SIJOITUS

Näyttää vahvasti siltä että luottotappioita tulee suomelle kreikalle antamista lainoista
Mitäs nyt sanovat jutta ja katainen?
Ei ne tainu olla tuottavia sijoituksia.
561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Viekö tuo pariskunta Suomen perikatoon,polttoaineverotusta korotetaan vielä(euroopan kallein) energiaverotus huippulukemiin,kotitalousvähennys minimiin,miksi kansaa rangaistaan? turhaa sitä on syrjäytyneiden nuorten kerhoja suunnitella kun koko kansa voi huonosti ! kohta huonommin kuin Kreikka.

Ps.Keväälle sitten saatte vastineeksi lakkosuman.

Äänestä

Kätteinen, Juttaliini, Vanhanen ja tuppimul... olivat sitä mielpuolta, että on hyvä korkobisnes ja hyväksi Suomen kansalle, just joo vaikka jokkainen täyspäinen tajus missä mennään.
Mutta nou hätä, katellaas ens Elokuuta, tulee mukamas yllätyksenä viimeisen vuosneljänneksen.

Ai niin, se varsinainen viisas Eki poeka Suomenpankista siunas kaiken aikanaan, het kättelyssä kun eu-tarttee.

Käytännössä jos kreikka selviää, niin Suomi on enemmän kusessa, koska yhtä tyhmää maata kuin Suomi ei löydy meidän avuksi.


http://velkakello.fi/

Äänestä
  • Ei maassa mitään vikaa ole,vika on "johdossa".

    Äänestä

  • muuten hyvä maa kirjoitti:

    Ei maassa mitään vikaa ole,vika on "johdossa".

    Totta puhut.
    Meillä on hyvä maa, kunhan saatas paremmat kympit savotalle.

    Äänestä

Sen mitä moni muu vähemmänkin kouluja käynyt ymmärsi eli että ei ne kreikkalaiset helpolla niska limassa ala velkojen eteen töitä tekemään kun eivät ennen velkojakaan, sitä ei nämä ed. mainitut ymmärtäneet.
Nythän laski luottoluokitus taas 5:lle "uudelle" maalle ja Italia siellä mukana, ts. suuri vaara on että Suomeltakin ollaan vielä vaatimassa. Suomea kun on mainostettu maailmalle hyvinvointivaltiona ja siitähän nämä ymmärtävät että täällä sitä on ottamista. Ja onhan sitä kun lisätään kansalle veroja ja korotetaan maksuja entisestään. Ihme että Suomi-poika ja -tyttö vaan kestää kaiken!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


50000000000000000000 kirjoitti:

Näyttää vahvasti siltä että luottotappioita tulee suomelle kreikalle antamista lainoista
Mitäs nyt sanovat jutta ja katainen?
Ei ne tainu olla tuottavia sijoituksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu