Miten on

Hei!
Kertokaas millainen kaupunki on Savonlinna asukkaan nkökulmasta?
Itse joskus tuhatsata vuotta sitten käynyt ja silloin vaikutti mukavalta paikkakunnalta.
Sen verran tiedä, et kuin muutkin Suomen kaupungit talvella aika hiljainen?
8162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

kyllä olet oikeassa ja muistissasi ei ole valittamista. hyvä paikka asua kelle tahansa.

Äänestä

käydä kesällä kunhan ei erehdy jäämään, ainakaan yrittäjäksi. Vihamielinen ja tympeä kaupunki sille joka ei kuulu ns. piireihin. Heinäkuussa mukava mutta rennot katukahvilat puuttuvat nykyisin.

Äänestä

Tämä on kaupunki, jossa 'hieman' sekot kulttilaiset asuvat ja häärivät jo ties kuinka monetta vuosikymmentä asioita sillä lailla, että kaikki täällä jumittaa taantumuksellisessa jumissa vuodesta toiseen.

Kultin jengi saa tehdä mitä lystää, kun taas kukaan muu ei saa edes mahdollisuuksia mihinkään.

Ja lisäksi tämä on kylä jossa typeryyttä ja ymmärtämättömyyttä palvotaan hyveenä, ja kyräily/kuppikuntaisuus on vahvoilla.

Äänestä
  • Mikä kultti?

    Ketkä on kultin jäseniä?

    Äänestä

  • Pyhät solut? kirjoitti:

    Mikä kultti?

    Ketkä on kultin jäseniä?

    Katso sitä piiriä mikä on täällä häärinyt ja jarruttanut todellista kehitystä jo vuosikymmenet ja ehkä ymmärrät. Eräillä suvuille ja läskeille täällä löytyy elinmahdollisuuksia, enemmistö painetaan alas ja mitään uutta ei tapahdu.

    'Herrat' sumplii kuppikunnissaan ja punaideologian 'salaseura' jarruttaa kaikkea järkevää. Tätä punaideologiaa sitten kannattaa osa niistäkin jotka varsin eri lailla esiintyvät ja puhelevat.

    Äänestä

  • No johan oli melkoinen viestiketju :) Sai alkamaan jo nauruhermoille liikettä...
    Kai seuraavaksi kysyttävä millainen kaupunki Savonlinna on tervejärkisen asukkaan näkökulmasta ;)

    Äänestä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10366965


Täällä viisikymmentä vuotta eläneellekin todella kuvottava kaupunki.
Poliittisen punakähminnän ykkösmesta Suomessa.
Yrittäjät yritetään nujertaa kaikin keinoin.
Kokoomus toimii täällä paikallisen työväenyhdistyksen käskytyksessä.

Ainoa mikä on hyvää on kaunis luonto kirkkaine järvineen.
No, ihmisissäkin on tietysti moneen junaan, mutta pääsääntöisesti erittäin kateellista ja ahdasmielistä väkeä. Koulutustaso matala ja ei juurikaan käydä muualla, onhan tämä kylä koko "mualiman" napa, jossa tiedetään ja osataan kaikki oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


asdewq kirjoitti:

Hei!
Kertokaas millainen kaupunki on Savonlinna asukkaan nkökulmasta?
Itse joskus tuhatsata vuotta sitten käynyt ja silloin vaikutti mukavalta paikkakunnalta.
Sen verran tiedä, et kuin muutkin Suomen kaupungit talvella aika hiljainen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu