Tuleva isä

Olen tulossa ensimmäistä kertaa isäksi ja mielessä liikkuu miljoona asiaa. Päällimmäisenä on jännitys ja pelko siitä, osaanko olla hyvä isä... Mieleen tulvii muistoja omasta lapsuudesta, jolloin isä ei todellakaan ollut hyvä ja turvallinen roolimalli. Kuri oli kova, eikä aina oikeudenmukainen. Remmillä pieksemistä oli useammin kuin haluaisin edes muistaa. Tuota "perinnettä" en halua jatkaa. Joskus tuntuu epäreilulta, että juuri minä joudun ajattelemaan tuota asiaa kaikkien menneiden sukupolvien puolesta? Onko oikein, että lapsi pistetään kuriin väkivallan uhalla?

Odotan kovasti sitä pientä ihmistä syntyväksi ja vielä enemmän odotan saavani hänet ensimmäistä kertaa syliini. Tulevaa onnea varjostaa se, että lapseni äiti sairastaa masennusta. Se mietityttää, että jääkö arjen pyörittäminen vain minun harteilleni, jos puolisoni väsyy? Onko minusta huolehtimaan lapsesta yksin...? Tuntuu, että on paljon esteitä voitettavaksi. Mielelläni otan ajatuksia ja vinkkejä vastaan. Toivoopi nimimerkki: "unettomia öitä takana".
5339
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ikäsi, parisuhteen laatu ja kesto?

Äänestä

Miksi lapsen äiti sairastaa masennusta? Onko hänelläkin ollut traumaattinen lapsuus? On hyvä, että tiedostat oman menneisyytesi, mutta pitää olla myös rohkeutta hakea apua kun/jos tilanne käy liian raskaaksi.

Äänestä
  • Lapsen äiti sirastaa usein masennusta siksi, kun lapsi on tehty miehen kanssa joka vain siittää. Mies siis ei ole se jota voisi rakastaa, koska oli niin kiire vain vauvantekoon.

    Oma naiseni ja minä olimme yhdessä 16 vuotta ennen lastamme, eli tunnemme toisemme ja arvostamme, eli meillä homma toimii.

    Äänestä

Olemme emännän kanssa molemmat päälle 30 vuotiaita, avoliitossa ja pari vuotta ollaan yhdessä oltu.

Lapsen äidillä on ollut onnellinen lapsuus ja nuoruus, mutta aikoinaan seurusteli miehen kanssa, joka oli suoraan sanottuna sadisti. Siellä on tapahtunut asioita, joihin ei ole saanut ammattiapua ja se ilmenee masennuksena. Tai ainakin itse oletan, että se on suurin syy tuohon masennukseen. Itselläni on siinä mielessä hyvä tilanne, että saan nopeasti apua työpaikkalääkärin kautta tarvittaessa, mutta puolisoni joutuu hakemaan sitä julkiselta puolelta ja sehän tiedetään, että siellä on aika raju resurssien puute. Pitkät jonot ja terapiasuhteiden laatu on mitä on.

Äänestä
  • Tuossa yllä on sulle vastaus miksi masentuu. Olisitte olleet pitempään yhdessä ennen lasta. Kaksi vuotta on toellakin liian vähän aikaa oppia tuntemaan toinen! Pahoittelan ja tsemppiä. Syy masennukseen on parisuhteenne tuoreudessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


isäksi kirjoitti:

Olen tulossa ensimmäistä kertaa isäksi ja mielessä liikkuu miljoona asiaa. Päällimmäisenä on jännitys ja pelko siitä, osaanko olla hyvä isä... Mieleen tulvii muistoja omasta lapsuudesta, jolloin isä ei todellakaan ollut hyvä ja turvallinen roolimalli. Kuri oli kova, eikä aina oikeudenmukainen. Remmillä pieksemistä oli useammin kuin haluaisin edes muistaa. Tuota "perinnettä" en halua jatkaa. Joskus tuntuu epäreilulta, että juuri minä joudun ajattelemaan tuota asiaa kaikkien menneiden sukupolvien puolesta? Onko oikein, että lapsi pistetään kuriin väkivallan uhalla?

Odotan kovasti sitä pientä ihmistä syntyväksi ja vielä enemmän odotan saavani hänet ensimmäistä kertaa syliini. Tulevaa onnea varjostaa se, että lapseni äiti sairastaa masennusta. Se mietityttää, että jääkö arjen pyörittäminen vain minun harteilleni, jos puolisoni väsyy? Onko minusta huolehtimaan lapsesta yksin...? Tuntuu, että on paljon esteitä voitettavaksi. Mielelläni otan ajatuksia ja vinkkejä vastaan. Toivoopi nimimerkki: "unettomia öitä takana".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu