Hei!
Kamala lukea nuorten laihdutus intoutta! Nuorten kuuluisi olla tyytyväisiä kroppaansa ja arvostaa sitä mitä on!
Itse olen koko homman kokenut,ja siitä selvinnyt. Kaikki alkoi murros iässä,kun en tuntenut sopivani kroppaani,olin lapsenpyöreä ja häpesin itseäni. Olin hiljainen ja ujo. Kasvupyrähdyksen myötä kilot katosi,mutta ei minun silmissäni. Yläasteelle mentäessä aloin vähentää syömistä,ruoapäydässä sotkin ruokaa,kunnes muut olivat syöneet ja lähteneet,ja annoin ruokani koirallemme. Tästä kierre alkoi. Koulussa tein samaa,sotkin ruokaa pitkin lautasta ja sanoin ettei ole nälkä. Joskus saatoin syödä yhden hapankorpun,ilman margariinia. Vettä kyllä join,sillä sain nälän tunteen pysymään poissa. Kahdeksannella luokalla ystäväni kuoli,ja elämäni järkkyi. Vaihdoin surun viinaan,kaveri jengeihin,aloin polttaa tupakkaa.. Kuljin huppareissa ja verkkareissa. En sietänyt nähdä kroppaani,joka oli kamala,pömppömaha ja suuret reidet! Todellisuudessa koon XS-vaatteet olivat löysiä minulle. Lastenvaate osastolta sain sopivia paitoja. Silti käytin M-L kokoisia huppareita,peitin itseni. Pojilta sain huomita paljon,nautin siitä. Ruokailu oli koulussa kamalaa,lähdimme kavereiden kanssa ruokailun ajaksi kaupungille kuluttamaan aikaa. Koulunkäynti alkoi horjua,menin kyllä kouluun bussilla ja tulin kotiin,mutta päivät hengasin kaupungilla omissa porukoissani. Kotona ei usein ollut ketään,joka päivä kotii tultuani tein leipää,otin ruokaa,ja syötin ne koiralle. Joskus saatoin vain vaihtaa ruokien järjestystä jääkaapissa,jotta vanhempani luulisivat minun syöneen. Yhdeksännellä luokalla sama meno jatkui. Viikonloput olin humalassa täysi-ikäisten kaverieni kanssa,arki meni viikonloppua odotellen,joskus viikonloppu aloitettiin jo arkena. Vanhemmilleni valehtelin päät täyteen. Olin kiltti tyttö heidän silmissään,koulusta tullessa huonoja arvosanoja,sanoin niiden olevan vain todella vaikeita. Lopulta koulusta puututtiin laihuuteni,ilmoitettiin vahemmilleni,jouduin ravintoterapeutille,jossa olin taas tunnollinen ja kiltti,tavallinen tyttö. Elin valheessa kaikille,jopa itselleni. Syömistäni alkaessa tarkkailla minulle tuli stoppi. Söin,pakosta ja oksensin! En voinut pitää sitä sisälläni. Joskus viikonloppuisin saatoin salaa ahmia jääkaapista ruokaa,kunnes tunsin niin suurta häpeää syömisestäni,että oksensin kaiken. Oksentaminen oli helppoa,pärjäsin hyvin syömällä vähän ja oksentamalla. Sairaus alkoi tuntua kehossani,huimauksena,paniikkikohtauksina,sydämen hitailla lyönneillä,olin kuin kävelevä haamu. Olin tuolloin myös todella itsetuhoinen,koin tekeväni kaiken väärin,olevani paha ja huono ihminen. Viiltelin käteni ja olin siitäkin vihainen,kun en uskaltanut tehdä asiaa loppuun. Poliisit ovat hakeneet minut junaraiteilta,kaverini on katsonut vierestä,kun rikoin pullon ja vedin kädet auki.. Kaverini alkoi kyllästyä minuun,eivät jaksaneet vahtia mitä teen seuraavaksi. Unelmoin painavani 40kg ja itsemurhasta maatessa junaraiteilla. Punnitsin itseäni jatkuvasti. Jos paino oli noussut,join vettä ja oksensin. Kuvittelin puhdistavani kehoni. Joka yö nukkumaan mennessäni mietin,mahdanko enää herätä. Peittokin tuntui painavalta päälläni,sydämeni löi harvaan ja heikosti. En tullut toimeen vanhempieni kanssa ja yläasteen loputtua muutin pois. Kauas. Asuin yksin,ryyppäsin,riehuin. Tätä kesti pitkään,kunnes löysin miehen,joka rauhoitti minut,pystyin hyväksymään itseni hänen kanssaan. Aloin syödä,aluksi vähän. Elämä alkoi kääntyä hyvin päin. Muutamassa vuodessa lihosin 30kg! Minusta tuli lihava! En nähnyt tätäkään,muuta kuin valokuvista. Kävin kouluja ja aloitin työelämän,nyt vuoden aikana olen laihtunut 15kg,olen sopusuhtainen! :) En halua kiloakaan pois! En käy usein vaa`alla,numeot ei enää kiinnosta,vaan ulkonäkö ja hyvä olo. En tule ikinä tervehtymään täysin,nuo vuodet ovat jättäneet jälkensä. Olen kuitenkin nyt ylpeä itsestäni,rakastan kehoni joka osaa. Silti edelleen huomaan joskus olevani syömättä pari päivää,en tunne nälkää,tai osaan unohtaa sen. En toivo tällästä elämää kenellekkään. Olen kokenut paljon ja oppinut. Nyt olen onnellinen ja haluan elää itselleni. Eläkää tekin!
Kamala lukea nuorten laihdutus intoutta! Nuorten kuuluisi olla tyytyväisiä kroppaansa ja arvostaa sitä mitä on!
Itse olen koko homman kokenut,ja siitä selvinnyt. Kaikki alkoi murros iässä,kun en tuntenut sopivani kroppaani,olin lapsenpyöreä ja häpesin itseäni. Olin hiljainen ja ujo. Kasvupyrähdyksen myötä kilot katosi,mutta ei minun silmissäni. Yläasteelle mentäessä aloin vähentää syömistä,ruoapäydässä sotkin ruokaa,kunnes muut olivat syöneet ja lähteneet,ja annoin ruokani koirallemme. Tästä kierre alkoi. Koulussa tein samaa,sotkin ruokaa pitkin lautasta ja sanoin ettei ole nälkä. Joskus saatoin syödä yhden hapankorpun,ilman margariinia. Vettä kyllä join,sillä sain nälän tunteen pysymään poissa. Kahdeksannella luokalla ystäväni kuoli,ja elämäni järkkyi. Vaihdoin surun viinaan,kaveri jengeihin,aloin polttaa tupakkaa.. Kuljin huppareissa ja verkkareissa. En sietänyt nähdä kroppaani,joka oli kamala,pömppömaha ja suuret reidet! Todellisuudessa koon XS-vaatteet olivat löysiä minulle. Lastenvaate osastolta sain sopivia paitoja. Silti käytin M-L kokoisia huppareita,peitin itseni. Pojilta sain huomita paljon,nautin siitä. Ruokailu oli koulussa kamalaa,lähdimme kavereiden kanssa ruokailun ajaksi kaupungille kuluttamaan aikaa. Koulunkäynti alkoi horjua,menin kyllä kouluun bussilla ja tulin kotiin,mutta päivät hengasin kaupungilla omissa porukoissani. Kotona ei usein ollut ketään,joka päivä kotii tultuani tein leipää,otin ruokaa,ja syötin ne koiralle. Joskus saatoin vain vaihtaa ruokien järjestystä jääkaapissa,jotta vanhempani luulisivat minun syöneen. Yhdeksännellä luokalla sama meno jatkui. Viikonloput olin humalassa täysi-ikäisten kaverieni kanssa,arki meni viikonloppua odotellen,joskus viikonloppu aloitettiin jo arkena. Vanhemmilleni valehtelin päät täyteen. Olin kiltti tyttö heidän silmissään,koulusta tullessa huonoja arvosanoja,sanoin niiden olevan vain todella vaikeita. Lopulta koulusta puututtiin laihuuteni,ilmoitettiin vahemmilleni,jouduin ravintoterapeutille,jossa olin taas tunnollinen ja kiltti,tavallinen tyttö. Elin valheessa kaikille,jopa itselleni. Syömistäni alkaessa tarkkailla minulle tuli stoppi. Söin,pakosta ja oksensin! En voinut pitää sitä sisälläni. Joskus viikonloppuisin saatoin salaa ahmia jääkaapista ruokaa,kunnes tunsin niin suurta häpeää syömisestäni,että oksensin kaiken. Oksentaminen oli helppoa,pärjäsin hyvin syömällä vähän ja oksentamalla. Sairaus alkoi tuntua kehossani,huimauksena,paniikkikohtauksina,sydämen hitailla lyönneillä,olin kuin kävelevä haamu. Olin tuolloin myös todella itsetuhoinen,koin tekeväni kaiken väärin,olevani paha ja huono ihminen. Viiltelin käteni ja olin siitäkin vihainen,kun en uskaltanut tehdä asiaa loppuun. Poliisit ovat hakeneet minut junaraiteilta,kaverini on katsonut vierestä,kun rikoin pullon ja vedin kädet auki.. Kaverini alkoi kyllästyä minuun,eivät jaksaneet vahtia mitä teen seuraavaksi. Unelmoin painavani 40kg ja itsemurhasta maatessa junaraiteilla. Punnitsin itseäni jatkuvasti. Jos paino oli noussut,join vettä ja oksensin. Kuvittelin puhdistavani kehoni. Joka yö nukkumaan mennessäni mietin,mahdanko enää herätä. Peittokin tuntui painavalta päälläni,sydämeni löi harvaan ja heikosti. En tullut toimeen vanhempieni kanssa ja yläasteen loputtua muutin pois. Kauas. Asuin yksin,ryyppäsin,riehuin. Tätä kesti pitkään,kunnes löysin miehen,joka rauhoitti minut,pystyin hyväksymään itseni hänen kanssaan. Aloin syödä,aluksi vähän. Elämä alkoi kääntyä hyvin päin. Muutamassa vuodessa lihosin 30kg! Minusta tuli lihava! En nähnyt tätäkään,muuta kuin valokuvista. Kävin kouluja ja aloitin työelämän,nyt vuoden aikana olen laihtunut 15kg,olen sopusuhtainen! :) En halua kiloakaan pois! En käy usein vaa`alla,numeot ei enää kiinnosta,vaan ulkonäkö ja hyvä olo. En tule ikinä tervehtymään täysin,nuo vuodet ovat jättäneet jälkensä. Olen kuitenkin nyt ylpeä itsestäni,rakastan kehoni joka osaa. Silti edelleen huomaan joskus olevani syömättä pari päivää,en tunne nälkää,tai osaan unohtaa sen. En toivo tällästä elämää kenellekkään. Olen kokenut paljon ja oppinut. Nyt olen onnellinen ja haluan elää itselleni. Eläkää tekin!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.