Olisi kiva jutella jonkun kanssa, kokemuksia, keskivaikea masennus/ahdistus/paniikkihäiriö/stressi ja burn outin rajalla käynyt. 2 viikkoa olen cipralexiä syönyt, mutta edelleen ahdistusta ajoittain tosin ei niin pahana,mutta itsetuhoiset ajatukset tulleet, tunnottomuus ja mielenkiinnoton olo. Poikaystäväkään ei jaksa enään kiinostaa. Kuinka kauan kestää että lääke alkaisi toimimaan? Välillä tuntuu ettei jaksaisi yhtään ketään eikä mitään. Ja jotenkin on nukuksissa välilä. Paniikkikohtaukset ovat poistumassa,mutta tuo mielenkiinnoton olo häiritsee paljon.
Juttukaveria?
lääkkeen voimalla
1111
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Omakin maailma on tuntunut viime päivinä ahdistavalta, tyhjältä ja turhalta. Yleensä vaikeinta on aamuisin, kun herää ja alkaa miettiä mitä tekisi. Toisinaan on töitä, joihin on onneksi pakko lähteä, mutta sitten vapaapäivinä valtaa ahdistus ja epätoivo. Elämä tuntuu todella tarkoituksettomalta, ikään kuin millään ei olisi lopulta väliä.
Samaan aikaan, jossain syvällä mielessä sykkii ajatus siitä kuinka meillä on vain tämä yksi elämä. Ajattelen kuinka sitä ei saisi hukata, mikä lohduttaa mutta luo myös lisää paineita. Kaiken voisi muuttaa, mutta mitään ei uskalla tehdä. Sitä vain toivoo, että asiat rullaantuisi omalla painollaan paremmiksi. Koti on kuitenkin se huonoin paikka mitään parantaa.
Itseäni on auttanut ulkona käyminen, jutteleminen kavereiden kanssa ja itseni repiminen ylös sängystä. Olen myös yrittänyt miettiä uusia harrastuksia. Ajatusten purkaminen kirjoittamalla jossakin kahvilassa toimii kanssa terapeuttisesti, joskaan ei poista pahaa oloa.
En tiedä millainen on sinun tilanteesi. Kuinka voimattomaksi tunnet itsesi. Yleensä lääkkeillä menee pari viikkoa alkaa vaikuttaa ja sitä ennen oireet saattavat pahentua. Eli on olemassa hyvä mahdollisuus, että pahin omalta osaltasi on takana nyt. Tietenkin elämän pitäisi muuttua siten, että et tarvitsisi mitään lääkkeitä.
Oma tunne on, että pitäisi vaan siirtää yhteiskunnan luomat paineet sivuun ja keskittyä siihen millaiset voimavarat itse omaa. Jotenkin sekin on vain niin vaikeaa. Sekin helpottaisi, että tietäisi mistä ahdistus kumpuaa.
Voit kirjottaa, jos haluat [email protected]