Täällä kirjottelee siis eräs pian (parin kuukauden päästä) 18 vuotta täyttävä nuori nainen. Kopioin tähän tekstipätkän muualta, mutta tällainen on siis tilanteeni tällä hetkellä:
"Haluun nyt kommentoida tänne tällasest vähän broblemaattisesta asiasta. Eli mun ja äidin välit on aina hyvät niin kauan kunnes.... en teekkään mitä hän käskee. Minuu harmittaa kauheesti se, että nyt kun ois aika, että äiti alkaa löyhentämään otettaan minusta, niin se alkaakin kyttäämään mun menemisiä vaan entistä enemmän. Tiedän, että se tekee sen rakkaudesta ja siks että se on huolissaan musta, mut en vaan oikeesti jaksa sitä, et se kuluttaa ittensä loppuun stressaamalla mun takia. Tää on paha tilanne, koska tavallaan aiheutan äidille kauheesti mielipahaa olemalla itsenäinen ja päättämällä omista menemisistäni, mut en vois oikeen olla mikään käskyläinenkään, koska haluun et se tajuu et oon jo aikuinen ihminen ja omaan arvostelukyvyn ja maalaisjärjen :( Täytän kohta 18, ja äiti soittelee ihan kokoajan mun perään, enkä saa mennä kenenkään poikapuolisen kaverin kämpille istuskelemaan, koska silloin se suuttuu. En vaan oikeesti kestä tät tilannetta. Tänään kotiin tultuani sanoin äidille, että oon jo nuori aikuinen nainen, ja osaan käyttää omaa järkeäni ja toimii itsenäisesti. Ja että kun täytän 18, niin tuun ilmottamaan menemisistäni äidille kohteliaisuudesta, enkä siks että se ois joku sääntö tms. Ja äiti sano, että niin kauan kun asun saman katon alla, niin mun on toteltava sen käskyjä. Ja sanoin et en oo tähänkään mennessä ryyppäilly salaa tai tehny holtittomuuksia just siks, et kunnioitan äitiä ja isää niin paljon, etten haluu loukata niitä, mut että en pidä käskyttämisestä. Ja sit äiti raivostu ihan sairaasti ja alko paiskomaan tavaroita ja huus isällekin, ja meni makuuhuoneeseen ja paiskas oven kiinni perässää. Sit se viel alko vineemään mulle siitä, että otin ruokaa, koska "sanoit mulle et olit syöny jo aikasemmin, niin miks otat nyt ruokaa", ja sanoin, et kai mie saan syyä ruokaa ku sitä kerta on laitettu. En haluis riitaa äidin ja mun välille, mut mun on vaan PAKKO alkaa taistella omist oikeuksistani pikku hiljaa, koska en voi ikuisesti olla äidin oma pikkukulta, joka tulee kotiin silloin kun käsketään ja tekee mitä pistetää tekemään. Mulla on kuitenkin oma elämä, joka sisältää paljon kaikkee sellasta, mitä äidin ei ees kuulu/tarvitse tietää.
Osaatteko neuvoa mua mitenkään tai kommentoida tät tilannetta? Mitä ajatuksii tää teissä synnytti? En oikeesti ymmärrä, et miks äiti raivostu mulle niin kamalasti :("
"Haluun nyt kommentoida tänne tällasest vähän broblemaattisesta asiasta. Eli mun ja äidin välit on aina hyvät niin kauan kunnes.... en teekkään mitä hän käskee. Minuu harmittaa kauheesti se, että nyt kun ois aika, että äiti alkaa löyhentämään otettaan minusta, niin se alkaakin kyttäämään mun menemisiä vaan entistä enemmän. Tiedän, että se tekee sen rakkaudesta ja siks että se on huolissaan musta, mut en vaan oikeesti jaksa sitä, et se kuluttaa ittensä loppuun stressaamalla mun takia. Tää on paha tilanne, koska tavallaan aiheutan äidille kauheesti mielipahaa olemalla itsenäinen ja päättämällä omista menemisistäni, mut en vois oikeen olla mikään käskyläinenkään, koska haluun et se tajuu et oon jo aikuinen ihminen ja omaan arvostelukyvyn ja maalaisjärjen :( Täytän kohta 18, ja äiti soittelee ihan kokoajan mun perään, enkä saa mennä kenenkään poikapuolisen kaverin kämpille istuskelemaan, koska silloin se suuttuu. En vaan oikeesti kestä tät tilannetta. Tänään kotiin tultuani sanoin äidille, että oon jo nuori aikuinen nainen, ja osaan käyttää omaa järkeäni ja toimii itsenäisesti. Ja että kun täytän 18, niin tuun ilmottamaan menemisistäni äidille kohteliaisuudesta, enkä siks että se ois joku sääntö tms. Ja äiti sano, että niin kauan kun asun saman katon alla, niin mun on toteltava sen käskyjä. Ja sanoin et en oo tähänkään mennessä ryyppäilly salaa tai tehny holtittomuuksia just siks, et kunnioitan äitiä ja isää niin paljon, etten haluu loukata niitä, mut että en pidä käskyttämisestä. Ja sit äiti raivostu ihan sairaasti ja alko paiskomaan tavaroita ja huus isällekin, ja meni makuuhuoneeseen ja paiskas oven kiinni perässää. Sit se viel alko vineemään mulle siitä, että otin ruokaa, koska "sanoit mulle et olit syöny jo aikasemmin, niin miks otat nyt ruokaa", ja sanoin, et kai mie saan syyä ruokaa ku sitä kerta on laitettu. En haluis riitaa äidin ja mun välille, mut mun on vaan PAKKO alkaa taistella omist oikeuksistani pikku hiljaa, koska en voi ikuisesti olla äidin oma pikkukulta, joka tulee kotiin silloin kun käsketään ja tekee mitä pistetää tekemään. Mulla on kuitenkin oma elämä, joka sisältää paljon kaikkee sellasta, mitä äidin ei ees kuulu/tarvitse tietää.
Osaatteko neuvoa mua mitenkään tai kommentoida tät tilannetta? Mitä ajatuksii tää teissä synnytti? En oikeesti ymmärrä, et miks äiti raivostu mulle niin kamalasti :("
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin ajatuksella ton sun tekstin ja tajusin et mulla on ollu sama ongelma (olin vasta 17, mutta kuitenkin.)
Oletko ajatellut että äitisi pelkää sitä että kun ns. "lennät pesästä", niin et pidä yhteyttä tai ettet välittäisi hänestä? Vaikuttaa normaalilta pelolta ja siltä ettei hän haluaisi päästää irti sinusta ja kritisoi sitä vastaan nytten.
Uskoisin että kyllä se siitä rauhoittuu, kunhan saa aikaa ajatella asiaa. Voithan tietenkin yrittää keskustella rauhallisesti asiasta ja katsoa mihin päin asiat menee.
Tsemppiä! Sitä tarvitset.