Sydänkö ?

Minulla on ollut jo varmaan 3-4 kuukautta sellainen kummallinen ahdistava tunne ihan rintakehän keskellä alhaalla. Luulin ensin tilan johtuvan keuhkoista, koska samanaikaisesti on ollut koko ajan lievä yskä. Jos hengitän syvään ahdistus helpottaa vähän. Olen syönyt jo monta pulloa eri merkkistä yskänlääkettä, eikä mikään ole vaivaan mitään auttanut.
Tunne ei ole pistävä, pikemminkin muistuttaa hengenahdistusta.
Minulla on todettu aikoinaan kammiolisälyöntejä, joihin en ole koskaan halunnut mitään lääkkeitä, vaarattomia kun ovat kuulemma.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa tuntemusta ?
3542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ts. minkälaisissa olosuhteissa ahdistus tuntuu ? Rasituksessaso vai ihan levossa ollessa ? Ja jos esim. kävellessä, auttaako myös jos vain pysähdyt hetkeksi ?
Minulla oli vähän samantyyppistä, paitsi ehkä "rajunpaa ", ja todettiin myöhemmin sepelvaltimotaudiksi. En missään nimessä halua pelotella, mutta tuontyyppisten oireiden vuoksi kannattaa mennä lääkäriin.

Olin juuri tänään Meilahden sairaalassa tulevaa vsydämen varjokuvausta varten, ja sairaanhoitajan kanssa keskustellessani tuli ilmi, että usein ihmiset epäilevät ensimmäisenä keuhkoja, kun on tuontyyppisiä oireita. Kuten minäkin- ja kysymys saattaa olla kuitenkin sydänoireista.
Joka tapauksessa ota nyt rauhallisesti ja rehkimättä, ja aina kun oireet tuntuvat, levähdä hetki. Ja mene lääkäriin !

Äänestä
  • Nykyään tälläinen ahdistuksen omainen tunne on melkein aina. Varsinaisesti tunne ei ole sydämen kohdalla vaan keskellä rinnassa.
    Jouduin hiljattain kävelyretkelle, jossa käveltiin aika ripeää tahtia n. 6 km ja silloin huomasin myös kummallisen ilmiön, sormet puutuivat. Se oli aika mieletön tunne, kun sormet tuntuivat paksuilta.
    Koskaan ennen ei minulle ole tuollaistakaan sattunut. Isäni kuoli sepelvaltimotautiin. Miten sitä muuten ensi vaiheessa tutkitaan ? Olen kauhean huono käymään lääkärissä, koska olen aina ollut melko terve.

    Äänestä

  • Ria kirjoitti:

    Nykyään tälläinen ahdistuksen omainen tunne on melkein aina. Varsinaisesti tunne ei ole sydämen kohdalla vaan keskellä rinnassa.
    Jouduin hiljattain kävelyretkelle, jossa käveltiin aika ripeää tahtia n. 6 km ja silloin huomasin myös kummallisen ilmiön, sormet puutuivat. Se oli aika mieletön tunne, kun sormet tuntuivat paksuilta.
    Koskaan ennen ei minulle ole tuollaistakaan sattunut. Isäni kuoli sepelvaltimotautiin. Miten sitä muuten ensi vaiheessa tutkitaan ? Olen kauhean huono käymään lääkärissä, koska olen aina ollut melko terve.

    otettiin aluksi verikokeita sekä keuhko- ja sydänfilmit. Senverran sydänfilmeissä oli poikkeamaa, että jouduin rasituskokeeseen. Sen perusteella diagnotisoitiin heti sepelvaltimotauti. Suvussani on sepelveltimotautia,joten ennustekin oli senmukainen.

    Tämä vastaus tulee hiukan myöhässä, mutta jos satut näkemään, kehoitan sinua kyllä menemään tutkimuksiin, ei niihin kuole, mutta voi kyllä kuolla, jollei mene !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ria kirjoitti:

Minulla on ollut jo varmaan 3-4 kuukautta sellainen kummallinen ahdistava tunne ihan rintakehän keskellä alhaalla. Luulin ensin tilan johtuvan keuhkoista, koska samanaikaisesti on ollut koko ajan lievä yskä. Jos hengitän syvään ahdistus helpottaa vähän. Olen syönyt jo monta pulloa eri merkkistä yskänlääkettä, eikä mikään ole vaivaan mitään auttanut.
Tunne ei ole pistävä, pikemminkin muistuttaa hengenahdistusta.
Minulla on todettu aikoinaan kammiolisälyöntejä, joihin en ole koskaan halunnut mitään lääkkeitä, vaarattomia kun ovat kuulemma.
Onko kellään muulla ollut vastaavaa tuntemusta ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu