukaisilla tunneilla ei parempaa tule, tehdään sellainen kuin sallituilla kustannuksilla saatiin. Minä olen aivan käytännössä nähnyt, illainen projekti veneen sisustuksen suunnittelu käytännössä on, siinä paloi kaverilta monta litraa midnight oilia hieroessa ja tupakkiakin olis mennyt, jos polttanut olis.

    Äänestä

  • J.L. kirjoitti:

    Tuo Bavaria 46 Vision on tarkoitettu pitkään veneessä asuvalle pariskunnalle, paapuurin tilava peräkajuutta sopii ajoittain vieraileville purjehdusystäville.

    Styyrpuurin puolella veneeseen on valittavissa joko peräkajuutta tai varastotila.

    Tämä vene voisi olla minullekin sopiva, purjehdin vuosittain noin ½ vuotta tuota Bavariaa hieman pienemmällä veneellä lämpimillä vesillä , josta pääosa kahdestaan vaimon kanssa.

    Ei olisi helppo valinta, kumman version ottaisin. Toisen peräkajuutan etu olisi, että pitkille matkaosuuksille (valtamerten ylitykset yms) saisi mukavasti majoitettua avuksi tilapäisen gastin. Kajuutan käyttö muulloin varastotilana ei olisi yhtä kätevää kuin sen varastoversioisen. Ehkä päätyisin tuohon 3-kajuuttaiseen. Tilapäiseen kajuuttaan tai/ja varastoon kulku pesutilan läpi ei ainakaan minun tapauksessani olisi ongelma.

    Melko rehellisesti kirjoitettu. Ainakin moni arvaa, kuka ja mikä taho nimimerkin takana on.

    Äänestä

  • ahaa... kirjoitti:

    Melko rehellisesti kirjoitettu. Ainakin moni arvaa, kuka ja mikä taho nimimerkin takana on.

    Oops! Hyvä huomio nimimerkistä. Tosin väärä, mutta ymmärrettävä.

    Miten ihmeessä en ole tullut ajatelleeksi, että tuolla nimimerkillä kirjoittaessa minut voidaan sotkea Bavarian maahantuojaan. Varsinkin, kun jutuista taitaa kuultaa, että pidän Bavariaa aika hyvänä veneenä, jopa erinomaisena hinta-laatusuhde huomioiden.

    Sekä etu- että sukunimeni ovat kyllä ihan puhtaasti suomenkielisiä. Täytyy jatkossa käyttää jotain toista selkeämpää nimimerkkiä.

    Äänestä

  • J.L. kirjoitti:

    Tuo Bavaria 46 Vision on tarkoitettu pitkään veneessä asuvalle pariskunnalle, paapuurin tilava peräkajuutta sopii ajoittain vieraileville purjehdusystäville.

    Styyrpuurin puolella veneeseen on valittavissa joko peräkajuutta tai varastotila.

    Tämä vene voisi olla minullekin sopiva, purjehdin vuosittain noin ½ vuotta tuota Bavariaa hieman pienemmällä veneellä lämpimillä vesillä , josta pääosa kahdestaan vaimon kanssa.

    Ei olisi helppo valinta, kumman version ottaisin. Toisen peräkajuutan etu olisi, että pitkille matkaosuuksille (valtamerten ylitykset yms) saisi mukavasti majoitettua avuksi tilapäisen gastin. Kajuutan käyttö muulloin varastotilana ei olisi yhtä kätevää kuin sen varastoversioisen. Ehkä päätyisin tuohon 3-kajuuttaiseen. Tilapäiseen kajuuttaan tai/ja varastoon kulku pesutilan läpi ei ainakaan minun tapauksessani olisi ongelma.

    Olisikohan JL nimimerkki John Lönnberg =bavaria maahantuoja.
    Ei ihme että businekset ei luista kun puolet vuodesta purjehtii
    karibialla. Turha selitellä älyttömän huonoa venesuunnittelua.

    En suosittele valtamerien ylitystä ko merkillä. Turvallisempaa
    on pysyä mustikkamaan laiturissa.

    Äänestä

Minäkin tykkään vanhemmista Bavoista. Nyt B42 vm. 2004, jonka ainoa "haitta" on kokoonsa nähden pienehkö sitloota. Ulkotilat uudemmissa fiksummin suunniteltu. Vaaleatkin bavat jonnekin 2008 asti ok, mutta sitten tuli se kulmalinja ja ultrasäästöt.

Äänestä
  • samoilla linjoilla, mutta voiko makuasioista kiistellä. Itse olen omaani tyytyväinen

    Äänestä

  • Minäkin tykkään vanhoista match sarjan bavoista. Loput ovat kesämökkejä ja kesämökkejä on suomessa aivan liikaa sekä maalla, että merellä. Minkäs teet koska kansa on köyhää, kurjaa, laiskaa ja vähemmän sporttista.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

EFefc kirjoitti:

Bavaria jälleen näytti miten veneitä suunnitellaan. Onko kohtuullista että
46 jalan veneessä joudutaan kulkemaan toiseen takahyttiin vessan läpi.
Onnea vaan sunnittelijalle ????

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu