Kurjuus. Olen ollut parisuhteessa jo kohta 10 vuotta naisystäväni kanssa. Olen ollut alusta asti täysin rehellinen siitä, että aion hankkia lapsia. Asia on aina ollut myös hänelle ok ja hänkin on lapsirakas. Asiaa on kuitenkin lykätty jo vuosia mm. seuraavista syistä: että saisin opintoni loppuun, että voisimme ostaa isomman talon, että saisin vakituisen työpaikan, jotta hän pääsisi kaapista ulos, että suhteemme olisi kaikinpuolin toimiva ja lastenkasvatusperiaatteet yhtenevät jne. Nyt kun kaikki olisi vihdoin kohdallaan niin naisystäväni pudottikin pommin, että on jo mielestään liian vanha eikä jaksaisi arkea pieni lapsi huushollissa.
Olen ihan lamaantunut, en olisi ikinä voinut kuvitella mitään tällaista. Olen vain ajatellut rakkaani olevan vastuuntuntoinen jne kun lapsiasiaa on lykätty. En olisi ikinä voinut kuvitella mitään tällaista koska hän on itse puhunut monesti lapsesta ja siihen liittyvistä asioista ikäänkuin suunnittelisi asiaa tosissaan.
Ainoa hyvä puoli mitä tässä näen on se, että hän sentään tässä vaiheessa oli minulle rehellinen. Ikävämpää olisi jos olisin vaikka viimeisilläni raskaana tai juuri synnyttänyt. Mutta tunnen kyllä itseni todella petetyksi, olen rakentanut elämääni 10 vuotta ihan pitämättömälle pohjalle. Hän ei oikeastaan suostu puhumaan koko asiasta, enkä halua painostaa häntä. Hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut ja yrittää saada minua vain elämään niin kuin hänelle olisi paras eikä välitä yhtään minun haaveistani. Hän pelkää että jätän hänet tämän asian vuoksi eikä minulla kai juuri ole vaihtoehtoja. Tämä on vain aivan liian iso asia että voisin tehdä kompromissia. Enkä voi enää odottaakaan vuosia, sillä olen jo 30-vuotias.
Tämä on ihan kuin joku painajainen. Yllätyin itsekin miten vahvasti tämä vaikuttaa minuun, itkettäisi vain koko ajan ja haluaisin vain nukkua vaikka normaalisti olen maailman positiivisin ihminen. Tyttöystävä ei välitä ollenkaan, luulee varmaan että tämä menee pian ohi.
Olen ihan lamaantunut, en olisi ikinä voinut kuvitella mitään tällaista. Olen vain ajatellut rakkaani olevan vastuuntuntoinen jne kun lapsiasiaa on lykätty. En olisi ikinä voinut kuvitella mitään tällaista koska hän on itse puhunut monesti lapsesta ja siihen liittyvistä asioista ikäänkuin suunnittelisi asiaa tosissaan.
Ainoa hyvä puoli mitä tässä näen on se, että hän sentään tässä vaiheessa oli minulle rehellinen. Ikävämpää olisi jos olisin vaikka viimeisilläni raskaana tai juuri synnyttänyt. Mutta tunnen kyllä itseni todella petetyksi, olen rakentanut elämääni 10 vuotta ihan pitämättömälle pohjalle. Hän ei oikeastaan suostu puhumaan koko asiasta, enkä halua painostaa häntä. Hän käyttäytyy kuin mitään ei olisi tapahtunut ja yrittää saada minua vain elämään niin kuin hänelle olisi paras eikä välitä yhtään minun haaveistani. Hän pelkää että jätän hänet tämän asian vuoksi eikä minulla kai juuri ole vaihtoehtoja. Tämä on vain aivan liian iso asia että voisin tehdä kompromissia. Enkä voi enää odottaakaan vuosia, sillä olen jo 30-vuotias.
Tämä on ihan kuin joku painajainen. Yllätyin itsekin miten vahvasti tämä vaikuttaa minuun, itkettäisi vain koko ajan ja haluaisin vain nukkua vaikka normaalisti olen maailman positiivisin ihminen. Tyttöystävä ei välitä ollenkaan, luulee varmaan että tämä menee pian ohi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Diagnoosini:
Tyttiksesi on shokissa kun lapsi olisi nyt oikeasti ajankohtainen. Häntä luonnollisesti pelottaa kaikki lapseen liittyvä. "Syntyisikö lapsi terveenä?" "Miten jaksaa lapsen kanssa jos kaikki ei menekään täydellisesti?" Jne... Hän yrittää sivuttaa koko aiheen, ettei sitä tarvitsisi edes käsitellä.
Sinä taas olet nyt masentunut. Alakuloisuus ja väsymys on selkeitä merkkejä, eikä sen kannata antaa pitkittyä.
Ratkaisu:
Ensisijaisesti teidän pitäisi yrittää keskustella asiasta ja kertoa toisillenne tunteistanne. Jos ette kahdestaan onnistu saamaan ratkaisua, tai edes keskustelua aikaiseksi, kannattaa yrittää pariterapiaa. Kun suomi24-trollit pystyvät auttamaan vain tiettyyn pisteeseen asti.
Oma tulkintani on,että tyttöystäväsi on k*sipää. Hän keksimällä keksi syitä lykätä lapsen hankkimista, koska hän ei kehdannut sanoa sitä suoraan. Nyt kun muita tekosyitä hän ei enää keksi, niin sitten hän väittää olevansa liian vanha. Hän on nynny pelkuri, joka ei uskalla sanoa mielipidettään suoraan... Kannattaa miettiä haluatko jakaa elämääsi tuollaisen ihmisen kanssa.
miten vanha se sun tyttöystävä sitten on jos sä oot 30vee? Kuulostaa nyt vähä tekosyylle toi ettei ikä kestä olla mamma. Jos se itekki jotai 30 ni voiko siinä ikään vedota tai jos se on 40 ni ei sekää ny vanha ole.
Se ettei oikee juttelukaa asiasta suju on kyl aika suuntaa antava. Oisko se epävarma siit että mitä tapahtuu kun sä tuut raskaaksi, pelkääkö hän jäävänsä toiseksi ja lapsihan menee monessa hänen tarpeiden edelle. Saattaa olla monta pelottavaa aihetta asiassa ja ei osaa niitä sanoiksi pukea.
Jos sä nyt sitte otat asian puheeksi, kysyt suoraan mikä siinä pelottaa ja et ota mitää puolustusasennetta vaa kuuntelet. Et ala väittämään kun se kertoo tai jos se kertoo peloistaan ja pohdinnoista. Et koita kumota niitä ja olla ettei ne ole todellisia, koska sille ne on. Nää on asioita joissa kuunellaa kumpaakin, kumpikaan ei koita voittaa ja kummankaa ei tarvi todistaa olevansa oikeessa. Mut kummankin on saatava sanoa ääneen ajatuksensa ja sitten ku ne on sanottu, te puhutte teistä. Pysyttekö te parina kohtaamaan nää haasteet, onko rakkautta ja luottamusta että pärjäätte.
Siitähän se on kii, ihan kaikki parisuhteessa. Pystyttekö yhdessä näkemään yhteisen huomisen. Voihan se olla ett sun nainen on kasvanut ajatuksesta ulos, huomannu ett arvostaa asioita joihin lapsi ei kuulu. Sulle taas se lapsi on se mitä haluut. Silloin on hyvä miettii syntyjä syviä, suhteen ja huomisen.
Jos se ei suostu sun kans istumaan alas ja puhumaan mitä sen päässä liikkuu, mä luulen ett sun on sitten ihan yksin tehtävä päätöksiä. Ehkä teidän elämä ei ollu sitte niin vahvalla pohjalla, ehkä te rakensitte taloa mutt unohditte toisenne. Ehkä sun katse oli vain tulevassa lapsessa ja sä et nähny miten sun nainen etääntyi susta ja ajatuksesta lapsesta. Oon samaa mieltä ett ei kande oottaa vuosia, ratkaisette asian nyt ja puhutte. Ikävä tilanne mut aika tavallinen tarina. Tosin jos katsoo hetskumaailmaan se menee vähän toisinpäin.
Lapset ja talo hommataa heti seuraavalla viikolla ku on nähty ja menty naimisii. Sitte eletään 10 vee sitä lapsiarkee ja erkaannutaa toisistaan. Se on todella julmaa jos sun nainen on vedättäny sua pokalla 10vee lapsesta, mut mä toivon ett se ois vaa pelkoa siit miten asiat tulee muuttumaan lapsen myötä. Kyl mä luulen ett se välittää miten teillä on ny asiat, se ei vaa voi näyttää sitä koska se pelkää sen samalla olevan sulle paikka sanoa ett lapsi ja heti. Joten koklaa ymmärryksellä ja katso onko se pelkoa vai vain sitä ett rakkaus on kuollu ja teidän suhde on pysyny pystyssä vain kaavan takia.
Ei kai sun naisystävä ole vieläkin kaapissa?
On myös semmoinen asia kuin ylisuunnittelu, ei se lapsi isompan talon puutteeseen tai sun opintojen keskeneräisyyteen kyrsiinny. Hyvä vanhemmuus lähtee eri asioista liikkeelle, noi muut tulee sitten ajan kanssa perälllä. Noi alan asiantuntijathankin sanoo että lasten hankkimista ei kannata lykätä millään syyllä, jos semmoisia kuitenkin aikoo hankkia.
Kyllä ihmisen mieli voi muuttua vuosien aikana. Nuorena monet haluavat lapsena esimerkiksi siksi, että "niin kuuluu tehdä". Minä halusin teininä "miehen ja lapsia", sitten vain "lapsia", kunnes hokasin, mitä oikeastaan halusinkin. Ajatukset voivat muuttua, kun vuosia tulee lisää.
Oletko miettinyt, miksi haluat lapsia? Silloin sinulla olisi esittää perusteluja tyttöystävällesi.
ei kai ap:n tarvi kertoa kuin uutena asiana sitä ett haluaa lapsen? Jos kerta siitä on puhuttu 10 vuotta. Enempihän sen tyttis sais selittää miks se on ollu samaa mieltä kunnes nyt kun tilanne olis oikeesti se mistä ne on puhunu sen viimeiset 10 vuotta.
Mitä vittua kysyn minä siis, miten sä nyt ap:n laittaisit selittämää miks se on puhunu ja halunnu lapsia 10 vuotta ja siitä puhunu koko tän 10 veen ajan tyttikselleen joka on ollu samaa mieltä kunnes nyt. Miks perusteluita siis ap:lta?
Kiitos vastauksista. Annoin nyt vähän naiselleni hengähdystaukoa aiheeseen etten painostaisi liikaa, mutta tein selväksi että asiasta on puhuttava. Ja olemme jo vähän puhuneetkin asiasta. Häntä vain pelottaa näin suuri elämänmuutos ja se miten selviää yövalvomisista ym kun on minua vähän yli 10 vuotta vanhenpi. Nyt kuitenkin kuulemma haluaa lapsen/lapsia. Odottelen nyt vähän aikaa ja koitan vielä puhua kaikista mahdollisista asioista, oli tämä sellainen järkytys ja takaisku että vaatii minulta hieman vielä sulattelua.
ehkä se sanoo vain ettei parisuhteenne hajoa siihen asiaan mut jos se ei oikeesti haluu lapsia ni ei teidän tulevaisuus kauheen varmalle pohjalle nojaa. Vaikka sellaiseksi koititte kaikkea rakentaa.
Aika paskamainen tilanne sillain ett sun tarvii ny miettii voiks sä luottaa sen sanaan. Tarkoittaako se totta puheillaa vai koittaaks se vielä pitää laivan pinnalla ennen vääjäämätöntä. Jos sä otat riskin ni kandee miettii mahdollinen yh-äiteys jos se oliki vain puhetta eikä oikeaa tunnetta.
Jotenkin sen kyvyttömyys hoitaa tollaista asiaa niinku suoraan ja rehdisti on kyl aika huono asia. Tavallaa se koitti vedättää ja sitte selvitä siitä selityksittä ja ootti ett sä oisit taipunu tahtoon ilman mutinoita. Oli pelkoa tai ei ni parisuhde punnitaa noissa paikoissa ku sen rakkauden pitäisi näkyä kaiken yli. Mä en nää kauheesti rakkautta. Mä nään vain ett se koittaa ostaa lisäaikaa, se ei ole henkisesti sitoutunut asiaan eikä se nyt tiedä mitä haluaa. Pelaa nyt varman päälle ja lähtee takaisin sun kelkkaan mut onko se kestävä sitoutuminen, se on sun ja sen selvitettävä. Melkein jos kysyttäs mä sanoisin ettei se uskalla kohdata tätä asiaa nyt yhtää rehdisti ja aidosti vaa venkuloi joka suuntaa koittaakseen vai pitää kaiken ennallaa.
Mut jos lapsi todella tulee, mikää ei ole ennallaa, myös teidän parisuhde muuttuu. Kestääkö se sen kun tuollainenkin asia ja hänellä karahti sanat kurkkuu eikä osannu olla rehellinen sulle ja epäilen ett osaako edes itsellee olla. Muutokset pelottaa selkeesti, onko se sitten mukana tossakin asiassa vain siksi ettei halua menettää sua.
Ymmärrän kyllä molempien näkökulmia. Lähipiirissä pariskunta, jossa toinen osapuoli tuli vanhemmaksi yli 40-vuotiaana, ja täytyy sanoa, että väsyneeltä näyttää ja on näyttänyt.
Tuntuu kieltämättä vähän oudolta tuo, että lapsesta on puhuttu ja asiaa lykätty, tulee väistämättä mieleen, onkohan naisesi ajatellut, että unohdat asian ajan kuluessa? Toisaalta olen sitä mieltä, että jos toinen oikeasti kokee olevansa liian vanha ja kykenemätön vanhemmaksi, ei asia ainakaan painostamalla paremmaksi muutu. Sellainenkin esimerkki löytyy lähipiiristä, jossa yli 10 vuotta yhdessä ollut pariskunta erosi vajaa vuosi lapsen saannin jälkeen, kun nuorempi osapuoli oli ilmeisesti tavalla tai toisella taivutellut vanhemman lapsen hankkimisen kannalle, ja toinen ei koskaan tuntenut, että olisi sitä lasta aidosti halunnut tai ollut kykenevä ja jaksava vanhemmaksi.
Ihmiset niin erilaisia.. mekin "valmisteltiin" suhdettamme ja elämää monta vuotta.. Nyt ollaan valmiita.. mä 30 ja hän minua 17 vuotta vanhempi.. ja minä se nuorempi.. synnytän meille lapsen kesällä.
Onneksi hän puhuu jopa toisestakin.. joten kai luulee, että hyvin jaksaa:)
Saa nähä:)
tuskinpa se vedättänyt on, ehkä sillä vaan on kypsynyt ajatus, ehkä se on uskaltanut olla rehellinen itselleen ettei vaan halua lapsia. Tuskin se sille sen helpompaa on. Teillä vaan on tänä päivänä erilaiset toiveet. Nuorena lasten hankkimista piti jotenkin itsestään selvyytenä, että sen kuuluu mennä niin, edes oikeasti ajattelematta mitä haluaa.
Hienoa, että tyttöystäväsi uskalsi kuitenkin olla rehellinen, eikä lähteä hommaan vaan sinun vuoksesi, siksi että sinä haluat niin kovasti. Kun jotain asiaa tulee tuutin täydeltä ja liikaa, jatkuvalla syötöllä, ja fokus on vaan siinä yhdessä ja ainoassa asiassa, niin saataa käydä juuri niin ettei enää jaksakaan, ei halua kuulla koko asiasta. Maailmassa ja parisuhteessa on kuitenkin tärkein se keskinäinen suhde, sitäkin pitää hoitaa.
Hommatkaa koira, sitä kaikki käyttävät korvikkeena
Itselläni melko samankaltainen tilanne. Avokki 9v vanhempi ja puhunut koko suhteemme ajan yhteisen lapsen saamisesta. Nyt kun asia alkaisi olla ajankohtainen, on ruvennut puhumaan että alkaa olla moiseen touhuun liian vanha. Koen oloni petetyksi, koska alusta alkaen olen kertonut kuinka paljon minulle merkitsisi saada biologinen lapsi. Nyt päässä pyörii olenko tuhlannut vuosia elämästäni "turhaan"...
Jos ei muuta. Niin ainakin nyt löytyy helposti muita naisia, jotka ovat samassa tilanteessa.
Nyt nopeasti vain puolisoiden selät seinää vasten ja antaa kuulua - hommataanko se lapsi vai ei. Jos oikeasti ei, niin tuosta sitten toinen nainen kainaloon ja lapsettomuusklinikalle mars.
huh huh ei muuta kun voimia ja jaksamista..!
ymmärrän itkusi. :(
Kiitos jälleen viesteistänne.
Koiria ym yhteisiä eläimiä meillä on jo ja pienimuotoista kasvatusta useammankin eläinlajin kanssa. Niissä asioissa olemme aina puhaltaneet yhteen hiileen ja olleet tosi samoilla linjoilla. Ei voi mitenkään sanoa, että olisin/olisimme keskittyneet vain tähän yhteen asiaan. Minulle on vain alusta asti ollut selvää että tulen haluamaan myös lapsia tässä elämässä enkä ole sitä mitenkään pimittänyt.
Olen jo alkanut selvitellä sopivia isäehdokkaita, kyse on kuitenkin niin isosta asiasta että voihan tässä mennä vuosia että sopiva pari/mies löytyy. Katsotaan nyt miten tämän suhteen käy, olen ihan positiivisin mielin.