Olen huomannut että sellaisilla tyypeillä on paljon kavereita joilla on jotain annettavaa kavereilleen, he ovat miellyttävän avuliaita ja auttavaisia kaikin puolin sekä teoissaan että puheissaan. Elikkäs ihmiset viihtyvät heidän seurassaan luonnollisesti ilman mitään yrittämistä.
Ilmeisesti meiltä yksinäisiltä puuttuu nämä ominaisuudet, eli me emme anna kavereillemme mitään, pikemminkin otamme. Joten tämän johdosta meillä ei ole kavereita.
Ilmeisesti meiltä yksinäisiltä puuttuu nämä ominaisuudet, eli me emme anna kavereillemme mitään, pikemminkin otamme. Joten tämän johdosta meillä ei ole kavereita.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eli se positiivinen asenne kannattaa!
Monen kohdalla havaintosi pitää varmasti paikkaansa, mutta sitä ei silti voi yleistää koskemaan kaikkia.
Olis kyllä paljonkin annettavaa mutta kun ei kelpaa niin olkoot ilman sit!
Enemmän on vaikutusta yleisellä pärjäämisellä ja sillä että mitä hyötyä ihmisistä on. Mitä enemmän on hyötyä niin sitä todennäköisemmin on enemmän myös tuttuja, kavereita ja ystäviä.
Mukavuudella sinänsä ei juuri ole merkitystä. Voisit olla vaikka miten vittumainen tyyppi yleisesti kunhan sinulla asiat vain muuten menisivät hyvin. Aika monet ns. kiltit tyypit ovat täysin itsekseen koska he eivät osaa usein ns. "kyynärpäätaktiikkaa" jolla pärjättäisiin yleisesti.
Komppaan edellistä. Itse olen todella kiltti, kaikki auttava 34v nainen eikä mulla ole YHTÄKÄÄN ystävää, eikä edes kavereita.. Pelkästään jätkät töissä! Ei tunnu hyvältä joka viikonloppu miettiä mitä kanavaa kattelis telkkarista tai mitä tekis lasten kanssa kun tiedän jo valmiiksi että KUKAAN ei pyydä mua mihinkään.. itsestähän se on kiinni, mutta kun en tiedä mitä teen väärin ja miksi mua pelottaa näin paljon..
Mulla on ihan sama ongelma kun sulla, paitsi on kavereita mut suurin osa on jo naimisissa ja sitä rataa.. sinkkukavereita ei juurikaan ole ja he eivät soittele tai tule käymään. Aika yksipuolista on meidän ystävyys suhteemme kun se on aina minä joka soittaa pyytää ja keksii yms.. olen 31 vuotias mies.
Mitenkäs olet ne lapset saanut aikaiseksi jos ei ole yhtään ystävää eikä edes kavereita? Oletkos toinen sellainen yksin tiineeksi tullut, mitä historia tuntee? Edellisestähän onkin jo yli 2000 vuotta...
Useimpia miehenpuolia ei hirveästi kiinnosta ruveta elättämään jonkun toisen tekemiä lapsia joten tässäkin on yksi syy yksinäisyydellesi. Olisko kannattanut ajatella tätäkin puolta ajoissa?
Ja näiden kommenttien perusteella en ihmettele yhtään miksi mies70 on yksin.
Olet oikeassa, lapset tulee AINA ensin, sitten vasta joku miehenretale jos tulee.
Joo, kilttiä hyväksikäytetään ja paljon
Kiltille siitä tulee lopulta vain paha olo kuin olisi jokin ilmainen sossun täti tai setä
Suorastaan vituttaa välillä muitten saamattomuus ja se kun mitään ei osata tehdä ilman minun apuani.
No olen nyt alkanut kieltäytyä hyväksikäytöstä ja jatkuviin pyyntöihin vastaan kieltävästi. On parempaakin seuraa mutta se pitää vaan hakea
Kun on itsenäinen ihminen niinkuin sinäkin niin pärjää kyllä yksinkin ja voi tehdä elämänsä siedettäväksi vaikkei seuraa olisikaan.
Nyt kuuntelen radiota ja napåutttelen tänne ja kahvit on tippumassa
juupati juu.. aivan loistavaa ku joku tarvii oikeesti vertaistukea tms ja porukka tulee dissaa.. se on nii helppoo huudella ku asiat on hyvin...siin kohtaa ku sulla asiat ei hyvin ole, ni muista siinä kohtaa se tunne!! Mut vastataanpa nyt tohonki... lapset on joo ja mistähän ne lapset on saanu alkunsa...no oletkos käyny biologian tunneilla...? Joo kyllä, mies on auttanut siinä!! Ja mies on ollu kuvioissa mut nyt on ero päällä... Vieläkö haluat tarkennusta asioille..
Sulla on annettavaa:)))))))))))))
Petän miehiä mielin määrin.Pesääkin annan kaikille.Ei mua vähempää voisi yksi mies kiinnostaa,kuin tarjolla on enemmänkin.Totta tosiaan.Kaipa mä sitten olen semmoinen.
Vaikeata on toisinaan ja vaikeuksilta ei voi välttyä kun aina on hyviä ja pahoja ihmisiä
Lopulta kyllä rehellisyys ja reiluus palkitaan.
jos ei tässä elämässä niin seuraavassa jos sellaista on:)
Yksinäisyys seuranain jne
Kaverin saat peliin leikkiin vaan et toden riemuun et tuskaan.
Tsemppiä sulle
Jehna.
Anteeksi, tämä kuulostaa töykeältä, mutta ei sen ole tarkoitus olla.
Ei kiltin tarvitse olla hyväksikäytettävä. Olen kiltti ja autan aina kun tiedän jonkun apua tarvitsevan, mutta teen sen ihan vain siitä ilosta, että tiedän toisella olevan hädän jota pystyn helpottamaan. Kunnioitan itseäni sen verran, että jos joku yrittää lompakolleni tai vie kaikki voimavarani, en siihen alistu - siksi toisekseen, joskus paras tapa auttaa toista on nostaa hänet jaloilleen ja työntää maailmaan (en tietenkään sano että hylätä pitäisi).
Tunnen yksinäiseksi itsensä luokittelevia ihmisiä. Kaikissa näissä tuttavuuksissa ongelmallista on ollut se, että pitää melkein väkisin kammeta se ihminen joskus ulos tapaamaan niitä muitakin ihmisiä.
Ja sekin on totta, ettei ajoittainen yksinäisyys edes ole huono asia, ainakaan itselleni.
Mulle yksinäisyys on sekä syy että seuraus.
Se että josain vaiheessa jäin yksin melko sosiaalisen elämänvaiheen jälkeen, oli enempikin monen sattuman summa.
Mutta nyt yksinäisenä kyllä huomaan, että yksinäisyys lisää yksinäisyyttä ja oravanpyörästä on vaikea päästä pois.
Ei minun yksinäisessä elämässä tapahdu mitään ihmeellistä kerrottavaa, joten vaikea olla kovin mielenkiintoista seuraa kenellekkään ja siksi myös vaikea hankkkia uusia tuttavuuksia (tai syventä entisiä suhteita). Joskus nuorempana kun oli vielä paljon kavereita, joita näin säännöllisesti, kerrottavaa riitti aina.
AP:n mainitsemilla avuliaisuudela ja kiltteydellä ei ole hirveästi merkitystä. Ainakin omalla kohdalla nuo ominaisuudet lähinnä vetivät puoleensa ihmisiä, jotka halusivat käyttää minua hyväksi ja esittivät "kaveria" niin kauan kuin minusta oli jotain hyötyä. Mutta eihän sellainen mikään oikea kaverisuhde ole, vaikken täysin yksin ollutkaan.
Eiköhän sesuurin osa "kaveruuksista" nimenomaan perustu tuohon hyöty näkökulmaan, tosi ystäviä on harvassa, vai onko niitä lainkaan.