MITEN...

kukaan ehtii sua neuvoon...näkyy olevan ainoot mielenkiinnon aiheet maryn jahtaamisessa ja haukkumisessa...ainakaan muuhun ei vastailla.

Tuo on tosi vaikea asia, ja sitä miettii varmasti jokainen nuori odottava äiti... Välillä vähän vanhemmatkin.

Riippuu paljon siitä, minkälaiset välit teillä on. Jos yleensä keskustelette avoimesti asioista, ei varmasti ole parempaa tapaa kuin vaikka keittää kahvit ja ottaa asia esille rauhallisesti jutustelun merkeissä. Jos taas teidän on hankala puhua isoista asioista, kirje voi olla hyvä tapa. Tosin ensimmäinen tapaaminen kirjeen lukemisen jälkeen voi olla aika pelottava etukäteen ajateltuna... Kun ei voi tietää, mikä reaktio sieltä on tulossa.

Minä näkisin kuitenkin niin, että vauvauutisen lisäksi sinulla olisi hyvä olla joku suunnitelma elämästäsi mielessä. Omille vanhemmilleni silloin aikoinaan teiniraskauteni aikaan oli tärkeää se, että minulla oli elämässäni jotain muutakin kuin raskaus ja mahan kasvattaminen. Minulla oli suunnitelma, miten aion opiskeluni järjestää ja miten aiomme järjestää elämisemme ja asumisemme. Uskoisin shokkia lieventäneen sen, että olin selvästi miettinyt asioita ja suunnitellut tulevaisuutta.

Itse tunnet parhaiten vanhempasi ja itsesi. Yritä miettiä, mikä tapa sopisi juuri teille.

viesti toimitettiin poikaystäväni vanhemmille siten, että laitettin syntymäpäiväkorttiin lisäksi toivottamaan "mahan kasvatti", vähän ne ihmetteli ja sit älysivät ja asia otettiin ilolla vastaan, mutta omille vanhemmille kertominen oli hankalampi juttu.. pyysin pikku siskoani kertomaan. vähän aikaa mietittyään äitini soitti ja onnitteli (ei niin kamalan onnellisena), mutta nykyään hän pitää lastamme taivaan lahjana ja elämänsä valona.

Meidän äiti on vähän äkkipikainen ja suuttui minulle jo siitä että en halunnut lukioon mennä joten päätin kirjoittaa hänelle kirjee koska silloin saisin ainakin sanottua kaiken sanottavan. Kun äitini kirjeen sai niin siitähän se riemu ratkesi ja ensimmäiset odotus viikot meni siihen kun kuuntelin äitin taivutteluja aborttii. Mielestäni se oli ihan hyvä että kerroin kirjeellä niin äiti ei jää mitään epäselvyyksiä kun voi vain suoraan kirjoitta mitä mieltä asioista on eikä tarvitse kierrellä niin kuin meidän äidin kanssa joskus joutuu, kyllä se sitten ymmärsi ja nyt soittelee joka päivä ja kyselee lempi (ainoan) lapsenlapsen vointia.

Kaverini kertoi raskaudestaan vanhemmilleen kun oli lähdössä ultraan, pisti kengät jalkaan, avasi oven ja sanoi, että lähdetään nyt miehensä kanssa neuvolaan ultraääneen- ja pisti oven kiinni ja toivoi parasta.. :)