Tehkää nyt äkkiä jotain, ainakin te jotka ette vielä ole kerinneet tekemään mitään tähän mennessä, tässä maassa tai ainakaan tämän asian suhteen. Tarkennan vain, että jo Suomen maineen puolestakin, tässä Jääkarhujen valtakunnassa. Mieluummin vielä sitäennen kuin olemme jääkarhuinemme todella vain ajanmuisto ja historiaa. Meillä on kautta historiamme ollut upeita taitavia keramiikka ja lasitaiteilijoita, joita muualta maailmasta ei vain ole löytynyt, mutta nyt Suomi menee saavutuksissaan jo todella pitkälle ja vielä täysin alamäkeä väärään suuntaan, niinkuin Pikkumyy joka laski liukumäkeä vailla päämäärää. Koko Suomi on kohta vain ajanmuisto, ellei joku herää.
Löytyyhän toki kuuluisuuksia muualtakin, mutta tämä pieni napapiirin valtio jääkarhuineen on saanut tähänmennessä hyvistä taiteilijoistaan erittäin uskottavan kuvan maailmalla, mutta kohta ei usko edes jääkarhu tähän Suomenmaahamme. Esim. Ihmiset jotka ovat vielä tähänmennessä jaksaneet sieltä muualta maailmasta raahautua tänne Suomeen asti etsimään ainutlaatuista ja uskottavuutta, ovat aivan pian tänne vaivauduttuaan viimeisiä vierailijoitamme pettymyksineen.
Johtunee vain siitä, että ns. Iittala joka edustaa Suomea Arabian kanssa ja jonka takia turistit taidetta Suomesta yleensä lähtee etsimään on pian tuhon oma ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa. Tämä on syntynyt kokemuksieni kautta vierailtunani nykyisissä Iittala Outleteissa. Senjälkeen kun perinteisestä iittalasta tuli Outlet on siellä kysytty jo mihin tarkoitukseen tämä lasi tulee, omaan vai jakeluun. Siinä sitten varovasti häpeillen on pitänyt kertoa syy miksi tämän lasin nyt sitten olen päättänyt tai paremminkin uskallan yleensä edes ostaa. En ymmärrä tätä, että jos uskaltaa euroilla maksaa ostoksensa, niin vielä on Iittalassa selitettävä miksi sen tai ne yleensä ostaa.
Emme elä neuvostoliitossa, vaikka Iittalassa vierailtuaan asiakas ehkä tuntee siellä lähinnä vierailleensakin, mutta tämä on jo ihan järjetöntä. Mikä pahinta, että ennen oli ja kautta historian on ollut Iittalassa laaduntarkastajat , mutta ilmeisesti ne on irtisanottu säästöjen takia , kun kuulemma ei ole lasissakaan enää ll laatua ja kaikki on vain ykköslaatua, vaikka esineestä puuttuisi kolmasosa. Sen virheen korvaa kai sitten laatikko, vai ?????
Oikeastaan kaikesta tästä enää jää sitten jäljelle vain ne jääkarhut, mutta tuskin ne moisia virheitä Iittalassa vieraillessaan huomaa kun ei huomaa nykyinen pääjohtajakaan. Tuntuuko teistä, että asiakkaan laadunvalvonta on kyllä lisääntynyt ja kiristinyt, mutta tuotteissa ei enää mitään laadunvalvontaa sitten tarvitakkaan. Laadunvalvojat ovat kai sitten saaneet ylennyksen...??? Ilmeisesti olen Suomalainen kakkoslaadun asiakas joka etsii virheetöntä lasitaidetta ja siksi minulta kysytään mihin tämän käytän, mutta ykköslaadun asiakas on ulkomaalainen tursti jolle laitetaan sitten laatikossa kaikki jäljelle jäänyt paska mukaan.
Mutta kuka on ajatellut minkä maineen mennessään se turisti raukka vie kotimaahansa kun avaa Suomesta tuodun ykköslaadun laatikon????? Näkemyksiä ja Kokemuksia kaivaten?????
Iittala Outlet or Out of Polar Bear???
Ice Bear in Iittala?
0
62
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad961605- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4151017- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126752- 51688
- 78675
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651