Asepalveluksen välttäminen

vaarallinen henkilö

Armeijassa ryhdytään arvioimaan varusmiesten väkivaltaisia tai itsetuhoisia taipumuksia, kertoo Turun Sanomat.

Kyseessä on samankaltainen testi, joka tehdään aselupaa hakeville. Armeijassa se tulee osaksi kaikkien varusmiesten suorittamia peruskokeita.

http://www.hs.fi/kotimaa/TS Armeija alkaa kartoittaa alokkaiden väkivaltaisuutta/a1305554481792

Psyykkisessä hätätilanteessa voi esiintyä voimakkaita ja vaikeasti tulkittavia oireita, tuskaisuutta, outoa käyttäytymistä, käsittämätöntä ja tilanteeseen liittymätöntä puhetta, eristäytymistä ja väistämiskäyttäytymistä tai ylenmääräistä kontaktihakuisuutta. Monilta saattaa voimakkaan ahdistuneisuuden takia puuttua kokonaan oman tilansa ymmärrys, ja ulkopuolisten puuttuminen tilanteeseen on tarpeen.

Mielenterveydellisen hätätilanteen tunnistaa henkilön voimakkaista tai epätavallisista psyykkisistä tai ruumiillisista oireista. Voimakkaasti poikkeava ja tilanteeseen sopimaton käyttäytyminen, aistiharhat sekä ja todellisuudentajun, sekä aikaan ja paikkaan sitoutumisen katoaminen kertovat jopa psykoositasoisesta kriisistä ja merkitsevät kyvyttömyyttä huolehtia omasta turvallisuudesta. Tällaiset vaikeat oireet edellyttävät autettavan toimittamista asianmukaiseen erikoishoitoon. Soitto hätäkeskukseen käynnistää hoitoketjun tässäkin tapauksessa.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=spr00015

Masennus
Masennuksen keskeiset oireet ovat nuorilla samantyyppisiä kuin aikuisilla: masentunut mieliala, mielenkiinnon menettäminen ja väsymys. Nuorten masennuksessa korostuvat ärtyneisyys ja vihaisuus sekä reaktiivinen epäsosiaalinen oireilu. Myös mielialan vaihtelevuus on nuorilla yleisempää kuin aikuisilla (Birmaher ym. 1996, Karlsson ym. 2005).

Käytöshäiriöt
Käytöshäiriöitä luonnehtii toistuva ja pysyvä epäsosiaalisen käyttäytymisen malli: lapsi tai nuori rikkoo toistuvasti iänmukaisia sosiaalisia normeja (esim. toistuva koulupinnaus tai näpistely, vakavimmillaan väkivaltainen tai rikollinen käyttäytyminen). Nuorten käytöshäiriöt aiheuttavat merkittäviä psyykkisiä ja sosiaalisia haittoja niin nuorelle itselleen kuin hänen perheelleen sekä laajemmin koko yhteiskunnalle. Käytöshäiriöt ovat pojilla noin viisi kertaa yleisempiä kuin tytöillä. Häiriöt alkavat usein jo varhaislapsuudessa, ja vakavimmilla häiriöillä on taipumus jatkua vielä aikuisuudessa. Käytöshäiriöihin liittyy useimmiten myös muita mielenterveyden ongelmia.

Myöhemmässä nuoruudessa oireilu muistuttaa usein aikuisten oireilua. Hoitamatta jäänyt identiteettikehityksen pitkittyminen ja vaikeutuminen saattaa olla nuoren kehityksen esteenä (Rantanen 2000, Marttunen ja Rantanen 2001). On tärkeätä ottaa myös huomioon, että yksilölliset erot ovat suuria paitsi nuoruusiän kehityksessä ja sen ajoittumisessa myös oirekuvassa (Aalberg ja Siimes 1999).

Nuoren hyvä mielenterveys ei ole vain mielenterveyden häiriön puuttumista. Mielenterveys ilmenee kykynä ihmissuhteisiin, toisista välittämiseen ja rakkauteen, kykynä ja haluna vuorovaikutukseen, työntekoon, sosiaaliseen osallistumiseen ja asianmukaiseen oman edun valvontaan (Lehtonen ja Lönnqvist 2001). Puuttelliset taidot millä hyvänsä osa-alueella voivat hankaloittaa iänmukaisista kehitystehtävistä selviytymistä nuoruudessa ja myös myöhemmin

4

487

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sukupuoliorjuus

      Samalla voi välttää miehiin kohdistuvan siviiliorjapalveluksen.

      • kieltäydy, vastusta

        Pakkotyötä vielä vuonna 2012, kuka olisi uskonut?


    • Jawaman

      Harmi, kun minulla ei ollut munaa vuonna 2001 kutsunnoissa ilmoittautua palveluksestakieltäytyjäksi.Kaduttaa, jouduin käymään intin kahdesti v 2003 ja 2007, koska olin aina kurinpitorangaistusten alaisena. Olen vaikea luonne, eikä kukaan skappareista saanut minua aisoihin. E- paperit perustavanlaatuisten sopeutumisongelmien perusteella. 14 viimeistä varusmiespäivääni vietin poistumiskiellossa. Haistatin kovaan ääneen tietysti, kun luovuttivat sotilaspassini.

      Nyt olen ollut tiiviisti työelämässä, hoidan hommani, kunnioitan työtovereitani ja hoidan työni hyvin. Painajaisissani olen yhä Santahaminassa , tunnen betonipölyn hajun, tykkihallin kylmyyden ja skappareiden uhkailut. Uhkailivat minua väkivallalla ja lisärangaistuksilla, kun kukaan varusmiestovereistani ei ollut kuulemassa. Toivon näille upseereille työttömyyttä ja kurjaa tulevaisuutta.

      Toivon, että elän niin pitkään, että näen tämän kolkon sukupuolirasistisen paikan täydellisen romahtamisen vielä joku päivä. En ole uskovainen, mutta toivon,että tuolla ylhäällä joku kuulisi tämän vaimean rukoukseni.
      Siihenhän kutsunnat perustuvatkin: Itseään vielä etsivien nuortn poikien indoktrinointiin ja ehdollistamiseen.

    • älä suostu orjuuteen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      110
      2311
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      23
      1014
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      912
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      906
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      583
      855
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      845
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      82
      738
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      670
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      68
      641
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      30
      627
    Aihe