Vielä nuorena aikuisena, aviossakin, oli hetken mielijohteeseen perustuva kyläily tavallista.
Tietenkin arkisin ja säädylliseen aikaan.
Isäntäväki teki omia touhujaan ja vieraat osallistuivat, tai sitten ei.
Tilanteesta riippuen saatettiin pahoitella tunkeilua ja poistua ilman kummankaan puolista närää.
Ei pidetty varsinaista vierasvaraa eikä kukaan tullut kakun kanssa.
Joskus sattui elämän intiimivaihe olemaan menossa niin eipä avattu lukossa olevaa ovea.
Jo 70-luvulla alkoi kulmakunnallamme tapahtumaan muutosta vanhojen tuttaviemmekin kanssa.
Siirryttiin hiljalleen "audienssiaikaan".
Itse pidän tuota muutosta ihmisiä vieraannuttavana muodollisuutena.
Pitää sopia ajankohta joka puolestaan aiheuttaa painetta valmisteluihin yms.
Nykyään meillä on vain muutama tuttava jotka saattavat ohimennessään poiketa vaikka mitään asiaa ei olisikaan.
Aateltiin että kai täällä saa kahvit.
Minusta tämä on audienssimenettelyä mukavampaa ja henkilösuhteita ajatellen aidompaa.
En tiedä onko muualla tapahtunut sama muutos tai onko tuollaista spontaania piipahtelua ollutkaan?
Tietenkin arkisin ja säädylliseen aikaan.
Isäntäväki teki omia touhujaan ja vieraat osallistuivat, tai sitten ei.
Tilanteesta riippuen saatettiin pahoitella tunkeilua ja poistua ilman kummankaan puolista närää.
Ei pidetty varsinaista vierasvaraa eikä kukaan tullut kakun kanssa.
Joskus sattui elämän intiimivaihe olemaan menossa niin eipä avattu lukossa olevaa ovea.
Jo 70-luvulla alkoi kulmakunnallamme tapahtumaan muutosta vanhojen tuttaviemmekin kanssa.
Siirryttiin hiljalleen "audienssiaikaan".
Itse pidän tuota muutosta ihmisiä vieraannuttavana muodollisuutena.
Pitää sopia ajankohta joka puolestaan aiheuttaa painetta valmisteluihin yms.
Nykyään meillä on vain muutama tuttava jotka saattavat ohimennessään poiketa vaikka mitään asiaa ei olisikaan.
Aateltiin että kai täällä saa kahvit.
Minusta tämä on audienssimenettelyä mukavampaa ja henkilösuhteita ajatellen aidompaa.
En tiedä onko muualla tapahtunut sama muutos tai onko tuollaista spontaania piipahtelua ollutkaan?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllähän se tuntu mukavalta nuorempana jos ovikello soi ja joku piipahti kylään ilmoittamatta, mutta ei silloin kännyköitä ollutkaan niinku tiedät millä ilmoitella kyläilystään.
Nykyjään ärsyynnyn jos ei ilmoitella kyläilystä, koska oma sairauteni tekee rajoituksia jaksanko seurustella heidän kanssaan.
Minulla on mukava täti joka piipahtaa silloin kun häntä huvittaa katsomatta lainkaan jaksanko turista tuntitolkulla jonninjoutavia asioita. Ärsyttävää...monasti olen hälle sanonut että ilmota ennenku tuut, mutta ei.
Järkiperuste!
Mitäpä tuohon muuta sanoisi.
Kymysys.
Eikö sinulla olisi mukavalle tädille sopivia, tekemättömiä töitä?
Niitähän voisi järjestää.
Rakennusvaiheessa tuttavamme jakautuivat kahteen ryhmään.
Jos minulla oli menossa vaikkapa sokkelin salaojan peittäminen niin vieraiden vuoksi en useimmiten lopettanut työtäni vaan tarjosin lapiota saatesanoin, tuu mukaan niin saadaan nopeemmin valmiiks!
Jotkut poistuivat pahoitellen.
Tai, jos olin auton alla näpit rasvassa, niin sanoin että laitan molemmat takajarrut kuntoon koska olen aloittanut.
Yms.
Tuo "luuta ovella"- juttu oli viimevuonna ihan hauska, monet kaipasivat selkeästi näkyvää viestiä että kotona ei olla.
70 porukka kirjoitteli innoissaan.
Nykyään ei maalla asu paljoakaan porukkaa joilla olisi liikkumakykyisiä kavereita hengissä, ja taksi on kallista, koska matkat ovat siellä pitkät.
Muistelen siinä kirjoitellun myös kaupunkiasunnoista, useimmissa on taloyhtiön luuta ovella, se kylläkin estää sisäänpääsyn jos ei näe näpytellä ovikoodia.
60 porukka ei moista enää muista. Muistaa kyllä soittaa että onko pakkasessa pullaa?
Ajelen siitä kohta ohi kun käyn asioilla.
H.
Ei käy enää.
Mun mielestä ennen oli ihan mukava tapa, että jokut tupsahti kylään, tai ite piipahti jossain. Kylästely oli niinkuin tapa ja joinain päivinä oikeastaan tiesi, että joku tulee tai ite menee jonnekin.
Nykyään käytännössä pakko varata aika etukäteen, eikä minnekkään ole tapana mennä, edes kysymättä puhelimella ensin "onks audienssia, oottako himassa". Itseasiassa todella epäkohteliasta tunkea kysymättä.
En nyt tiedä, onko ihmiset sen kiireisempiä kuin ennen. Kaikki vaan on ohjelmoidumpaa, kalenterit tarkasti täynnä, vapaat ajat harvinaisia. Koitappa varata aika visiitille lapsiperheeseen, jossa useita lapsia, joilla kaikilla paljon harrasteita, vanhemmilla vuorotöitä ja myös paljon harrastuksia. Ei tahdo helpolla kyläilyaikaa löytyä.
Vaan ei sitä ennen pöndelläkään ollut tapana ravata naapureissa lypsyaikoina, tai viljantekoaikoina. Suurin muutos on mun mielestä nuot lasten harrasteet. Joopajoo neljä kakaraa, joita pitää kiikuttaa autolla jonnekin lätkää pelaamaan kerran viikossa ja itekkin pitäis jonnekin keretä. Ja kun perheet ei näe toisiaan, viikonloppuisin on sitten perheen yhteisiä menoja.
Mä viihdyn nykyisin mieluimmin omissa oloissani, ihmiset alkavat ahistamaan, eikä niitä tahdo hermo kestää katella kuin rajallisesti. Että kyllä mulle tää nykyaika passaa, nykyaikana. Nuorempana oli sosiaalisempi ja viihtyi ihmisten kanssa paremmin. Vaan kun on tarpeekseen ihmisiä nähnyt, lopputulema on, että suurinta osaa ei olisi ollut väliksi nähdä ollenkaan.
Nykyaika taitaa enenpi olla onkelmana sosiaalisilla ihmisillä, ennenhän niitä juoruakoiksi ja- ukoiksi sanottiin. Ei tieto liiku, kun just en takia ne heilui ja hoiteli tietotoimiston virkaa. Ne kai roikkuu sitten jossain Facebookissa ja netin huuhaapalstoilla, tähän tulokseen mä olen tullut.
=DW=.
No mitäs täällä luuraat, pysyisit omissa oloissas.
Kaipaan sitä aikaa kun vieraita saattoi tulla pyrähtää ilmoittamatta. Ainakin meidän sukulaisilla ja tuttavilla oli sen verran järkeä että jos kotona oltiin niin kysyttiin reilusti että voiko tulla. Aina voi, tykkään yllätysvieraista vieläkin. Valitettavasti heitä enää harvoin näkyy...
Minusta tässä asiassa on menty takapakkia. Itsekään ei enää samalla lailla uskalla koputella tuttavien ovia vaikka lenkin varrella. Joku voisi tykätä, joku toinen taas ei. Ja kun ei varmaksi tiedä niin jättää varmuuden vuoksi menemättä. Eikö se ole sääli?
Mitä niin ihmeellistä intiimiä toimintaa joillakin eläkeläisillä voisi olla ettei vieraita voitaisi jututtaa, vaikka vain muutaman hetken? Sairauden ymmärrän, mutta eikö siitä tiedä yleensä tulijakin ja kysyy varoen että sopiiko tulla? Tietysti minäkina voisin ajatella eri tavalla jos pihassa olisi vierasrypäs harva se päivä tai viikko... ;-/
Me ollaan aika sosiaalisia, ja kahvetta löytyy aina. Pullaakin, yleensä. Tervetuloa!
Sorrun vieraskoreuteen.
Kotona koikkelehdin aina T-paidassa ja boxerityypin kalsareissa.
Jos ovella on sisään tulevia vieraita niin pukeudun, verryttelyhousuihin.
Käännytettävien kerääjien vuoksi en pukeudu.
Vaimoni tekemä rinnastus Uunoon ei siis pidä paikkaansa.
Intiimiin aikaan, lauantai- ja/tai sunnuntaiaamuisin ei meille ole kukaan ollut tulossakaan.
( Kiintiöidyn kohtalo)
"laiska-lasse"
Minä melkein jo luulin että seksistä ei ole aloituksessai kyse.
Mutta taaskin erehdyin.
H.
Kun olemme maalla, meillä on aina avoimet ovet. Kävijät sanovatkin, että vain meille voi enää tulla ilmoittamatta, muualle täytyy sopia aika. Lieneekö meidän vaatimaton asumus sellainen, että kynnys on matala vierailijalle.
Kaupungissa on toisin. Naapurien kanssa jutellaan pihalla tai kauppamatkalla, koteihin kutsutaan harvoin jos koskaan. Sitten on kyllä näitä erilaisia vapaaehtoishommia, joissa tapaa ihmisiä yhteisissä tiloissa, työn puitteissa.
Nuorten luokse on turha yrittää mennä sopimatta siitä etukäteen. Ymmärrän sen, arki on aikataulutettu tarkasti ja siitä poikkeaminen tietää erityisjärjestelyjä.
Vielä minunkin lapsuudessani Pohjanmaalla oli tapana panna varpuluuta oven pönkäksi, jos pois lähdettiin.
Siitäpä naapurin mummot tiesivät, että nyt ei korviketta meiltä heru.
Ei silloin tullut mieleenkään pelätä varkaita.
Eipä ollut kyllä paljon varastettavaakaan.
Aitoja kulkureita poikkesi joskus pyytämään yösijaa.
Jos ruokaa sattui olemaan tarjolla, oli itsestään selvää, että kulkija sai syödäkseen.
Ei silloin kyselty, kuka olet ja millä asioilla. Saunatakin kulkija sai, koska meillä oli yleensä aina sauna lämpimänä.
Aina kyliltä joku poikkesi saunaan.
Pappani oli taitava puuseppä.
Meillä oli lähes aina kylän ukkoja turisemassa maailman menoa päivitellellen.
Talvella pirtissä, höylänlastujen seassa, papan höyläillessä, Jymy paloi piipuissa ja Työmies paloi mynnissä, joka ukon suussa.
Kesäisin istuttiin pihatuomien alla, koiran kynsiä leikaten tai tukkia leikkaten, toinen toisiltaan.
( piru, että se kenkutti kun pikkukossien päät ajeltiin aina keväisin klaniksi)
Reen jalaksia tervattiin tai raudoitettiin.
Puuhaa oli aina ja kaikille.
Lestadion aatetta viljeltiin, pirttiviljelyksen lisäksi.
Seuroja ja virsiseuroja ja ompeluseurojakin harrastettiin.
Kun silmä vältti, niin Hokmannin tippoja papan piti saada, tai Illodiinia.
Kun oli niin pahasti "mutjauttanut tuolta sydänalasta".
Eipä taida enää olla sielläkään tällaisi koko kylän yhteisiä kokoontumispaikkoja, johon jokainen tuli kutsumatta, ollen aina tervetullut.