joo löytyyja on kiltti ja toimelias.jälki ja haku tokon ja vepen lisäksi mast hommii.on se niin söpö kulta.kiitos vaan waltsun kennelille.
0Äänestä
Waltsun tenava
Itselläni on Waltsun kasvatti, ystävälläni myös ja monta muutakin yksilöä olen tavannut. Melkoisen energisiä pakkauksia kaikki, mutta muutoin aivan ihanan ystävällisiä ja fiksuja, nopeasti oppivia kavereita. Kehuja on kovasti saaneet ulkonäöstäkin, näillä ei persus todellakaan maassa viistä ja rakenne muutoinkin kohdallaan. Kasvattaja itsekkin on todella mukava mies ja kantaa vastuun koiristaan ja on mielellään myöhemminkin pitänyt yhteyttä ja kuullut kuulumisia. Ei voi muuta kuin suositella!
0Äänestä
13+19
Miksi pitää mainostaa jos on kerran noin hyvä?
0Äänestä
yksikertariitti
Liukuhihnalla tuntuu pentuja tulevan (kahdesti vuodessa tahtia jalostusnetistä näkee kyllä kaikki), nättejä yksilöitä on kyllä pintapuolisesti eikä perse tosiaan laahaa maata, mutta joka koira tuntuu olevan erinäköinen :D on pitkäkarvaisempaa, lyhyttä ja tiheää, tuuheampaa.. Nooh, kasvattaja on kyllä mukava ja joustava ja kyselee kuulumisia, mutta erittäin vähän koiria on kuvautettu ja minkäänlaisia kisatuloksia ei ole muutamia lukuunottamatta, saksanpaimenkoirien osalta siis. Omistan yhden heidän koiristaan, mutta hinta-laatusuhde ei tämän pennun kohdalla ihan täydellinen mielestäni ole, mutta koira on kyllä rakas vaikka tekisin nyt toisenlaisen päätöksen pennun ottamisesta heiltä jos pystyisin. Kyllä niitä mätiä omenia riittää joka rodussa, tämä oma on vähän sellainen puolimätä :-)
0Äänestä
Anonyymi
Ei kertaakaan ollut yhteydessä ja myi sairaan koiran
0Äänestä
Anonyymi00053
Kahesti, on Todella vähän!
Joillakin 10x/ vuos pennut
0Äänestä
kertariitti
täältäpä löytyy sitten se ihan mätä kyseisen kennelin kasvatti, moni kakku päältä kaunis... kandee tosiaan kuvauttaa koira niin tietää todellisen terveyden luustonkin suhteen.
0Äänestä
5+9
Jotenkin tuo kahdesti vuodessa ei kuulosta edes pahalta (vaikka varmaan pitäisi), kun yhdestäkin kennelistä tulee vuoden aikana yli viittä sakupentuetta vuodessa..
0Äänestä
Jille Dolle
Taitaapi olla aika huonoo tulosta kyseisellä kennelillä, suurin osa pennuista jätetty kuvaamatta ja nuo huimat jotka on kuvattu on aikapaskaa..
0Äänestä
kokemuksia meilläi
Itsellä on ollut valtsulta kaksi narttua, nättejä, mahtavia koiria, mutta kuten aiemmin mainittu, aivan pirun vilkkaita. Nuoremmiten, itse en valitettavasti päässyt näkemään näiden narttujen vanhenemista, kun erossa koirat jäi entiselle miehelleni, mutta paljon potentiaalia niissä olisi ollut. :) Itsellä tällä hetkellä valtsun kautta hommattu saku, mutta ei hänen oman kennelinsä tuotos.
Mukava mies kyllä, kyselee kuulumisia, joustaa, auttaa tarvittaessa koulutuksen suhteen, jne. Aiemmin myös kouluttanut koiria suojeluun, muistaakseni jopa poliisin käyttöön, että koulutuksen osalta varmaankin tietää mitä tekee.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös kaikki koirat ole Valtsulla kuitenkin kuvattu jotka on pennutettu? Muualle lähteneiden koirien kuvauttaminen eikös ole koiran omistajan vastuulla, ei kasvattajan, ellei sitten ole koira sijoituksessa? Näin ainakin itse olemme toimineet muidenkin rotujen ja kasvattajien kohdalla, tosin sakujen suhteen olen vasta aloittelija :)
0Äänestä
antiwalsu
Luulin tätä vakavaksi keskusteluksi. Onko tämä kasvattaja joskus sinulle sanonut kouluttavansa suojelukokeeseen koiria, viralliasia tuloksia kiitos??? Tarkastan viel kennenlla olevat kasvatit poliisilla....Sua on kusetettu... Näillä sammakoilla ei ole suojelu tulosta.!!!!
0Äänestä
dippeli dom
antiwalsu kirjoitti:
Luulin tätä vakavaksi keskusteluksi. Onko tämä kasvattaja joskus sinulle sanonut kouluttavansa suojelukokeeseen koiria, viralliasia tuloksia kiitos??? Tarkastan viel kennenlla olevat kasvatit poliisilla....Sua on kusetettu... Näillä sammakoilla ei ole suojelu tulosta.!!!!
eh, luetunymmärtäminen. aiemmin myös kouluttanut => ei puhuta että omia kasvatteja, mennyt aikamuoto.
ei sillä, miustakin koiranetin mukaan eivät vaikuta hyviltä, mutta kuka tietää, voihan se pitää koiria kuiteskin hyvin, olla niistä kiinnostunut jne. => ei ole toisensa pois sulkevia asioita
"kokemusta meilläi", vaikka kuvauttaminen jääkin omistajan vastuulle, monet kasvattajat on saanut kasvattinsa hyvin kuvautettua ja Watzun prsosentit tuon suhteen on poikkeuksellisen huonot. keinoja saada omistajat kuvauttamaan on ostajien valikointi, kuvaamisen tärkeydestä kertominen, kuvausten maksaminen, kompensointi hinnassa, kimppakuvausten järkkääminen jne
0Äänestä
Ei koiria Waltsulta
dippeli dom kirjoitti:

Tuttavani otti pennun Waltsulta. Jouduttiin lopettamaan parantamattoman sairauden vuoksi melko pian, joka luultavasti saanut alkunsa siitä kun pienet pennut pidetään ulkokoirina. Tuttava sai uuden pennun korvaukseksi tilalle ja tästä alkoikin lääkekuurikierre, lääkärikäyntejä yms. Todella kalliiksi tulee tämä, koska koira joutuu myös erikoisruokavaliolle. Koiralla oli matoja ja tilanne mennyt niin pahaksi, että vaaditaan monien kuukausien hoidot jotta koira saadaan kuntoon eikä silloinkaan takuuta siitä että pentu tulee koskaan täysin terveeksi. Waltsu ei välitä tästäkään yhtään, vaan tarjoaa jälleen vain uutta pentua tilalle.. Luultavasti tämä uusikin pentu sairastaa. Tiedossa myös toinen koira joka otettu Waltsulta, jolla sama vakava mato-ongelma. ÄLKÄÄ OTTAKO KOIRAA WALTSULTA!!!!
0Äänestä
Anonyymi
Ei koiria Waltsulta kirjoitti:

Samaa mieltä ja juuri lopetettu 8kk ikäinen waltsun pentu
0Äänestä
Outoa?
Eikös tää oo joku pentu tehtailija, monta narttua ja jokaisella ainaki 2 pentuetta vuodessa???
0Äänestä
Anonyymi00048
Ei ole todellakaan ttehtailija
0Äänestä
Anonyymi00054
Anonyymi00048 kirjoitti:
Ei ole todellakaan ttehtailija
Ei todellakaan, jos 2x vuos pennut. Monilla 10x vuodessa. Jalostustietokannastasekin, näkyy.
0Äänestä
Sanonpahan vaan
Ei ole pentutehtailija... Kannattasko vähän miettiä mitä kirjottelee ennenkun julkasee tuommosia syytöksiä..
0Äänestä
jeesjees
Aikamoisella vauhdilla tullu pentuja tänä vuonna. Toukokuussa neljä pentuetta, nuorin emä 1v 7kk. just päälle 1,5v.
0Äänestä
jalostusta paskalla
Juu ei ole tehtailija=D!Täbä vuonna 7 pentuetta!!!!2011 5 pentuetta, 2010 6 pentuetta, 2009 4 pentuetta tekee keskimäärin yli 5 pentuetta vuodessa.Yhellä nartulla 5 pentuetta ja indeksit 87/82!Todellista jalostustyötä!Määrän lisäystä tuloksettomilla nartuilla.Kun ei edes näyttelytuloksia....
0Äänestä
koiruus
ei kaikki kennelin koiria käytetä näyttelyssä!!! Osa aivan normi kotikoiria! Kävin 20v näyttelyissä sakujen kanssa, ja mitta tuli täyteen kehän ulkopuolella olevien nk."avustajien" vuoksi, ja ajattele, aikuisia koiria tuotiin sinne KANTOKOPASSA, mulla itellä oli isi spn ja tuomarit kysyi aina, että oletkohan oikeassa kehässä, paitsi muutama harva jotka osasi arvostaa sakun kokoisa sakuja. Ai niin,tulihan sieltä joskus tulostakin, pohjoismaiden muotovakio rp. yms vanhoja arvostyeluita.
0Äänestä
Huokaus1
koiruus kirjoitti:

Suurin osa sakuistakin on aivan saletisti vain "kotikoiria", mutta jalostuskoirat eivät sitä voi olla. Jalostus on ihan kirjaimellisesti rodun edistämistä haluttuun suuntaan, mutta jollei sellaisesta rodusta kuin saksanpaimenkoira ole minkäänlaista tulosta sen enempää näyttelyistä kuin käyttöpuoleltakaan, niin milläs todistat jalostavasi? Jos pelkästään kasvattajan sanaan luotettaisiin siinä, että kyllä mulla on upeita jalostuseläimiä, niin kohta ei rotumääritelmällä tekisi enää mitään. Ei kasvattajien pidä antaa jalostaa rotua siihen suuntaan kuin itseään sattuu huvittamaan, vaan on enemmän kuin järkevää hankkia jalostuseläimille todistetta siitä, että ne näyttävät ja toimivat kuten saksanpaimenkoiran kuuluu. Siis rotumääritelmän, ei kasvattajan mukaan.
Mikähän mahtaa olla tämä mainitsemasi "sakun kokoinen saku"? Saksanpaimenkoirilla on erittäin hyvästä syystä rotumääritelmä myös koon osalta. Jos haluat koiran olevan selvästi kookkaampi, niin tee kaikille palvelus ja vaihda rotua. Älä pilaa saksanpaimenkoiria.
0Äänestä
Oi aikoja
Kyllä teinit tietää, jokaisella nartulla 2 pentuetta vuodessa ? Se alkaa olla jo fysiologisesti aika haastavaa, saati että kaikilla nartuilla olisi 2 pentuetta peräkkäin. Eihän niitä saisi edes rekisteröityä.
0Äänestä
jjsjs sjsjsjs sjsjs
jaa teinien vihaaja taas linjoilla...
0Äänestä
Oi aikoja
En toki ole vihaaja... mutta joskus ihmetyttää että miten teineillä on aina vastaus kaikkeen, kun tuntuu että keski-iässä on aina vaan vähemmän asioista joista voi sanoa jotain tietävänsä .
0Äänestä
jsjsjsj sjsjssj ssj
ja siitä että anonyymillä kirjoittelijalla on vastaus kaikkeen, päättelet että on teini? aika etevä olet.
ai niin ja tämän kirjoitti jossain nuoren aikuisuuden ja varhaisen keski-iän vaiheilla oleva henkilö. vaikka varmaan sen jo tiesit. :)
0Äänestä
Oi aikoja
Ihan pieni yksityiskohta, en vastannut viestilläni sinulle, vaan nimimerkille Outoa?. Viimeisin viestini oli sinulle, koska tunnuit tietävän, että olen teinienvihaaja.
0Äänestä
jsjsjs sjsjsjs
tiedän ettet vatannut minulle. "Outoa?" nimimekkikään ei kertonut ikäänsä, joten päättelin, että ilmeisesti joko A) osaat arvioida kaikkien iän ja jos et ja vain oletat, että mielestäsi tyhmiä kirjoittanut on teini, kertoo se toki jotain asenteistasi teinejä kohtaan. :)
0Äänestä
Oi aikoja
Höpöhöpö. a) olen jopa itse ollut teini b) minulla on ollut 4 teiniä itselläni. Mutta kuten varmasti tiedät, tai olet ainakin kuullut, että jos jotain yrität teinille sanoa, vastaus on ; joo, Mää Tiiän =)
Ja toiseksi, kirjoitustyylistä, oikeinkirjoituksesta, sanavalinnoista voi päätellä jotain kirjoittajan iästä. Mutta siinä olet oikeassa, tietoa se ei ole, vain oletusta. Ehkä jopa ennakkoasennetta =)
Ja vielä, en malta olla mainitsematta, se kirjoitus ei sinällään ollut tyhmä, mutta tietämätön se saattoi olla.
Mutta tämä tästä, kasvan itse ja annan teinienkin kasvaa ♥
0Äänestä
jajajaj ajajaja
hyvä kun et ole vihaaja.
0Äänestä
Oi aikoja
Tuskin. =)
0Äänestä
Tollanen toiminta on
En todellakaan suosittele että kukaan ottaa koiria waltsulta.. Ystäväni otti koiran sieltä ja se jouduttiin lopettamaan parantumattoman sairauden vuoksi ja Waltsu vaan tarjoaa uutta koiraa tilalle.. No ystäväni otti uuden koiran sieltä ja se koira ei ollu koskaan nähnyt tervettä päivää.. oli saanut niin suuret viat sisäelimiin kun oli niin aliravittu kun ei waltsu ollut pitänyt sen vertaa huolta! koira piti viedä toisesta syystä lääkäriin jossa huomattiin että niin pieni koira vain kärsii jossa todettiin että koiralla on vain muutama tunti elinaikaa.. Näin hienoa toimintaa siellä siis!! ÄLKÄÄ IKINÄ OTTAKO KOIRAA SIELTÄ!!! Ihania koiria,mutta täynnä jotain vikoja!
18 pentuetta helmikuun 2010 jälkeen!! Mitä hemmettiä??!!
0Äänestä
nimierkkimerkki
Jos luvut ja kertomukset pitävät paikkaansa niin sairasta toimintaa.
Miksei tähän puututa?
0Äänestä
en ostais koiraa
Pennutuksia paljon tuloksettomilta ja sairailta koirilta.En ostais kyllä tuolta koiraa.Sääliksi käy kennelin koirat.Ihan raha mielessä tuntuvat tekevän minun mielestä.
0Äänestä
uskisa
Mistä tahansa tänne kirjotetaan alkaa aina haukkuminen. Tämäkin ketju olisi syytä poistaa.
0Äänestä
Omia kokemuksia
Surullista on kun jotkut viitsivät puolustaa kyseistä kenneliä, vaikka netistä löytyy suoraan tiedot liian monista teetetyistä pennuista, eläinsuojeluun on tehty useita ilmoituksia kennelin toiminnasta, lehdessä on viikottain myytävänä palstalla pentuja myynnissä ja monet sieltä pennun ottaneet ovat saaneet sairaita pentuja. On varmasti aikanaan voinut olla hyväkin kasvattaja mutta homma on lähtenyt lapasesta.
0Äänestä
Spkn
Sillälailla.
Ja joku edes viitsii puolustaa ko. Kenneliä. Missä on koirien tulokset, oli sitten kyse terveys, näyttely, käyttö.. Ihan sama. Ei ole. Tämmöinen tekee niin suurta paskaa rodulle että jalostuskieltoon tuollainen :/

8 pentuetta tänä vuonna ja yhdellä nartulla ERI näyttelystä.Uskokoon ken haluaa, että kaikki nartut on jalostukseen sopivia.
0Äänestä
jounil2
hei.waltsun öweleks (TOPI) synt.18.6.2003 nukkui pois 19.2.2013.Topi oli vilkas mutta myös rauhallisen lempeä.Topilla oli monia lasten keksimiä "lempinimiä".Topi oli terve kaveri muutama eturauhas tulehdus ja nyt vuosi sitten tuli peräsuoli tyrä.leikkaus onnistui hyvin ,mutta se vaiva ja ikäkin vaikutti loppu aikoina.Topille tuli ulkoisia kasvaimia ja lääkärin mukaan myös sisälle oli varmaan tullut.Tämän johdosta topin voimat ehtyi yhtenä päivänä ja jo illasta ei ollut muuta vaihto ehtoa ,kuin laskea Ystävä luotamme pois.jäi suuri suru meille kaikille.mutta nyt on topilla hyvä olla.....rakasta "toivoa" kaivaten omistaja jouni lundberg ps.lepää kamu rauhassa varkaudessa.
0Äänestä
Anonyymi
Me saimme tänään 14.10.2019 eläinlääkärin tuomion 5kk ikäiselle pennulle kun on oksennellut jonkin aikaa ja rohissut. Sisäelinsairaus ja eutanasia ainut vaihtoehto. 😠
0Äänestä
Anonyymi
Juu ei tätä kenneliä, välttäkää jos yhtään välitätte koirista ja haluatte terveensaksanpaimenkoiran.
Vakavia luusto- ja sisäelinsairauksia, heikkoa hermorakennetta - been there done that! - enkä todellakaan ole ainut.
Ei mitään vastuuta tai logiikkaa jalostuksellisissa ratkaisuissa, pentuja vuosittain paljon (liekö edes verottajalle ilmoittanut kasvatuksestaan??), jalostusnet on aika rajua luettavaa! Eikä sinne edes merkata kaikkia lopetuksia sairauksien johdosta uusien omistajien toimesta, mutta niitä on ja p a l j o n.
0Äänestä
Anonyymi
Parvoko? Katsoin että 4kk oli lopetettu sen vuoksi. Vai joku eri?
0Äänestä
Anonyymi
vuonna 2020 kyseiseltä kasvattajalta 10 pentuetta. Kertonee aika paljon.
0Äänestä
Anonyymi00055
Joillakin Jokavuosi. Se, on paljon😉
0Äänestä
Anonyymi00046
Tmo Väinölä, meillä oli maailman hienoin tyttö Waltsun Taika, kiltti kaunis ja lintukoira hän lähti vaan liian aikaisin 7,1/2vuoden ikäisenä tonne yläkertaan 16.6 2023 ei parempaa ystävää vois olla, meiän pikku Enkeli.
0Äänestä
Anonyymi00058
Rakas hyvä koira oli. Ei kennelinomistajat eikä kukaan muukaan voi tietää tulevia sairauksia, kuten ei ihmisilläkään. Meillä oli hyvät vuodet rakkaan Taikamme kanssa. Hyvää jatkoa kennelille🌹
0Äänestä
Anonyymi00047
Kouluttaa poliisille suojeluun??? Lisätietoja ja selvitystä.
0Äänestä
Anonyymi00049
Olen hankkimassa sakupentua.
Narttu, pentu tai alle 1.5 vuotias. Käy myös värivirheellinen tms. ei näyttelykriteereitä täyttävä käy. Ihan kotiharrastajalle ja sisäkoiraksi.
Mitä suosittelette tai ette ainakaan suosittelisi?
0Äänestä
Anonyymi00051
Mulla on Waltzun kennelistä pentu.. Tässä vaiheessa ammattilaisen mielestä aika paljon löysyyttä takapolvissa. Muita joilla sieltä pentu? Olisi kiva vaihtaa kuulumisia?
0Äänestä
Anonyymi00052
Rakkaat koiraihmiset. Kuvauttakaa koiranne ja jos käy niin, että koira pitää lopettaa sairauden vuoksi, niin merkitkää kuolinsyy kennelliittoon. Se auttaa uusia pentujen ostajia valtavasti valikoimaan kasvattajia. Ja auttaa kasvattajaa itseäänkin, kun näkee mitä niistä koirista kasvaa.
Olen nyt kaksi kuukautta selannut eri kenneleitä ja valitettavasti vain kourallinen kasvattajia pyrkii kasvattamaan oikeasti tasapainoisia ja terveitä koiria.
0Äänestä
Anonyymi00057
Totta. Jokaisen kannattaa tutkituttaa virallisesti koiransa. Ni Muutkin näkee, mitä mistäkin yhdisrelmästä tulee. Kuolinsyyt, Kannattaa laittaa myös. Ni näkyy syyt Muillekkin!
0Äänestä
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Vastaukset 56
Vanhimmat
joo löytyyja on kiltti ja toimelias.jälki ja haku tokon ja vepen lisäksi mast hommii.on se niin söpö kulta.kiitos vaan waltsun kennelille.
Itselläni on Waltsun kasvatti, ystävälläni myös ja monta muutakin yksilöä olen tavannut. Melkoisen energisiä pakkauksia kaikki, mutta muutoin aivan ihanan ystävällisiä ja fiksuja, nopeasti oppivia kavereita. Kehuja on kovasti saaneet ulkonäöstäkin, näillä ei persus todellakaan maassa viistä ja rakenne muutoinkin kohdallaan. Kasvattaja itsekkin on todella mukava mies ja kantaa vastuun koiristaan ja on mielellään myöhemminkin pitänyt yhteyttä ja kuullut kuulumisia. Ei voi muuta kuin suositella!
Miksi pitää mainostaa jos on kerran noin hyvä?
Liukuhihnalla tuntuu pentuja tulevan (kahdesti vuodessa tahtia jalostusnetistä näkee kyllä kaikki), nättejä yksilöitä on kyllä pintapuolisesti eikä perse tosiaan laahaa maata, mutta joka koira tuntuu olevan erinäköinen :D on pitkäkarvaisempaa, lyhyttä ja tiheää, tuuheampaa.. Nooh, kasvattaja on kyllä mukava ja joustava ja kyselee kuulumisia, mutta erittäin vähän koiria on kuvautettu ja minkäänlaisia kisatuloksia ei ole muutamia lukuunottamatta, saksanpaimenkoirien osalta siis. Omistan yhden heidän koiristaan, mutta hinta-laatusuhde ei tämän pennun kohdalla ihan täydellinen mielestäni ole, mutta koira on kyllä rakas vaikka tekisin nyt toisenlaisen päätöksen pennun ottamisesta heiltä jos pystyisin. Kyllä niitä mätiä omenia riittää joka rodussa, tämä oma on vähän sellainen puolimätä :-)
Ei kertaakaan ollut yhteydessä ja myi sairaan koiran
Kahesti, on Todella vähän!
Joillakin 10x/ vuos pennut
täältäpä löytyy sitten se ihan mätä kyseisen kennelin kasvatti, moni kakku päältä kaunis... kandee tosiaan kuvauttaa koira niin tietää todellisen terveyden luustonkin suhteen.
Jotenkin tuo kahdesti vuodessa ei kuulosta edes pahalta (vaikka varmaan pitäisi), kun yhdestäkin kennelistä tulee vuoden aikana yli viittä sakupentuetta vuodessa..
Taitaapi olla aika huonoo tulosta kyseisellä kennelillä, suurin osa pennuista jätetty kuvaamatta ja nuo huimat jotka on kuvattu on aikapaskaa..
Itsellä on ollut valtsulta kaksi narttua, nättejä, mahtavia koiria, mutta kuten aiemmin mainittu, aivan pirun vilkkaita. Nuoremmiten, itse en valitettavasti päässyt näkemään näiden narttujen vanhenemista, kun erossa koirat jäi entiselle miehelleni, mutta paljon potentiaalia niissä olisi ollut. :) Itsellä tällä hetkellä valtsun kautta hommattu saku, mutta ei hänen oman kennelinsä tuotos.
Mukava mies kyllä, kyselee kuulumisia, joustaa, auttaa tarvittaessa koulutuksen suhteen, jne. Aiemmin myös kouluttanut koiria suojeluun, muistaakseni jopa poliisin käyttöön, että koulutuksen osalta varmaankin tietää mitä tekee.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös kaikki koirat ole Valtsulla kuitenkin kuvattu jotka on pennutettu? Muualle lähteneiden koirien kuvauttaminen eikös ole koiran omistajan vastuulla, ei kasvattajan, ellei sitten ole koira sijoituksessa? Näin ainakin itse olemme toimineet muidenkin rotujen ja kasvattajien kohdalla, tosin sakujen suhteen olen vasta aloittelija :)
Luulin tätä vakavaksi keskusteluksi. Onko tämä kasvattaja joskus sinulle sanonut kouluttavansa suojelukokeeseen koiria, viralliasia tuloksia kiitos??? Tarkastan viel kennenlla olevat kasvatit poliisilla....Sua on kusetettu... Näillä sammakoilla ei ole suojelu tulosta.!!!!
eh, luetunymmärtäminen. aiemmin myös kouluttanut => ei puhuta että omia kasvatteja, mennyt aikamuoto.
ei sillä, miustakin koiranetin mukaan eivät vaikuta hyviltä, mutta kuka tietää, voihan se pitää koiria kuiteskin hyvin, olla niistä kiinnostunut jne. => ei ole toisensa pois sulkevia asioita
"kokemusta meilläi", vaikka kuvauttaminen jääkin omistajan vastuulle, monet kasvattajat on saanut kasvattinsa hyvin kuvautettua ja Watzun prsosentit tuon suhteen on poikkeuksellisen huonot. keinoja saada omistajat kuvauttamaan on ostajien valikointi, kuvaamisen tärkeydestä kertominen, kuvausten maksaminen, kompensointi hinnassa, kimppakuvausten järkkääminen jne
Tuttavani otti pennun Waltsulta. Jouduttiin lopettamaan parantamattoman sairauden vuoksi melko pian, joka luultavasti saanut alkunsa siitä kun pienet pennut pidetään ulkokoirina. Tuttava sai uuden pennun korvaukseksi tilalle ja tästä alkoikin lääkekuurikierre, lääkärikäyntejä yms. Todella kalliiksi tulee tämä, koska koira joutuu myös erikoisruokavaliolle. Koiralla oli matoja ja tilanne mennyt niin pahaksi, että vaaditaan monien kuukausien hoidot jotta koira saadaan kuntoon eikä silloinkaan takuuta siitä että pentu tulee koskaan täysin terveeksi. Waltsu ei välitä tästäkään yhtään, vaan tarjoaa jälleen vain uutta pentua tilalle.. Luultavasti tämä uusikin pentu sairastaa. Tiedossa myös toinen koira joka otettu Waltsulta, jolla sama vakava mato-ongelma. ÄLKÄÄ OTTAKO KOIRAA WALTSULTA!!!!
Samaa mieltä ja juuri lopetettu 8kk ikäinen waltsun pentu
Eikös tää oo joku pentu tehtailija, monta narttua ja jokaisella ainaki 2 pentuetta vuodessa???
Ei ole todellakaan ttehtailija
Ei todellakaan, jos 2x vuos pennut. Monilla 10x vuodessa. Jalostustietokannastasekin, näkyy.
Ei ole pentutehtailija... Kannattasko vähän miettiä mitä kirjottelee ennenkun julkasee tuommosia syytöksiä..
Aikamoisella vauhdilla tullu pentuja tänä vuonna. Toukokuussa neljä pentuetta, nuorin emä 1v 7kk. just päälle 1,5v.
Juu ei ole tehtailija=D!Täbä vuonna 7 pentuetta!!!!2011 5 pentuetta, 2010 6 pentuetta, 2009 4 pentuetta tekee keskimäärin yli 5 pentuetta vuodessa.Yhellä nartulla 5 pentuetta ja indeksit 87/82!Todellista jalostustyötä!Määrän lisäystä tuloksettomilla nartuilla.Kun ei edes näyttelytuloksia....
ei kaikki kennelin koiria käytetä näyttelyssä!!! Osa aivan normi kotikoiria! Kävin 20v näyttelyissä sakujen kanssa, ja mitta tuli täyteen kehän ulkopuolella olevien nk."avustajien" vuoksi, ja ajattele, aikuisia koiria tuotiin sinne KANTOKOPASSA, mulla itellä oli isi spn ja tuomarit kysyi aina, että oletkohan oikeassa kehässä, paitsi muutama harva jotka osasi arvostaa sakun kokoisa sakuja. Ai niin,tulihan sieltä joskus tulostakin, pohjoismaiden muotovakio rp. yms vanhoja arvostyeluita.
Suurin osa sakuistakin on aivan saletisti vain "kotikoiria", mutta jalostuskoirat eivät sitä voi olla. Jalostus on ihan kirjaimellisesti rodun edistämistä haluttuun suuntaan, mutta jollei sellaisesta rodusta kuin saksanpaimenkoira ole minkäänlaista tulosta sen enempää näyttelyistä kuin käyttöpuoleltakaan, niin milläs todistat jalostavasi? Jos pelkästään kasvattajan sanaan luotettaisiin siinä, että kyllä mulla on upeita jalostuseläimiä, niin kohta ei rotumääritelmällä tekisi enää mitään. Ei kasvattajien pidä antaa jalostaa rotua siihen suuntaan kuin itseään sattuu huvittamaan, vaan on enemmän kuin järkevää hankkia jalostuseläimille todistetta siitä, että ne näyttävät ja toimivat kuten saksanpaimenkoiran kuuluu. Siis rotumääritelmän, ei kasvattajan mukaan.
Mikähän mahtaa olla tämä mainitsemasi "sakun kokoinen saku"? Saksanpaimenkoirilla on erittäin hyvästä syystä rotumääritelmä myös koon osalta. Jos haluat koiran olevan selvästi kookkaampi, niin tee kaikille palvelus ja vaihda rotua. Älä pilaa saksanpaimenkoiria.
Kyllä teinit tietää, jokaisella nartulla 2 pentuetta vuodessa ? Se alkaa olla jo fysiologisesti aika haastavaa, saati että kaikilla nartuilla olisi 2 pentuetta peräkkäin. Eihän niitä saisi edes rekisteröityä.
jaa teinien vihaaja taas linjoilla...
En toki ole vihaaja... mutta joskus ihmetyttää että miten teineillä on aina vastaus kaikkeen, kun tuntuu että keski-iässä on aina vaan vähemmän asioista joista voi sanoa jotain tietävänsä .
ja siitä että anonyymillä kirjoittelijalla on vastaus kaikkeen, päättelet että on teini? aika etevä olet.
ai niin ja tämän kirjoitti jossain nuoren aikuisuuden ja varhaisen keski-iän vaiheilla oleva henkilö. vaikka varmaan sen jo tiesit. :)
Ihan pieni yksityiskohta, en vastannut viestilläni sinulle, vaan nimimerkille Outoa?.
Viimeisin viestini oli sinulle, koska tunnuit tietävän, että olen teinienvihaaja.
tiedän ettet vatannut minulle. "Outoa?" nimimekkikään ei kertonut ikäänsä, joten päättelin, että ilmeisesti joko A) osaat arvioida kaikkien iän ja jos et ja vain oletat, että mielestäsi tyhmiä kirjoittanut on teini, kertoo se toki jotain asenteistasi teinejä kohtaan. :)
Höpöhöpö. a) olen jopa itse ollut teini b) minulla on ollut 4 teiniä itselläni.
Mutta kuten varmasti tiedät, tai olet ainakin kuullut, että jos jotain yrität teinille sanoa, vastaus on ; joo, Mää Tiiän =)
Ja toiseksi, kirjoitustyylistä, oikeinkirjoituksesta, sanavalinnoista voi päätellä jotain kirjoittajan iästä.
Mutta siinä olet oikeassa, tietoa se ei ole, vain oletusta. Ehkä jopa ennakkoasennetta =)
Ja vielä, en malta olla mainitsematta, se kirjoitus ei sinällään ollut tyhmä, mutta tietämätön se saattoi olla.
Mutta tämä tästä, kasvan itse ja annan teinienkin kasvaa ♥
hyvä kun et ole vihaaja.
Tuskin.
=)
En todellakaan suosittele että kukaan ottaa koiria waltsulta.. Ystäväni otti koiran sieltä ja se jouduttiin lopettamaan parantumattoman sairauden vuoksi ja Waltsu vaan tarjoaa uutta koiraa tilalle.. No ystäväni otti uuden koiran sieltä ja se koira ei ollu koskaan nähnyt tervettä päivää.. oli saanut niin suuret viat sisäelimiin kun oli niin aliravittu kun ei waltsu ollut pitänyt sen vertaa huolta! koira piti viedä toisesta syystä lääkäriin jossa huomattiin että niin pieni koira vain kärsii jossa todettiin että koiralla on vain muutama tunti elinaikaa.. Näin hienoa toimintaa siellä siis!! ÄLKÄÄ IKINÄ OTTAKO KOIRAA SIELTÄ!!! Ihania koiria,mutta täynnä jotain vikoja!
TÄYTTÄ TEHTAILUA KOKO TOUHU...
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=WALTZUN&R=166.2
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=WALTZUN&R=166.1
No jopa on tehtailua....
18 pentuetta helmikuun 2010 jälkeen!! Mitä hemmettiä??!!
Jos luvut ja kertomukset pitävät paikkaansa niin sairasta toimintaa.
Miksei tähän puututa?
Pennutuksia paljon tuloksettomilta ja sairailta koirilta.En ostais kyllä tuolta koiraa.Sääliksi käy kennelin koirat.Ihan raha mielessä tuntuvat tekevän minun mielestä.
Mistä tahansa tänne kirjotetaan alkaa aina haukkuminen. Tämäkin ketju olisi syytä poistaa.
Surullista on kun jotkut viitsivät puolustaa kyseistä kenneliä, vaikka netistä löytyy suoraan tiedot liian monista teetetyistä pennuista, eläinsuojeluun on tehty useita ilmoituksia kennelin toiminnasta, lehdessä on viikottain myytävänä palstalla pentuja myynnissä ja monet sieltä pennun ottaneet ovat saaneet sairaita pentuja. On varmasti aikanaan voinut olla hyväkin kasvattaja mutta homma on lähtenyt lapasesta.
Sillälailla.
Ja joku edes viitsii puolustaa ko. Kenneliä. Missä on koirien tulokset, oli sitten kyse terveys, näyttely, käyttö.. Ihan sama. Ei ole. Tämmöinen tekee niin suurta paskaa rodulle että jalostuskieltoon tuollainen :/
Tässä linkki pariin ko. Kennelin koiraan
http://www.ita-savo.fi/Uutiset/12865665.html
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4482918
Todellakin.Tässä kylmää totuutta.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=WALTZUN&R=166.2
8 pentuetta tänä vuonna ja yhdellä nartulla ERI näyttelystä.Uskokoon ken haluaa, että kaikki nartut on jalostukseen sopivia.
hei.waltsun öweleks (TOPI) synt.18.6.2003 nukkui pois 19.2.2013.Topi oli vilkas mutta myös rauhallisen lempeä.Topilla oli monia lasten keksimiä "lempinimiä".Topi oli terve kaveri muutama eturauhas tulehdus ja nyt vuosi sitten tuli peräsuoli tyrä.leikkaus onnistui hyvin ,mutta se vaiva ja ikäkin vaikutti loppu aikoina.Topille tuli ulkoisia kasvaimia ja lääkärin mukaan myös sisälle oli varmaan tullut.Tämän johdosta topin voimat ehtyi yhtenä päivänä ja jo illasta ei ollut muuta vaihto ehtoa ,kuin laskea Ystävä luotamme pois.jäi suuri suru meille kaikille.mutta nyt on topilla hyvä olla.....rakasta "toivoa" kaivaten omistaja jouni lundberg ps.lepää kamu rauhassa varkaudessa.
Me saimme tänään 14.10.2019 eläinlääkärin tuomion 5kk ikäiselle pennulle kun on oksennellut jonkin aikaa ja rohissut. Sisäelinsairaus ja eutanasia ainut vaihtoehto.
😠
Juu ei tätä kenneliä, välttäkää jos yhtään välitätte koirista ja haluatte terveensaksanpaimenkoiran.
Vakavia luusto- ja sisäelinsairauksia, heikkoa hermorakennetta - been there done that! - enkä todellakaan ole ainut.
Ei mitään vastuuta tai logiikkaa jalostuksellisissa ratkaisuissa, pentuja vuosittain paljon (liekö edes verottajalle ilmoittanut kasvatuksestaan??), jalostusnet on aika rajua luettavaa! Eikä sinne edes merkata kaikkia lopetuksia sairauksien johdosta uusien omistajien toimesta, mutta niitä on ja p a l j o n.
Parvoko? Katsoin että 4kk oli lopetettu sen vuoksi. Vai joku eri?
vuonna 2020 kyseiseltä kasvattajalta 10 pentuetta. Kertonee aika paljon.
Joillakin Jokavuosi. Se, on paljon😉
Tmo Väinölä, meillä oli maailman hienoin tyttö Waltsun Taika, kiltti kaunis ja lintukoira hän lähti vaan liian aikaisin 7,1/2vuoden ikäisenä tonne yläkertaan 16.6 2023 ei parempaa ystävää vois olla, meiän pikku Enkeli.
Rakas hyvä koira oli. Ei kennelinomistajat eikä kukaan muukaan voi tietää tulevia sairauksia, kuten ei ihmisilläkään. Meillä oli hyvät vuodet rakkaan Taikamme kanssa. Hyvää jatkoa kennelille🌹
Kouluttaa poliisille suojeluun??? Lisätietoja ja selvitystä.
Olen hankkimassa sakupentua.
Narttu, pentu tai alle 1.5 vuotias. Käy myös värivirheellinen tms. ei näyttelykriteereitä täyttävä käy. Ihan kotiharrastajalle ja sisäkoiraksi.
Mitä suosittelette tai ette ainakaan suosittelisi?
Mulla on Waltzun kennelistä pentu.. Tässä vaiheessa ammattilaisen mielestä aika paljon löysyyttä takapolvissa. Muita joilla sieltä pentu? Olisi kiva vaihtaa kuulumisia?
Rakkaat koiraihmiset. Kuvauttakaa koiranne ja jos käy niin, että koira pitää lopettaa sairauden vuoksi, niin merkitkää kuolinsyy kennelliittoon. Se auttaa uusia pentujen ostajia valtavasti valikoimaan kasvattajia. Ja auttaa kasvattajaa itseäänkin, kun näkee mitä niistä koirista kasvaa.
Olen nyt kaksi kuukautta selannut eri kenneleitä ja valitettavasti vain kourallinen kasvattajia pyrkii kasvattamaan oikeasti tasapainoisia ja terveitä koiria.
Totta. Jokaisen kannattaa tutkituttaa virallisesti koiransa. Ni Muutkin näkee, mitä mistäkin yhdisrelmästä tulee.
Kuolinsyyt, Kannattaa laittaa myös. Ni näkyy syyt Muillekkin!