Hei, isältäni ei juuri muuta asiaa tulekaan, kuin ilmaistyö. Änkytätkö vielä jotain pahoinpitelyin? Häneltä oli unohtunut tai puuttunyt loogisuus. Se tuli esiin ja korostui pyöreäpäisyytenä. Se tarkoittaa väkivaltaa ja rikollisuutta.
Mistäköhän oli puuttunut loogisuus?
Kunnallinen pariutuminen, no ei paljon kiinnosta, kun loogisuus on myös asuinympäristön ja taajaman takia, testosteroni.
Media-ajatukset suljetaan synnäri-räpsyillä ja Jumalkäsityksellä.
"Heidän teurastuksensa, minun valintani."
Miksei albiinoja pidätetä koskaan?
Koska he ovat kirkon piirissä ja parissa työskentelevä ylirotu, arjalainen. Siis mistä nämä lasketaan. No, mun mielestä leijan lennätyksestä ja Heinrich Himmleristä. Eli ihan alueistosta, josta et saa psyyke-terapeuttia, joka muilla on jo valmiina, eli kotonasi osoitetaan Himmler vastaisesti vielä julkisesti, julkista ammattia, tai julkista frustraatiota.
AC/DC: Who made who.
Me voidaan selittää, sua on odotettu niin kauan.
-Sua, joka et ymmärrä suunliikerataa, jatkoi poliisi-teologi. Eli asianajo, joka voi tulla mediasta, pelkästään...
-Mitä v****a mä sekoilen?
Me hävittiin nämä, joka asia. Ensin me haluttiin olla voittamassa joka asiaa, sitten me aivan kuten buddhalaiset ja Jehovan Todistajat halusimme olla ja pyrkiä diakonin pojan tyttäriksi, terroristeiksi. He halusivat niin, me halusimme niin. He olivat sairaanhoitajat ja Tehy.
Mää oon vähän kusessa, mä pidin vähän osastolla. Mulla olikin aika paha parafrenia, kun viime kerran tavattiin, totesi lääk. lisen. joka oli taas jotenkin riippuvainen. jumalauta, kun sekään ei ole mahdollista. Ihan koko ajan saa olla kytkeytyneenä, mutta hänellä on inhimillisyys, ja eristys empatiassa. Se paidan puna-valkoinen raitasävy, se kertoo abstraktista ja sukupuolipisteistöstä.
-Olisikohan mulla pitänyt olla jotkut muut farkut? On tämä nyt perkele, jos ei näinkään päin saa.
Mutta missä tämä abstrakti ja sukupuolipisteistö on sieltä osastolta.
Minä: Taitaa olla tosi vanha juttu, mutta paranormaali on olemassa, tai ainakin oli. Älä pelleile mun kanssa, se voi hävitä yhtäkkiä.
Kun siitä kasvisruokavaliosta ei ole todettua näyttöä, muuta kuin vaarallisen ja kertautuvan parafrenian toteamisessa. Luuletko, että se on kultaista kuten aika?
" miten se voi tulla noin päin hillumaan ja vainoamaan amorinkaarelle?
Hänen huorauksensa, minun tapettava v****ni."
Hilluu,huorittelee, huoraa, kertooko se olohuoneen peilistäsi, deja vu:stasi, keskivartalostasi, ja nk. tappo-peilistöstä.
Ei olla vielä tarvittu tuon lisensiaatin kanssa.
- Ja mene lujaa hoitoon, jos tunnet tarvitsevasi.
Mä joudun lähteen meneen täältä, mulla on joku tappopeilistö, muka psykiatriana.
Tulee Head-ache, menee rumaksi, tulee paha mieli, rupeaa kärtyilemään, tekee virheitä, ei saa tehdä itselleen, uhkailee, uhraa ja orjuuttaa.
Orjuuden käyttö on kielletty.
Ethän taas kauaa tarvitse sukupuoleesi?
Tarvitsetko rahaa?
Oletko itse koskaan kokenut tarvitsevasi?
Tekstillisesti huono...
Tiedätkö, mikä on Fauna?
Ole hyvä ja mene pian faunaasi, tai flippaasi, pelaa vaikka flipperiä. Mistä tämä voisi kertoa? Empatiasta, huoltajasta, kolhoosista, omistajasta, holhoojasta. Mutta ole hyvä ja laita ne silmät kiinni.
-Eli mää teen tällaista neurologiaa... kysyi lisensiaatti,
-Mikset sää tee mitään?
-En tiedä, en pääse mihinkään, mielenkiinto ylikorostunut. Ehkä johonkin turhaa osoitukseen.
Tämä ei olekaan tämä kone.
Ei niin....
Se on ihminen.
Siis, sä et ymmärrä tätä vielä reaali-aikaisesti, inhimillisesti.
En tarkoita lisensiaattiani, hänellä voi olla ehkä hyvä päivä. Hän voipi ehkä tunnistaa koko sukupuoleni, ihan samantien. Hän voipi saada kasvotunnistuksen.
Mitäs mulla olikaan tästä?
Ei sitä voi tai halua nimetä sitä hahmoterapeuttia, se on kolibri.
Muistathan, että olen itse kolibri-hahmoterapeutti, joka on itse läsnä koko ajan?
Muistathan, että mun pitää olla itse töissä, itse oikeutetusti. Mulla on sellaisia omaisia... ja omia menoja.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oliko se koko asia tässä?
Oliko se abstraktin varastaminen?
Ihan koko abstraktin, ettei vertikaaliakaan tule väliin.
-Yrittääkö hän saada muita ihmisiä kanssaan vastaamaan näin?
Ok, ihan normaali mielentila...
Ihan normaali demokratia: Lapsiseksityö.
Tarkoittaa: Sairaanhoitaja-omaisten ja heidän lastensa virike.
Vankimielisairaala:
TARKOITTAA: Loogisuuden pitäminen tarpeettomana ominaispiirteiden takia.
Puuttuukö ryhmiä?
No kysy?!
"Olin irroitellut abstraktilla töissä ja varastellut vertikaalia omaisilta."
Sukupuolen, kansanedustaja, puumerkinnät, poiston, takia, kielletty, vähän myöhemmin
Suuntaudun ja suhtaudun ihmisiin esim. siinä ja siinä kunnassa:
"Kiduttaen kuolemaan saakka."
Joo, se oli fokusaatio-sana: myös, suhtautuminen
"Mun pitääkin osata inhimillisyys, empatia ja loogisuus Gandhien välineitten takia."
Kielletty, myös järjestetyn toiminnan takia.
"Joo, empatian esittäminen, inholla, mun nimellä."