Proffa ja lehtori, jotka eivät hoida virkaansa

surullinen_opiskelij

Pakko avautua jonnekin, kun ei tiedä enää mitä tarvitsee sietää. Olen aikaansaava nuori nainen, joka ei todellakaan halua jäädä jumittumaan gradunsa takia yliopistoon.

Olen periaatteessa tehnyt painokelpoisen gradun. Proffa muuttaa koko ajan mieltä sen loppuasusta ja olen tässä ajan mittaa tehnyt kiltisti koko ajan korjauksia. En saanut käytännössä lainkaan ohjausta lehtorilta graduni aikana, vaikka pyysin. Siitä huolimatta olen suoriutunut kunnialla loppuun. Graduni on tehty kaikkien sääntöjen mukaisesti. Noudattaa hyvää suomenkieltä ja lisäksi pyrkii niillä lähtöoletuksilla (lehtorini tekemät) olemaan tieteellinen.

Ongelmana on siis, että proffa hyppyyttää minua turhaan yliopistolla. Sovimme tapaamisen, mutta hän ei olekaan tehnyt korjauksia. Ei vastata sähköposteihin. Tutkimusapuraha on jo pienennetty sovitusta. Laitoksella kuulema loppurahat. En ole tuosta rahasta enää kiinnostunut, kunhan vain pääsen pois yliopistolta.

Pitkään kuvittelin, että vika on minussa. Että graduni on huono. No ei todellakaan ole, kun vertaan omaani aikaisempaan tuotantoon. Yliopistossamme on aika yleisesti tällainen ongelma, että porukkaa jää valmistumatta tai valmistuminen pitkittyy. Siitä on turhaa syyttää opiskelijoita. Ainakin oman laitokseni proffa ja lehtori ovat hyvin laiskoja. Istuvat päivät pitkät kahvihuoneessa ja valittelevat kiireitään. Jos ei ole enää motivaatiota hoitaa virkaansa, niin vaihtakoot uraa.

Saatan kuulostaa aika ilkeältä sanoessani näin, mutta sen verran maanrakoon tätä opiskelijaa on jo tungettu.

3

321

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • an englishman

      Kuulosta aika kummalta touhulta graduvaiheessa. Ihan sivuhuomiona, että aika harva saa ymmärtääkseni apurahaa graduun.

      Yleensä graduun vaaditut muutokset voi tehdä tai olla tekemättä - ellei siinä sitten ole jotain todella pahoja mokia, joiden takia gradua ei voida lainkaan hyväksyä. Mutta siis normaalisti homma kai menee niin, että jos ehdotettuja muutoksia ei tee, gradusta tulee astetta huonompi arvosana kuin korjattuna.

    • Yks proffa

      Itke minni lisää...

    • 7+5

      Etsi toinen / muu ohjaaja. Eli ohjaajaa voi vaihtaa jos yhteistyö ei suju.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      61
      1149
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      881
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      322
      644
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      608
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      75
      556
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    Aihe