Ykkösaamussa pedofilian uhreista

Parhaillaan meneillään olevassa ohjelmassa ennen yhdeksää:
http://areena.yle.fi/player/index.php?channel=1&language=fi&language=fi

Myöhemmin myös Areenassa.
33760
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Nyt vaihdetaan tv-kielto radiokielloksi. Kaikista parasta olisi jos ei katsottaisi liikkuvaa kuvaa missään muodossa, eikä radiota kuunneltaisi. Luvettaisi vaan Kalevaa ja Päivämiestä. Päivämies ilmestyy Venäjällä nimella Pravda (=totuus). Myös liikkuva kuva ikkunallisessa pesukoneessa voi johtaa vl-miehen harhateille ja rikokseen, joka sitten joudutaan kaikessa hiljaisuudessa veljen kanssa hyssyttelemään yhdistyksellä.

Äänestä
  • Kaleva on jo boikotissa, jäljelle jää vain Päivämies.

    Äänestä

  • korjausta kirjoitti:

    Kaleva on jo boikotissa, jäljelle jää vain Päivämies.

    Voittonen sai sanomalehti Kalevan vihaboikottiinsa mukaan 300 vl-perhettä. Mites nyt toimitaan, kun jopa radiosta saa tietoa pedofilian aiheuttamista tuhoista ja sen nimittäminen pikkusynniksi vaarantuu?

    Äänestä

Kuuntelin ohjelman, vaikutti siltä, että tämäkin uhri olisi vl-pedofiilin uhri.
Törkeää, että laki suojaa pedofiilijä.
Uhri kertoi, että raiskaus ei ollut yltänyt törkeän raiskauksen rajaa, koska raiskaaja ei ollut väkivaltainen. Raiskaaja ei siis saanut kuin ehdollisen tuomion.

Kuinka moni lapsi uskaltaa pistää hanttiin isälleen, kyllä isä saa aivan rauhassa raiskata lapsiaan ilman väkivallan käyttöä.
Ainakin suurissa vl-perheissä lapset kasvaa niin herran kurissa ja nuhteessa, etteivät he uskalla isälleen laittaa mistään vastaan.

Äänestä
  • Usein pedofiilin myös manipuloi lapsiaan uhreiksi, jolloin lapsi suostuu uhriksi.

    Radio-ohjelmassa uhri kertoi, että tietty katse voi laukaista hänessä trauman päälle.

    Äänestä

  • Mikä haastattelussa antoi vaikutelman että olisi ollut vl raiskaaja?

    Äänestä

  • kuulin itekin kirjoitti:

    Mikä haastattelussa antoi vaikutelman että olisi ollut vl raiskaaja?

    Uhri kertoi, että lähipiirissä on paljon muitakin uhreja.
    Haastattelija sanoi, että raiskaaja oli ollut isä.

    Äänestä

  • Lastenraiskaamistuomioita tullaan jatkossa koventamaan, se on selvä. Mutta suurin ongelmahan maassamme koskien lastenraiskaamista on SRK, joka salaa erittäin törkeitä vl-pedofiliarikoksia, suojelee rikollisia ja vaientaa uhreja taivaspaikan menettämisen uhalla.

    Äänestä

  • Hohhoijaa. Tiedätkö oikeasti mistä puhut? Kyllä ainakin minun lapset uskaltaa pistää vastaan.

    Äänestä

  • K kirjoitti:

    Hohhoijaa. Tiedätkö oikeasti mistä puhut? Kyllä ainakin minun lapset uskaltaa pistää vastaan.

    Samoin ! En ymmärrä , miten voi onnistua koko touhu ! Ei mitenkään. Meillä ainakin ovat olleet kekkulat niin kovaäänisiä ja tarkkoja omastaan, että turpaan tulis .

    Äänestä

Kuuntelin ohjelman. Tekijä ei saaanut mitään tuomiota, ei siis edes ehdollista.

Äänestä
  • Todella kauheaa, että pedofiili voi raiskata lapsi vuosikymmeniä, eikä hän saa mitään rangaistusta.
    Uhrien elämän hän on pilannut loppuelämäksi.

    Äänestä

Keitä vl:iä haastateltiin?

Äänestä
  • Eipä sitä sinulle kerrota, vaikka kuinka haluaisit!

    Äänestä

Adressit.com:ssa voi allekirjoittaa adressin, jossa vaaditaan kovempia rangaistuksia pedofiileille (ja niiden suojelijoille).
kun adressia allekirjoittaa, lopussa on kysymys: Näytetäänkö allekirjoituksesi kaikille?
Jos vastaa siihen EI, niin allekirjoituksesi näkyy ilman nimeä listalla.

http://www.adressit.com/09

Äänestä
  • SRK suojeli vl-pedofiilipappaa V.V:tä vuosikaudet. Olisi suojellut hamaan maailman tappiin jos meräs uhreista ei olisi eronnut yhteisöstä ja sen salaamispakosta sekä tehnyt rikosilmoitusta!

    Äänestä

Missä kohtaa haastattelussa oli uskonnosta? Meni ohi...

Äänestä
  • Missä kohtaa haastattelussa oli uskonnosta?

    Ei missään. Täällä vain spekuloidaan asiaa.

    Äänestä

  • puolikuuveli kirjoitti:

    Missä kohtaa haastattelussa oli uskonnosta?

    Ei missään. Täällä vain spekuloidaan asiaa.

    Juttu on nostettu esiin tälle palstalle, koska vl-liikkeessä on paljon pedofiilien uhreja.

    Äänestä

  • sopii tänne kirjoitti:

    Juttu on nostettu esiin tälle palstalle, koska vl-liikkeessä on paljon pedofiilien uhreja.

    Voisitko osoittaa jotenkin, onko niitä enemmän kuin muussa kansassa?

    Äänestä

  • K kirjoitti:

    Voisitko osoittaa jotenkin, onko niitä enemmän kuin muussa kansassa?

    VL-pedofiileja on jäänyt kiinni tällä hetkellä o noin 300, joka on 1,5% kaikista vl-miehistä. Se on noin kolmekymmenkertainen määrä maamme keskiarvoon verattuna.

    Äänestä

  • Katso peiliin. kirjoitti:

    VL-pedofiileja on jäänyt kiinni tällä hetkellä o noin 300, joka on 1,5% kaikista vl-miehistä. Se on noin kolmekymmenkertainen määrä maamme keskiarvoon verattuna.

    VL-puhujista jo 4-5% on jäänyt kiinni lastenraiskaamisesta. Ja uusia tulee!

    Äänestä

  • Pikkusyntejähän nuo! kirjoitti:

    VL-puhujista jo 4-5% on jäänyt kiinni lastenraiskaamisesta. Ja uusia tulee!

    Montako puhujaa on jäänyt kiinni, nuo luvut ovat käsittääkseni n. 30 vuoden ajalta? Puhujia on tällä hetkellä n. 900, 30 vuoden aikana jos mukaan lasketaan kuolleet, on ollut vähintään 1300-1500 mikä tarkoittaisi tuon pienemmän mukaan laskettuna 65 kiinni jäänyttä puhujaa, olen kuitenkin kuullut puhuttavan 15:sta joka sekin on sinällään liikaa (1,2 %), mutta kannattaisiko pysyä totuudessa tuommoisissa tiedoissa jotka on helppo tarkistaa? "Suomalaisen kyselytutkimuksen mukaan seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksia on 6 – 8 prosentilla tytöistä ja 1 – 3 prosentilla pojista." (lähde tiedolle : http://fi.wikipedia.org/wiki/Lapsen_seksuaalinen_hyv%C3%A4ksik%C3%A4ytt%C3%B6). Täällä kirjoitellaan pelkästään valheellista tietoa muka uhrien auttamiseksi, mutta todellisuudessa motiivit ovat kokonaan toisenlaiset... Löytyisi nimittäin noiden virallisten lukujen perusteella melko paljon suomesta autettavia lestadiolaisuuden ulkopuolelta, vai eikö muita lapsia tarvitse auttaa?

    Äänestä

  • pysykääpä totuudessa kirjoitti:

    Puhujia ja pappeja on yhteensä vl-yhteisössä 850, joista maallikkosaarnaajia on noin 700. Kiinni jääneet ovat pääasiassa viime vuosilta, suurin osa vuoden 2006 jälkeen, jolloin lakia muutettiin eikä rikoksen vanheneminen ala heti rikoksen tekohetkestä, vaan vasta uhrin täytettyä 18 vuotta. Kiinni jääneiden puhujien lukumäärä on tällä hetkellä 30-35.

    Kaitahan poika näiden päivitettyjen tietojen perusteella laskelmasi uusiksi.

    Vihje: 35/700 = 5%

    Äänestä

  • Valehtelutaivas? kirjoitti:

    Anteeksi vain, mutta joulun puhujain kokouksessa oli paikalla n. 800 puhujaa, sieltä puuttui varmasti enemmän kuin 50, mistä hatusta vedit tuon kokonaismäärän, kumpaankin? Johanneksen palstalla jossa keskitytään haukkumaan Srk:ta kerrottiin kjiinnijääneitä puhujia olevan tuo 15, en usko heidän vähättelevän.

    Äänestä

Tällä palstalla huomaa, että näille tietyille kirjoiittajille sopii vanha stalinistinen, mutta edelleen toimiva ja hyväksi havaittu oikeuskäytäntö omassa toiminnassaan;
Kun syyllinen tiedetään, niin syyttet on helppo keksiä ja vika ei olekaan enään syytteiden esittäjässä, vaan kohteessaa. Todella näppärää. Tunnistatko itsesi tästä, vl-pf-kirjoittelija ?

Äänestä
  • Ammut viestintuojaa.

    Äänestä

Kansanedustaja rikosylikomisaari Kari Tolvanen on nostanut julkiseen keskusteluun Vanhoillislestadiolaisten uskonyhteisössä tapahtuneet lasten seksuaaliset hyväksikäytöt..

Myös uskonyhteisön jäsenet ovat nousseet kapinaan.

Linkki on VL keskustelusivustolle, jossa löytyy useita keskusteluita aiheesta.

Sivuston kävijämäärä oli hetki sitten 29.3.2009 alkaen yli 800.000 .

Voit lähettää myös palautetta.

http://freepathways.wordpress.com/2011/09/01/tolvanen/
--------

Äänestä

Kommentoi aloitusta

25.1. kirjoitti:

Parhaillaan meneillään olevassa ohjelmassa ennen yhdeksää:
http://areena.yle.fi/player/index.php?channel=1&language=fi&language=fi

Myöhemmin myös Areenassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu