PCO vai MFO?

Joutsen

Hei!

Kävin lääkärillä joka teki sisäultraäänen.. Sieltä löytyi kaksi munasarjaa joissa molemmissa oli useampia folliikkeleja sikin sokin, ei rivissä. Lääkäri sanoi, että minulla on varmaankin MFO (ei PCO) juuri tästä syystä. Menin tutkimuksiin kun olemme mieheni kanssa yrittänyt tulla raskaaksi noin vuoden verran. Vuoden aikana minulla on ollut kahdet kuukautiset ja kolmet kuukautiset jotka käynnistyi Terolutin avulla, eli yhteensä viidet. Kierrot helposti yli sadan, eli en ovuloi. Kuitenkin Terolut kuurin aikana kierrot aina tasan 26 päivää ja olin havaitsevani selkeää ovislimaa aina kp 16.

Olen aina ollut hoikka (177/61) ja lääkäri sanoi että minun pitäisi lihottaa muutama kilo. Minulla ei ole aknea eikä liikakarvoitusta (hirsutismia), joten moni PCO:ta kuvaava sivuvaikutus ei ainakaan päällepäin näy. Minulta otettiin hormonikokeet ja tulokset saan n. 3-4 viikon kuluttua. Voiko minulla kuitenkin olla PCO, vaikka folliikkelit olivat sikinsokin, eikä muitakaan ns. näkyviä PCO oireita ole (muuta kun tuo ettei kuukautisia tule millään) ? Miten MFO eroaa PCO:sta? Käytetäänkö MFO:ssa ja PCO:ssa samaa hormonia aloittamaan kuukautiset ja edesauttamaan ovulointia? Asiasta löytyy aika vähän tietoa netistä. Toisaalta onko sillä väliä onko MFO vai PCO (kun ovuloimattomuus aiheuttaa lapsettomuutta) ?

Kiitos paljon etukäteen.. Taisi tulla paljon kysymyksiä.

4

552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiitos kysymyksistäsi!

      Käytännössä ei ole eroa ovatko munasarjasi MFO vai PCO -tyyppiset, sillä ongelma on kuten itsekin totesit ovuloimattomuus ja tilannetta hoidetaan ovulaatioinduktiohoidoilla (tabletti tai pistoshoidot). Pelkkä Terolut loppukierrossa ei korjaa ongelmaa.
      Painoindeksi 19 on aika matala ja on totta, että kierto usein korjaantuu, kun painoa saadaan muutama kg lisää. On kuitenkin hyvä, että sinusta on jo määritetty hormonikokeet, koska niissä voi tulla esille lääkkeen valitaan vaikuttavia asioita.
      Ovulaatio-ongelman korjaaminen on usein helpompaa, silloin kun on ns. MFO-tyyppiset munasarjat eli hyvä juttu sinulle!

      Terveisin,

      Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat

      • Joutsen

        Kiitos kovasti vastauksesta!

        Haluaisin vielä kysyä, että miten esim 3 kilon pianon lisäys voi muuttaa hormonitoimintoa niin paljon että kiertoni tasaantuisi? Olen aina ollut hoikka, urheilen säännöllisesti ja syön myös terveellisesti. Silloinkin kun urheilu on jäänyt vähemmälle (kun on enemmän koulua ja töitä) en liho helposti. Tuskin sekään on terveellistä jos lopetan urheilun ja syön epäterveellisesti ja se 3 kiloa tulee esim vatsanseudulle? Miten voin "lihottaa" itseäni terveellä tavalla?


    • Joutsen

      Kiitos kovasti vastauksesta!

      Haluaisin vielä kysyä, että miten esim 3 kilon pianon lisäys voi muuttaa hormonitoimintoa niin paljon että kiertoni tasaantuisi? Olen aina ollut hoikka, urheilen säännöllisesti ja syön myös terveellisesti. Silloinkin kun urheilu on jäänyt vähemmälle (kun on enemmän koulua ja töitä) en liho helposti. Tuskin sekään on terveellistä jos lopetan urheilun ja syön epäterveellisesti ja se 3 kiloa tulee esim vatsanseudulle? Miten voin "lihottaa" itseäni terveellä tavalla?

    • Hei!
      Ei toki välttämättä paino ole ainoa syy, miksi raskautta ei ole kuulunut. Jotkut ovat geneettisesti hoikkia, vaikka eivät olekaan himoliikkujia tai syö superterveellistä vähäkalorista ruokaa. Oleellista varmaan onkin, että elämä ei pyöri painontarkkailun tai liiallisen liikkumisen ympärillä, sillä esimerkiksi elimistön stressitila vaikuttaa myöskin haitallisesti ovulaatioon.
      Painolla on kuitenkin merkitystä ja esimerkiksi 10 - 15%:n menetys normaalia pituutta vastaavasta ruumiinpainosta vähentää kehon rasvavarastoja 33%. Rasvavarastoilla on merkitystä estrogeenin muodostumisessa, mikä puolestaan vaikuttaa esimerkiksi munasolujen kypsymiseen ja kohdun limakalvon paksuuntumiseen.
      Terveellä tavalla voi lihottaa itseään lisäämällä kalorien määrää suhteessa niiden kulutukseen - ruokaa enemmän - liikuntaa vähemmän.

      Terveisin,

      Anna-Kaisa/Väestöliiton klinikat

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      1
      4601
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      63
      4347
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      43
      3642
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      19
      3282
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      34
      3228
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      40
      3061
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      3010
    8. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      45
      2665
    9. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      2425
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      45
      2179
    Aihe