Hei!
Tämä asia on vaivannut minua jo pitkään, enkä oikein edes tiedä mistä aloittaisin kun on niin paljon asioita, jotka haluaisin kertoa.
Eli olen jo pidemmän aikaa epäillyt että olen masentunut (uudestaan). Olen nuori, vasta vähän päälle parikymppinen ja ulkopuolisten silmin asiani ovat täysin mallillaan eikä minkään pitäisi olla vinossa.
Mutta kuitenkin aivan kaikki on täysin toisin. Eräällä läheisellä tutullani on masennus ja olen jo vuoden ajan ainakin, ehkä pidempäänkin, huomannut samankaltaisuuksia hänen ja omassa toiminnassani.
Välillä menee hyvin, mutta niitä jaksoja on hyvin harvoin ja ne kestävät ehkä muutamasta päivästä pariin viikkoon.
Olen huomannut, että koen epäonnistuvani jokaisessa asiassa mitä yritän ja se masentaa minua entisestään. En koe saavani mitään hyötyä yrittämisestä.
Lähes tulkoon kaikki asiat elämässäni ovat menneet mönkään, tavalla tai toisella. Ja parhaani mukaan yritän niitä korjata, olen yrittänyt aina, mutta kun saan jonkun asian järjestykseen, seuraava kaatuu niskaan.
Ainut hyvä asia elämässäni ovat ystävät ja läheiset, mutta minusta tuntuu etteivät hekään jaksa minua loputtomiin. On tietysti vain pari ihmistä, joille olen kertonut tästä, mutta yleensä olen ulospäin iloinen ja tarmokas, sellainen josta kukaan ei arvaa, minkälainen mielentila minulla oikeasti on.
Olen ollut aikaisemminkin masentunut, joskus 3-4 vuotta sitten kouluaikoina, minua on kiusattu ensimmäiseltä luokalta aina yhdeksänteen luokkaan asti ja se romutti itsetuntoni lähes olemattomaksi. Joten joskus tunnen itseni myös arvottomaksi ja mitättömäksi.
Silloin niinä aikoina ajattelin ensimmäistä kertaa itsemurhaa. Enkä vain ajatellut vaan suunnittelin kaiken. Kuitenkin koulunpäättyminen oli lähellä ja ajattelin, että pakkohan elämän on jotain hyvää tuoda tullessaan. Pääsin ammattikouluun. Siellä minua ei kiusattu vaan sain kavereita ja olin "onnellinen". Itsemurha-ajatukset eivät kuitenkaan koskaan täysin kadonneet.
Aloin viiltelemään, oikeastaan aina kun minua ahdisti. Jouduin myös hieman väärään porukkaan ammattikoulun ensimmäisenä vuonna ja tein kaikkia tyhmyyksiä, joista en ole ylpeä.
Sitten löysin poikaystävän, jonka kanssa olen onnellinen ja jonka kanssa olen edelleen.
Sitten nyt noin vuosi takaperin, kaikki on mennyt alamäkeen. Olen sivutoimisesti opiskelija ja koulunkäynti ei suju ollenkaan eikä oikeastaan kiinnosta yhtään. Olen ollut töissä, mutta en jaksa sitäkään pitkään kun alkaa ahdistamaan. Sitten lopetan ja olen vain kotona enkä pääse sängystä ylös enkä saa mitään aikaiseksi.
Ja asuin ennen yksityisellä, missä minulla oli hieno asunto ja toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Asunto oli kuitenkin kaukana muista ja ahdistavalla paikalla, sillä vuokraemäntä asui samalla tontilla ja vahtasi minua jatkuvasti. Lisäksi hän rikkoi vuokrasopimustamme useaan otteeseen tulemalla itse ominlupineen asuntoon ja penkomaan tavaroitani. Lopulta huomasin, että tavaroitani oli siirrelty joka kerta kun tulin kotiin ja vuokrasopimukseni oli hävinnyt. Vuokranantaja käski minun pakata kamppeeni viikossa ilman mitään erityistä syytä. Jäin asunnottomaksi.
Sivutoimisen opiskelun takia sain nopeasti opiskelija-asunnon. Ja kämppiksen. Kuitenkin kämppiksen kanssa sukset menivät heti alussa pahasti ristiin, enkä pystynyt ollenkaan edes asumaan siellä, silloin kun kämppis oli paikalla.
Sitten paras ystäväni kuoli myös tänä vuonna. Työkkäri kertoi, etten saa työttömyystukea, ellen lopeta sivutoimista opiskeluani heti ja laittoi minulle karenssin.
Olen täysin loppuun palanut ja ne samat itsemurha-ajatukset ovat palanneet. Olen myös tehnyt beckin masennustestin netissä useasti, vertaillut pisteitä. Ne ovat joka kerta olleet 45 pisteestä ylöspäin joten minun pitäisi hakea apua.
Olen nyt hankkimassa itselleni aikaa jollekin, jonka kanssa voin jutella ja katsoa miten tilanne etenee.
Onko muilla ollut samanlainen tilanne ja miten olette toimineet? Onko puhumisesta ollut apua ja kannattaako se?
Ja kuinka kauan joudun mahdollisesti odottamaan apua?
Kiitos.
Tämä asia on vaivannut minua jo pitkään, enkä oikein edes tiedä mistä aloittaisin kun on niin paljon asioita, jotka haluaisin kertoa.
Eli olen jo pidemmän aikaa epäillyt että olen masentunut (uudestaan). Olen nuori, vasta vähän päälle parikymppinen ja ulkopuolisten silmin asiani ovat täysin mallillaan eikä minkään pitäisi olla vinossa.
Mutta kuitenkin aivan kaikki on täysin toisin. Eräällä läheisellä tutullani on masennus ja olen jo vuoden ajan ainakin, ehkä pidempäänkin, huomannut samankaltaisuuksia hänen ja omassa toiminnassani.
Välillä menee hyvin, mutta niitä jaksoja on hyvin harvoin ja ne kestävät ehkä muutamasta päivästä pariin viikkoon.
Olen huomannut, että koen epäonnistuvani jokaisessa asiassa mitä yritän ja se masentaa minua entisestään. En koe saavani mitään hyötyä yrittämisestä.
Lähes tulkoon kaikki asiat elämässäni ovat menneet mönkään, tavalla tai toisella. Ja parhaani mukaan yritän niitä korjata, olen yrittänyt aina, mutta kun saan jonkun asian järjestykseen, seuraava kaatuu niskaan.
Ainut hyvä asia elämässäni ovat ystävät ja läheiset, mutta minusta tuntuu etteivät hekään jaksa minua loputtomiin. On tietysti vain pari ihmistä, joille olen kertonut tästä, mutta yleensä olen ulospäin iloinen ja tarmokas, sellainen josta kukaan ei arvaa, minkälainen mielentila minulla oikeasti on.
Olen ollut aikaisemminkin masentunut, joskus 3-4 vuotta sitten kouluaikoina, minua on kiusattu ensimmäiseltä luokalta aina yhdeksänteen luokkaan asti ja se romutti itsetuntoni lähes olemattomaksi. Joten joskus tunnen itseni myös arvottomaksi ja mitättömäksi.
Silloin niinä aikoina ajattelin ensimmäistä kertaa itsemurhaa. Enkä vain ajatellut vaan suunnittelin kaiken. Kuitenkin koulunpäättyminen oli lähellä ja ajattelin, että pakkohan elämän on jotain hyvää tuoda tullessaan. Pääsin ammattikouluun. Siellä minua ei kiusattu vaan sain kavereita ja olin "onnellinen". Itsemurha-ajatukset eivät kuitenkaan koskaan täysin kadonneet.
Aloin viiltelemään, oikeastaan aina kun minua ahdisti. Jouduin myös hieman väärään porukkaan ammattikoulun ensimmäisenä vuonna ja tein kaikkia tyhmyyksiä, joista en ole ylpeä.
Sitten löysin poikaystävän, jonka kanssa olen onnellinen ja jonka kanssa olen edelleen.
Sitten nyt noin vuosi takaperin, kaikki on mennyt alamäkeen. Olen sivutoimisesti opiskelija ja koulunkäynti ei suju ollenkaan eikä oikeastaan kiinnosta yhtään. Olen ollut töissä, mutta en jaksa sitäkään pitkään kun alkaa ahdistamaan. Sitten lopetan ja olen vain kotona enkä pääse sängystä ylös enkä saa mitään aikaiseksi.
Ja asuin ennen yksityisellä, missä minulla oli hieno asunto ja toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus. Asunto oli kuitenkin kaukana muista ja ahdistavalla paikalla, sillä vuokraemäntä asui samalla tontilla ja vahtasi minua jatkuvasti. Lisäksi hän rikkoi vuokrasopimustamme useaan otteeseen tulemalla itse ominlupineen asuntoon ja penkomaan tavaroitani. Lopulta huomasin, että tavaroitani oli siirrelty joka kerta kun tulin kotiin ja vuokrasopimukseni oli hävinnyt. Vuokranantaja käski minun pakata kamppeeni viikossa ilman mitään erityistä syytä. Jäin asunnottomaksi.
Sivutoimisen opiskelun takia sain nopeasti opiskelija-asunnon. Ja kämppiksen. Kuitenkin kämppiksen kanssa sukset menivät heti alussa pahasti ristiin, enkä pystynyt ollenkaan edes asumaan siellä, silloin kun kämppis oli paikalla.
Sitten paras ystäväni kuoli myös tänä vuonna. Työkkäri kertoi, etten saa työttömyystukea, ellen lopeta sivutoimista opiskeluani heti ja laittoi minulle karenssin.
Olen täysin loppuun palanut ja ne samat itsemurha-ajatukset ovat palanneet. Olen myös tehnyt beckin masennustestin netissä useasti, vertaillut pisteitä. Ne ovat joka kerta olleet 45 pisteestä ylöspäin joten minun pitäisi hakea apua.
Olen nyt hankkimassa itselleni aikaa jollekin, jonka kanssa voin jutella ja katsoa miten tilanne etenee.
Onko muilla ollut samanlainen tilanne ja miten olette toimineet? Onko puhumisesta ollut apua ja kannattaako se?
Ja kuinka kauan joudun mahdollisesti odottamaan apua?
Kiitos.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä puhumisesta on apua. Siitä on paljonkin apua. Kun pukee tuntemuksiaan puhumalla tai kirjoitmalla, sitä tavallaan niinkuin työstää ja käsittlee. Puhuessa voi nousta miélen uusia oivalluksia, tulee alitajunnasta uusia kytköksiä ja piilossakin olevai asioita. Jos ei puhu, on vain jokin epämääräinen möykky rinnassa. Kannattaa meennä puhumaan jonkin kanssa ja suunnitella yhdessä miten edetä. Sinulla tuntuu olevan halua ja toivo pyrkiä eteenpäin. Eiköhän meillä useimilla ole joskus näitä vaikeita aikoja, mutta elämää selivää. Itsetuntokin siinä sivussa kasvaa ja vahvistuu. Voi olla että sitä onnistumista on sinullakin enemmän kuin tisekkään niin uskot. Kun on huono itsetunto, ei näe tekemisessään positiivisiä asioita.
Sinulla on myös poikaystävä ja kavereita ja jaksat opiskella ym.