Hän oli päättänyt lähteä tuosta sos-dem. ps:n homastaan,
mutta hoksasi tehdä sen tosi hauskasti.
mutta hoksasi tehdä sen tosi hauskasti.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Siinäpä se, se kun vaatii älykkyyttä ! Toisaalta kansanedustajana on elämä tasaisempaa, oman ryhmän puitteissa ratkoa ongelmia!
Ainakin näin ulkoapäin katsottuna tuoa puoluesihteerin homma on liian vähän arvostettu homma. Ihan niin kuin siinä elokuvassa, Syntipukki, se raukka, jonka päälle kaadettiin kaikki virheet.
Jos katsotaan taaksepäin, niin minkään puolueen puoluesihteerit eivät ole kiitosta juurikaan saaneet. Kiitokset menestyksestä ovat yleensä keränneet puolueen muut pomot, mutta kun menee pieleen, niin .............
Ehkkä Mikael haluaa astua heidän joukkoonsa.
Meinaa Jopel
että vaihtaa pomoksi Jutan paikalle? Tai vv- ministeriksi?
Eikös ne rahat Ylelle olekin verorahoja?
Vielä kiittelemään.
Eipä taida Jutan paikka ainakaan olla tarjolla.
Kyllä sitä rahaa on poltettu Jungnerin aikana Yleisradiossa, 50 milj. tappio heti ensimmäisen vuoden aikana M J johdossa.
Olisi kamalaa tuollainen jonkun muun tekemänä, siitä olisi joka ladon seinässä lakanamainokset,.
Melkein sanoisin että Jungner ei ole mitenkään välkky, jo puhekin on vertailuja urheiluun ja turhia toistoja, selväsanaisuus ei ole hallinnassa.
Takuulla hän sai puoluetoverin avustuksella tuon Ylen paikan, omat avut ennen johtajuutta ovat olleet neuvonantaja poliitikoille, tästäkin voisi päätellä että neuvonantaja vaihtoon !!!
kh siinä taas haukkumassa. Omat viestisi on niin sekavia ettei erkkikään ota selvää mitä tarkoitat. Ei kyllä kiinnostakkaan, eipä silti.
Olen kerran jo sanonut sinulle, minulla on varaa ja sitä on vieläkin.
Sinun kiinnostuksesi näyttää olevan aivan päinvastainen kuin annat kirjoituksessa ymmärtää
Minusta Junger on hyvä" tyyppi" ja älykkääksikin myös sanoisin.
Ei J:n tarvitse jäädä laakereilleen lepämää, kyllä hommia tekevälle riittää.
"Vierivä kivi ei sammaloidu" on sanonta, joka sopii minusta Jungeriin hyvin.:)
Luin kyllä googlelta hänen rahan käytöstä osaa ne ukkelit sen ilman Jtäki,
Täällä jatkuva marina rahasta miksi nyt pitää puolustella.
Lähtö tuli ja siinä kaikki
Totta! Ja itse asianomainen näyttää olevan ihan tyytyväinen ratkaisuun.
http://www.iltalehti.fi/paakirjoitus/2012012615126811_pk.shtml
joka viel ei ole lukenut
Liian iso, Ego, ahtaisiin raameihin:->
Parasta Jungerissa on hänen Marinsa. Sirkeä ja täyspäinen nainen. Kyllä hen pitää Mikaelinkin hyvässä hapessa ja 'toloppatiellä'.
*Kukkahame* sanoi tuolla, että Junger poltti rahaa Yleisradiossa.
Minulla taas on sellainen muistikuva, että Junger säästi rahaa saneeraamalla. Ihmettelin silloin, miten hän sen teki, kun siellä ei noustu parrikaadeille, niin kuin monesti aikaisemmin on käynyt samanlaisissa tapauksissa.
Ehkä hän sittenkin taitava johtaja tai sitten häntä käsiteltiin vähän pehmein hanskoin sen vakavan sairauden takia.
Syyskuussa 2009 Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli vaati Jungnerin eroa, mikäli TV2:n Silminnäkijä-dokumentissa esitetyt väitteet pääministeri Matti Vanhasesta eivät pidä paikkaansa.[17] Vanhanen keskittyi ohjelman väitteisiin niin sanotusta lautakasasta, joka osoittautui perättömäksi.
Jungner ilmoitti olevansa käytettävissä YLE:n toimitusjohtajaksi myös toisen kauden, mutta helmikuussa 2010 YLE:n hallintoneuvosto valitsi Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhteiden johtaja Lauri Kivisen Yleisradion uudeksi johtajaksi.[18] Jungnerin palkka YLEn toimitusjohtajana vuonna 2009 oli 223 243,80 euroa.[19]
Tässä se lopullinen syy varmaan oli kuitenkin tai luulen niin.
Pieni korjaus 11 10 :n tietoihin;
"Yleisradion uusi toimitusjohtaja saa selvästi parempaa palkkaa kuin edellinen. Lauri Kivisen kuukausipalkka on Ylen mukaan 25 000 euroa. Huhtikuun lopussa johtajan tehtävät jättäneelle Mikael Jungnerille maksettiin noin 16 500 euroa kuukaudessa. "
Että silleen
Jopel'in korjaus pitää täysin paikkansa. Late K saa samasta duunista kuin M J, 25.000€ kk-liksan.
Minusta hän on todellakin hoksnokka, tosi hauskasti hoiti tuon ilmoitushomman. - Mukavaa, ett leppoisiakin ihmisiä löytyy.
Olen aina pitänyt Jungerin tyylistä. Huumoria, myöskin politiikassa, täytyisi olla enempi.
Naurattaa oikein kovasti Demarien vaalimenestys. Demarit saivat mitä ovat tilanneet. Paavo Lipponen pressaehdokkaaksi. Sille jo hevosetkin nauraa.
Ikävä puoli asiassa on, että Demarit eivät joukostaan löytäneet sopivaa ehdokasta. Se taas johtuu siitä, että sellaista ei ole. Säälittävää, että kaksi porvaria käyvät kisaa Suomen presidentin virasta.
Kivisen Late on mormoni uskonnoltaan. Mut niin oli Koposen Harrikin, Sonera pomo. Hyviä asioita he sanovat. Heidän oma valintansa.
Lauri Kivinen (s. 1961 Vaasa[1]) on Yleisradion toimitusjohtaja. Hän valmistui kauppatieteen maisteriksi 1985 Turun kauppakorkeakoulusta.[1] Kivisen pro gradu -opinnäytetyön nimi oli Kuljetusmuodon valinta elektroniikka-alan vientikuljetuksissa.[2] Kivinen toimi Nokian Brysselin-toimiston vetäjänä vastaten Nokian EU-suhteiden hoitamisesta vuosina 2003–2007.
Hän aloitti työt Yleisradion toimitusjohtajana toukokuun 2010 alussa Mikael Jungnerin seuraajana.[3] Ennen Yleä hän toimi Nokia Siemens Networksin yhteiskuntasuhdejohtajana.[4]
valita, valitsijamiesvaalit olivat paremmat.
Enpä tiedä. Niissä oli silloin loppusuoralla vähän sellainen keplottelun maku.
Ei voinut koskaan olla varma, pitikö oma valitsijamies tai-nainen lupauksensa.
Suora kansanvaali on ihan hyvä, mutta vain yksi kierros.
Eniten ääniä saanut olisi voittaja ,ainakin Presidenttiä valittaessa.
Ekakierroksen valinnalla tulisi presidentti valituksi hyvässäkin tapauksessa vain 35% kansankannatuksella. Kukas sellaista presidenttiä arvostaisi.
Toisella kierroksella tulee takuuvarmasti yli 50% kannatus ja se on ihan toista se.
"Se, että minä olen väärässä, ei tarkoita sitä,
että sinä olisit oikeassa".
-tuntematon-
Demokratia on täynnä kompromisseja, vääryyksiä ja oikeuksia. Niiden kanssa täytyy vain tulla toimeen.
Enemmistön päätökseen täytyy tyytyä.
Ehkä se on kuitenkin parempi, kuin harvain valta. Ainakin historian kirjoitukset niin todistavat.
"Oligarkia
Harvainvalta, eli järjestelmä, jossa poliittinen valta on rajoitettu vain pienen kansanosan ulottuville. Tämä etuoikeutettu ryhmä voi muodostua esim. ..., taloudellisesta eliitistä, hallitsevan puolueen jäsenistä tai muusta "hyvä veli" -verkostosta."
Nää bonusten saajat, Liliukset ja vastaavat, hyvä veli-verkostot, - eiks se kokoomus ja Sauli Niinistö juuri niitten valtaa tuekin.
Kyllä kai Kokoomus ja ehkä myös Keskusta ovat meidän isoista puolueista lähinnä markkinataloutta ja tietysti noita mainitsemisia henkilöitä, ihan niin kuin sanoit.
Niillä nyt vain on ollut valta parina viime kautena.
Me suomen kansalaiset ne puolueet olemme sinne kuitenkin valinneet. Sellaista demokratia on.
Lipponen Demarissa: Sdp:n ei pitäisi asettua kummankaan ehdokkaan taakse.
Ei kovin viisasta Lipposelta, jos näin on tokaissut.
Minä äänestin eka kierroksella Lipposta ja toisella kierroksella Niinistöä.
Ei siihen kenenkään suositukset vaikuttaneet.
Ei Lipponen tyhjää äänestämistä tarkoittanut. Ää nestin Lipposta ensimmäisellä kierroksella ja toisella - Haavistoa