Oon rakastunut suhun jo kauan aikaa sitten. Ei häviä.
Tämän vuoden ensimmäisinä päivinä aloin rakastua suhun uudelleen, sun takia. Annoit itsestäsi niin paljon, että sulin.
Vartalo ei valehtele. En mä suhun olisi halunnut alkaa ihastua niin. Mutta niin kävi. Multa meni ruokahalu täysin, hymyilin vaan, olin täysin omissa ajatuksissa, kaikki muistutti susta.
Mä haaveilen vakaudesta. En perinteisessä mielessä. En autosta, omikotitalosta ja taloudellisesta vakaudesta. En välitä niistä tippaakaan. Tarvitsen henkistä vakautta. Tunnetta, että toinen on aina siinä, vaikka tapahtuisi mitä. Ja että ei koskaan tapahdu mitään pahaa. Tarvitsen henkistä jatkuvuutta, hyvää puheyhteyttä, rehellisyyttä ja aitoutta. Niin säkin varmaan.
Me ei osattu. Alettiin molemmat pelätä jotain. Olisin yrittänyt, jos olisit kestänyt mua ja epävarmuutta vähän aikaa pidempää.
En mä pelkää torjuntaa. Sä voit sanoa, että et halua. Ei siinä mitään. Mutta olisin halunnut tietää, että sä oot mun maailmassa. Se kaikki tieto hävisi, vaikka se oli tärkeämpää kuin mikään.
Mä toivoin, että me voidaan vaan olla. Mä toivoin, että sä kertoisit, mitä haluaisit selkeämmin, koska mun on vaikea pitää lupauksista kiinni, jos toinen ei puhu mitä haluaa. Alan ajatella, että ne ei olekaan sille tärkeitä. Tyhmää, tiedän.
Toivoin, että me voitaisi vaan olla ja toivoin, että voit tulla mun luona käymään joskus lähempänä kesää, kun on paikka missä olla ja jos satut lähemmäs. Ei sen enempää eikä vähempää.
Halusin tuntea, että sä yrität luottaa muhun ja meidän välissä on jotain lujaa ja kestävää ilman paineita.
Tule takaisin mun elämään avoimuuden ja luottamuksen pilven saattelemana. Lupaan, että saat sen kaiken takaisin. Raota ovea, niin mä näytän asiat, jotka sun kuuluu nähdä. Anna meille mahdollisuus. Se on paljon toivottu, mutta en halua menettää sua... Haluan, että oot aina osa mun elämää. Millä tahansa tavalla, kunhan vaan tunnen sun läsnäolon jotenkin.
Pyydän.
Tämän vuoden ensimmäisinä päivinä aloin rakastua suhun uudelleen, sun takia. Annoit itsestäsi niin paljon, että sulin.
Vartalo ei valehtele. En mä suhun olisi halunnut alkaa ihastua niin. Mutta niin kävi. Multa meni ruokahalu täysin, hymyilin vaan, olin täysin omissa ajatuksissa, kaikki muistutti susta.
Mä haaveilen vakaudesta. En perinteisessä mielessä. En autosta, omikotitalosta ja taloudellisesta vakaudesta. En välitä niistä tippaakaan. Tarvitsen henkistä vakautta. Tunnetta, että toinen on aina siinä, vaikka tapahtuisi mitä. Ja että ei koskaan tapahdu mitään pahaa. Tarvitsen henkistä jatkuvuutta, hyvää puheyhteyttä, rehellisyyttä ja aitoutta. Niin säkin varmaan.
Me ei osattu. Alettiin molemmat pelätä jotain. Olisin yrittänyt, jos olisit kestänyt mua ja epävarmuutta vähän aikaa pidempää.
En mä pelkää torjuntaa. Sä voit sanoa, että et halua. Ei siinä mitään. Mutta olisin halunnut tietää, että sä oot mun maailmassa. Se kaikki tieto hävisi, vaikka se oli tärkeämpää kuin mikään.
Mä toivoin, että me voidaan vaan olla. Mä toivoin, että sä kertoisit, mitä haluaisit selkeämmin, koska mun on vaikea pitää lupauksista kiinni, jos toinen ei puhu mitä haluaa. Alan ajatella, että ne ei olekaan sille tärkeitä. Tyhmää, tiedän.
Toivoin, että me voitaisi vaan olla ja toivoin, että voit tulla mun luona käymään joskus lähempänä kesää, kun on paikka missä olla ja jos satut lähemmäs. Ei sen enempää eikä vähempää.
Halusin tuntea, että sä yrität luottaa muhun ja meidän välissä on jotain lujaa ja kestävää ilman paineita.
Tule takaisin mun elämään avoimuuden ja luottamuksen pilven saattelemana. Lupaan, että saat sen kaiken takaisin. Raota ovea, niin mä näytän asiat, jotka sun kuuluu nähdä. Anna meille mahdollisuus. Se on paljon toivottu, mutta en halua menettää sua... Haluan, että oot aina osa mun elämää. Millä tahansa tavalla, kunhan vaan tunnen sun läsnäolon jotenkin.
Pyydän.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kauniisti kirjoitat.
Mutta et sinä häntä täältä tavoita, ellet laita mitään tunnisteita. Samankaltaisia tilanteita on niin monilla.
Ota häneen oikeasti yhteyttä.
Hieno kirjoitus, löytäisipä vielä Sen Oikean ihmisen. Kuusiston mallilla onnistuu jos ei omat sanat riitä.
http://www.youtube.com/watch?v=60RSgQjN85I
Kerro nyt edes jotain tunnisteita? Noin hieno ja pitkä kertomus ilman minkäänlaista tunnistetta.Etkö uskalla laittaa nimiä? Jos edes jotain!
On niin kauniisti kirjoitettu, että kyyneleet tulivat silmiini. Vaikka se ei olisi minulle, tilanne ja toiveet ovat samoja. Täysin samoja. Tunteet jylläävät sydämessäni ja uskon ja toivon hyvää, parasta. Ja yhteistä elämää. Rakastunut sydän ei hylkää koskaan kohdettaan oli esteitä miten runsaasti tahansa.
Hieno kirjoitus ja varmaan naiselta?
Vielä kun lähetät tuon suoraan sille henkilölle kenelle kirjoitat. :)
Naiselta oli ja epätietoisuutta on välissä. Voisin sanoa suoraan ihan kaiken tuon, mutta juuri nyt se tuntuu vaikealta. Missä mielentilassa vastaanottaja on, sitä en tiedä...
missä mielentilassa,onko hän vaarallinen?
On, sydämelleni. Vaarallisin mies tällä planeetalla siitä näkökulmasta.
En tiedä jaksaako hän enää yrittää mun kanssa. Vai vihaako mua. Mä en silti vihaa häntä, ajattelen suurella hellyydellä sitä itselleni vaarallista miestä.
Kaunista.
voi itku.vetää kyllä sanattomaksi...joskus menneinä aikoina tämmöisiä kutsuttiin rakkauskirjeiksi,miksiköhän niitä nyt sitten vois kutsua? niin tuli lämpöinen tuulahdus tähän kylmään huoneeseen ja joku elin tuossa rinnassa rupes potkimaan,mitähän silläkin lie asiaa.ehkä se ymmärtää enemmän kuin isäntänsä :)
Ihana viesti! Täsä kova mieskin ihan herkistyy! ;( Sun pitäis jotenkin tuo saatua kertoa sille ihastukselles jos sekin tuntis täysin samoin. Et menetä siinä mitään ja mieskin pääsis näkeen että missään! Tsemppiä :)
...että missä mennään! Vähä kusi tuo kirjoitus kun nopeasti kirjoitin! :)
itku....miten kaunista.
sitä salaa sisimässään toivoo juuri tuonkaltaisia sanoja kuulevansa häneltä vielä jokin päivä.
Ajatteletko äksääsi?
Sinä ajattelet asioista liikaa omista lähtökohdistasi käsin.
Ei kai kukaan pysty ajattelemaan asioita kuin omista lähtökohdistaan käsin. Tietysti haluaisin vaikka edes 10 minuutin ajan nähdä asiat niin kuin toinen ne näkee ja pystyä sen jälkeen kokemaan, että ymmärrän ne täysin myös hänen lähtökohdistaan. Se ei vaan ole mahdollista. Mahdollista on tiedostaa oma puute ja ajattelen kyllä usein sitä, että kunpa ymmärtäisin paremmin asioita hänen kannaltaan. Yritän ymmärtää, mutta ne ovat häilyviä ajatuksia ilman kiinnekohtia tai konkreettisuutta.
Haluatko tarkentaa millä tavalla suuremmin? Mikä ajatus saattaisi uupua? Tai on jäänyt liian vähälle huomiolle?
Yritän välillä kyllä pitäytyä siinä, että kerron asiat omista lähtökohdistani ja luotan, että toinen tekee saman ja tasapuolista ajatusten vaihtoa syntyy sillä tavalla. Ainakin se on yksi keino näkökulman laajentamiseen.
Ja ps. kyllä muakin kestää, jos oikein yrittää, vaikka pariin otteeseen hermot jo menisi. Mutta senhän ei anneta ketään haitata. Mitä ne sellaiset ihmiset on, jotka ei sovi asioita.
ei kerran kestäny sua pidempään niin eiks juttu oo sillon finito ? Mitä sitä väkisin koittaa jatkaa ?
Haluan ihan samaa ja minä haluan naimisiin, mutta niinkuin sä tiedät, mä olen aina tykännyt autoista ja koneista, joten hyväksythän sä sitten jatkossa aina sen, että ne on mun harrastuksia ja mun pitää saada välillä tehdä käsilläni jotain.
Lupaan, etten sekoa autojen kanssa, vaan sekoan sun kanssas. Ollaan niinkuin oltiin silloin aikaisemmin, se elämäntyyli oli täydellistä unelmaa.
Tuossa on kuva autosta, jota olen meille ajatellut. Hieman saattaa olla kallis ylläpitää, mutta jos ajellaan vain silloin kun oikeasti on tarvetta niin en usko, että ylläpidon kanssa tulee mitään ongelmia, mut jutellaan kuitenkin vielä siitä onko se auto oikeasti tarpeellinen vai pärjättäiskö ilman tai hommataanko joku pieni kauppakassi...mitä sä oot mieltä?
http://www.auto24.ee/webcache_kasutatud/260/auto_php-id=884260-view=10-www_auto24_ee.html
Ei, ei ja ei. Olenkohan käsittänyt jotain väärin ja aiheuttanut täällä väärikäsityksen.
"tulla käymään joskus kesällä" Ei enempää eikä vähempää?? UNOHDA!
"Mä haaveilen vakaudesta. En perinteisessä mielessä. En autosta, omikotitalosta ja taloudellisesta vakaudesta. En välitä niistä tippaakaan. Tarvitsen henkistä vakautta. Tunnetta, että toinen on aina siinä, vaikka tapahtuisi mitä. Ja että ei koskaan tapahdu mitään pahaa. Tarvitsen henkistä jatkuvuutta, hyvää puheyhteyttä, rehellisyyttä ja aitoutta. Niin säkin varmaan."
Tämä oli todella hienosti sanottu.
Kuvailet juuri sitä mitä ainakin itse miehenä etsin elämääni, mutta taitaa olla turha kuvitella sellaista löytävänsä jonkun sopivan naisen kanssa.
Ei mitään turhia tyhjiä kulisseja jne. vaan läsnäoloa, henkistä jatkuvuutta, vakautta, välittämistä ja tasapainoa, jokapäiväistä pientä hassuttelua ja yhdessäoloa, erilleen oloa muistaen että toinen on siellä jossain, palaten yhteen taas ja yhdessä selviytymistä.
"Me ei osattu."
Joo, en minäkään osannut vaikka nainen ei ole edes kovin kaukana vaan päivttäin kiven heiton päässä.
Sitä ei vain tiedä lopulta mikä menee vikaan. Ehkä ajoitus. Ehkä pelko. Ehkä jokin erilaisuus. Kuka tietää.
"Haluan, että oot aina osa mun elämää. Millä tahansa tavalla, kunhan vaan tunnen sun läsnäolon jotenkin."
Itse huomasin että on todennäköisesti parempi antaa toisen mennä koska puolittainen läsnäolo voi tuntua vaikealta kestää.
Tahdoin itse tuon ihmisen kokonaan enkä mitään pieniä palasia sieltä täältä. Lopulta nuo pienet sirut vain viiltäisivät muistoja auki uudestaan ja uudestaan.
Only thing I can say is "we had a good run, you and me."
Ehkä se on niin, että puolittaista läsnäoloa on vaikea kestää. Onhan sitä. Mutta en vielä ole keksinyt, miten se irti päästäminen todella tapahtuu. On yritetty. Ainakin itse olen jossain kohti laittanut siihen todella paljon energiaa ja pelkällä tahdonvoimallakin yrittänyt. Ei ole näyttänyt onnistuvan niin kuin oppikirjoissa. Irtipääsy tuntuu siksi menneisyyden valossa hieman tuhoontuomitulta yritykseltä. Hetkiksi varmasti pystyy unohtamaan ihan hyvin, mutta en halua sitäkään, että tasaisin tai epätasaisin väliajoin iskee epätoivoinen kaipaus.
Pitäisi hukata itsensä, jotta unohtaa tunteensa.
En tiedä onko se puolittainen läsnäolo oikeasti vaan vaikeampi kestää, vai onko se sitä, että ei tiedä miten olla. Kukaan ei ole kertonut, miten sellaisessa tilanteessa pitäisi olla ja mitä tuntea, miten jäsennellä tunteita. Ainakin se aiheuttaa sekavuutta eikä poista sitä. Sen takia läsnäolon olisi mun mielestä hyvä aina olla kokonaista. Vaikka olisi mitä esteitä ja vaikeita asioita. Vaikka välitkin olisi vielä vaikeassa ja epävarmassa vaiheessa. On vaikea yrittää olla läsnä kunnolla sellaisessa tilanteessa, mutta se varmaan auttaisi.
Uskon kumminkin siihen, että asiat on lopulta eniten omista tahtotiloista kiinni. Jos jaksaa vaan yrittää ja pääsee läpi sen vaiheen, jossa yritetään ja erehdytään, kun ei tullutkaan luotua enemmän vakautta, vaikka kauniit aikeet oli. Ja sitten taas yritetään, puhutaan omista toiveista ja kuunnellaan toisen. Taas yritetään ja uskotaan, että ajatuksissa näkyvä vakaus ja onnellinen tasapaino saadaan vielä siirrettyä käytäntöön. Jos molemmilla on sama tavoite, niin on jo paljon paremmissa kantimissa asiat kuin että olisi eri päämäärät.
Pelko se varmaan on, joka aiheuttaa vähän turhan paljon vaikeuksia.
Mäkin tahdoin sen ihmisen kokonaan. Ihan kokonaan. Se itsestään antaminen oli varmaankin molemmille se vaikeampi asia, ei ehkä ollut niinkään ongelma haluamisissa. Vaikka halusinkin, että olisin kokonaan hänen, ei ollut kyse siitäkään, että en olisi halunnut antaa itseäni. Ongelma oli ehkä siinä käytännön toteuttamisessa. Peloissa ja ehkä molempien huonossa uskossa siihen, että toinen voisi olla kokonaan oma. Jos sellaista sanaa nyt voi käyttää, mutta ainakin minä olisin halunnut olla hänen oma.
Ei ole helppoa aina itsensä kanssa ja asioista pitäisi vaan aina puhua ihan suoraan ja pyöritellä niitä niin kauan, että molempien ajatukset, jotka eivät ehkä ensimmäisellä käsittelyllä tule esiin, pääsevät näkyviin.
Jotenkin sitä kuitenkin sydämessään uskoo, että ei se onnistuminen olisi enää kovin kaukana ollut.
"Jotenkin sitä kuitenkin sydämessään uskoo, että ei se onnistuminen olisi enää kovin kaukana ollut. "
En tiedä tuosta. Lopetin jossakin vaiheessa nuo aprikoinnit, oli pakko kun pää meinasi hajota miettien että jos olisi tehnyt noin ja näin siinä välissä jne. tai jos toinen olisi reagoinut täten tai siten niin ehkä asiat olisi toisin...
Aika helpottaa ainakin siltä osin että voi tulla hyvin välinpitämätön olo kaikesta.
Itsellä oli ajatus jo vuosi sitten että nyt vain pitää päästää irti, mutta koko viime vuoden kesti kuitenkin se tempoilu.
Syksyllä oli olo edelleen aika huono, mutta jotenkin se kolahti lopulta kun hänellä oli uusi poikaystävä.
Tavallaan pitää olla jotakin joka herättää siihen todellisuuteen. En vain itse enää jaksa vatvoa asiaa koska teidän että taisin tehdä parhaani. Todennäköisyydet taisivat olla vain meitä vastaan tai sitten me molemmat mokattiiin jotain.
Jos sinulla on vielä jotain tehtävää tai sanottavaa tuon oman asiasis suhteen niin kannattaa hoitaa ne. Sitten jälkikäteen voi olla huoleti ja ajatella että ainakin yritti.