Kaikista kovimmat mustalaiset tulevat täältä:
http://www.romanomissio.fi/?Pienryhmä-_ja_lastenkodit:Kotimäen_pienryhmäkoti
Meininki on Kotimäen lastenkodissa ollut ajoittain melkoisen rankka, sillä siellä on ollut asukkaina monta pahan riivaamaa. Tuttu oli siellä aikoinaan töissä ja kertoi kaikenlaista. Kasvatusperiaate on kristillinen, mutta harvapa siellä on saatua kristillistettyä, monelle on linna tullut myöhemmin tutuksi.
Kotimäen hurjat pojat.
3
3395
Vastaukset
- SUOJELEVISIIN KÄSIIN
Eräs Mies nasaretista sanoi. SALLIKAA LASTEN TULLA MINUN TYKÖÖNI, ÄLKÄÄKÄ ESTÄKÖ HEITÄ, SILLÄ LASTEN KALTAINEN, ON JUMALANVALTAKUNTA.
no nää lastekotien hoitsuthan tiedetään, suurinosa heistä on silmänpalvojia, homoilut ja monenlainen laittomuus hoitajien puolelta, on ihan arkipäivaa.
olen usein kyselly monilta lapsilta, että käykö teitä sukulaiset katsomassa, niin ikävää , että suurinosa lapsista on unohdettuja, jätetty kokemaan USEAMMISSA lastenkodeissa riehuvaa henlistä ja ruumiillista alistamista.
en ole KELVOLLINEN palvelemaan TAIVAANISÄÄ, mutta silti rohkenen taas jättää kaikki ykinjätetyt ja värää kohtelua saavat ihmistaimet, HEIDÄN IKIAIKOJEN TAIVAANISÄN- Nainen jossain
Miten hyvät ihmiset voitte olla noin yksinkertasia? Onko tämä palsta mielestänne paikka, missä omaa katkeruuttanne jaatte? Olisko hyvä laittaa se oma elämä hallintaan? Antakaa itteenne paremmat ihmiset elää omaa elämää ja eläkää tekin omaanne, eikö? Mitä sitä ilmaan huutelee, aihan se tuuli puita heiluttaa, mutta mitä siitä. Se, että jos on paha olla pitäähän sitä ymmärrystä yrittää jostain hakea. Nyt miettii tässä itsekkin, että mitä sitä tänne edes vaivautu kirjottamaan mutta olkoon nyt. Mutta lippu korkialle, ottakaa ja arvostakaa omaa elämäänne, se on lahja.
- Anonyymi
Kotimäestä on tullut monta hyvää muusikkoa. En tiedä onko sen ansiosta, vai siitä huolimatta.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait1493969Hei! Halusin vain kertoa.
En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso123581Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd
Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai492957Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?
Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani122952Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa
Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl1452551- 542273
Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?
Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist181579"Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko
"Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For1051456Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen
Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es631334Oot kyl rakas
Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t391213