Olen jo lapsesta lähtien ollut jännittäjä ja jollain tavalla masentunut. Nyt kun tätä aikuisen elämää on takana muutamia vuosia alkaa tuntuu ettei minusta ole siihen. Olen koko ajan ahdistunut ja mieliala on matala usein vaikka käytössä on lääke. Tuntuu että koko ajan lykätään lisää vastuuta ja kaikkea pahaa tapahtuu. Tuntuu että jaksan juuri ja juuri käydä töissä. Vapaalla en jaksaisi oikein mitään muuta tehdä. Joskus taas mieliala on euforinen ja tulee osteltua turhia tavaroita. Joskus epäilen kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai ainakin vikaa aivoissa.
Kaikista ikävintä ja hävettävintä on tämä yksinäisyys. Tunne siitä ettei ole henkisesti samalla tasolla muiden kanssa. Ei ole kavereita eikä koskaan poikakaveria ollut. Ensin jäin ulos porukoista ylä-asteella ja nyt sitten tässä kolmenkympin kieppeillä on toiset perustavat perheitä. Olen niin väsynyt etten kohta enää kestä tätä kaikkea. Kukaan ei ymmärrä eikä välitä kun oon niin outo niiden mielestä. Oon ollu vaikka missä töissä ja harjoitteluissa ja aina tuntuu että väsyn ihan puhki niissä ja toisten seura ahdistaa. Koen että muut tahtovat olla minulle ilkeitä ikäänkuin heitä ärsyttäisi apaattisuuteni ja se taas pahentaa oloani.
Kaikista ikävintä ja hävettävintä on tämä yksinäisyys. Tunne siitä ettei ole henkisesti samalla tasolla muiden kanssa. Ei ole kavereita eikä koskaan poikakaveria ollut. Ensin jäin ulos porukoista ylä-asteella ja nyt sitten tässä kolmenkympin kieppeillä on toiset perustavat perheitä. Olen niin väsynyt etten kohta enää kestä tätä kaikkea. Kukaan ei ymmärrä eikä välitä kun oon niin outo niiden mielestä. Oon ollu vaikka missä töissä ja harjoitteluissa ja aina tuntuu että väsyn ihan puhki niissä ja toisten seura ahdistaa. Koen että muut tahtovat olla minulle ilkeitä ikäänkuin heitä ärsyttäisi apaattisuuteni ja se taas pahentaa oloani.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.