Kauan aikaa sitten mä tapasin ihmisen. Sattu tulemaan mun poikaystäväkseni ja näin.
Olin niin kovin nuori ja tyhmä ja niin erilainen kuin nyt. Jätkäpä mua sitten kusetti.
Sillä tuli ongelmia mun vanhempien ja veljen kanssa, pahoja ongelmia.
Vähän aikaa sitten (oiskohan puolisen vuotta tai sitten kauemmin) meidän välit kävi lähemmiksi. Poika seurusteli ja meistä tuli kovin hyviä kavereita. Yhtäkkiä minä huomasin käyväni sen kotona yhä useammin ja useammin ja tietäväni sen asioista enemmän ja enemmän koko ajan. Huomasin tuntevani hänet paremmin ja omalla tavallani..paremmin kuin kukaan toinen. Me aloimme seurustella. Tälläkertaa jokin asia oli muuttunut.. rakkahimpani kohteli mua erilailla. Äänensävy oli muuttunut ja se kylmyys mikä ennen oli.. osa siitä kuitenkin jäi. Me "erosimme" kun huomasimme seurustelun syövän meitä sisältä päin.Tapahtui kaksi viikkoa sitten. Tuli iso riita. Ensimmäinen iso riita. Minäki sanoin pahasti. Kuitenkaan se ei sattunu.
Minusta kuitenkin tuntui että tälläkertaa poika olisi ollut tosissaan. Jaa niin ilmeisesti tapahtui, koska pari päivää sitten se halusi nähdä. Meille tuli vähän sanakopua. Menin käymään sen kotona ja tuli riita. Tämä pyysi vielä mahdollisuutta ja minä en osannut sanoa oikein mitään. Sitten se suuttui ja sanoi että antaa olla ja teki lähtöä. Minä otin sitä olkapäästä kiinni ja sanoin että näkeepä taas kuinka paljon tämäkin merkitsi. Se otti mua lujasti kiinni..lujempaa kuin koskaan aiemmin.. käänsi minut sen sängylle.. ensimmäistä kertaa katsoi suoraan mun silmiin..aiemmin se sanoi että en ole ollut aiemmin tällainen..sanoi että tämä merkitsee kyllä mutta hän ei voi sille mitään jos en anna vielä mahdollisuutta. siinä ryhtyi mua suutelemaan ja sanoi rakastavansa. Ei se vaatinut mitään kummempaa. Kysyi vain (aiemmin) tahdonko mä olla näin.
Mä huomasin rakastavani sitä.. väliäkö sillä vaikka se söisi sisältä.. koska se ei kuitenkaan johdu tästä pojasta vaan meidän isästä. Se ei anna anteeksi.
Mun sisälläni on katkeruus ja viha mun veljeäni kohtaan.. mun isäni on muuttunut veljeni kaltaiseksi. Rakkaus mun katkeruuteni ja vihani alla vielä on (isääni kohtaan) mutta en minä voi sitä kovin kauaa yrittää paljastaa. Se kyllä kuihtuu aikanaan. Se mikä mua sisältä syö on katkeruus ja viha (veljeä ja kohta..pian isäänikin kohtaan).. ei pojan rakkaus.. tai no rakkaus.. meidän tunteet on vielä niin epäselviä. Isäni vihaa minua aina jos saa tietää pojan ja minun seurustelusta. Tunteilleni en voi mitään.. en mitään.. He eivät minua rakasta muutenkaan..(siis veljeni ja isäni) ..miksi siis lakkaisin pelastamasta sitä asiaa mikä on vielä pelastettavissa. Rakastan sitä poikaa. Ja luulen että hänkin rakastaa minua vaikka varma en voi vielä ollakkaan. Jos minä taas luulin väärin..yritän oppia virheestäni.
En tiedä kuuluiko tämä tänne, mutta halusin vain kertoa oman tarinani. Saattaa olla että muutan ensi kouluvuoden jälkeen pois kotoa. Sen jälkeen ei minun tarvitsisi kantaa tätä vihaa ja katkeruutta veljeäni ja kohta isäänikin kohtaan sisälläni.. ´Voisin jättää kaiken taakse vaikka se saattaisi vaikeaa ollakkin. Ainakin minulla säilyisi jotakin hyvää. Rakkaus.
-Amerika-
Tahdoin vain sanoa että pelastakaa mitä pelastettavissa on vaikka se veisikin paljon ja vaikka saattaisitte jäädä häviölle. Joskus se kaikki kääntyy vielä takaisin päin paljon parempana. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Mun tarinani.
Olin niin kovin nuori ja tyhmä ja niin erilainen kuin nyt. Jätkäpä mua sitten kusetti.
Sillä tuli ongelmia mun vanhempien ja veljen kanssa, pahoja ongelmia.
Vähän aikaa sitten (oiskohan puolisen vuotta tai sitten kauemmin) meidän välit kävi lähemmiksi. Poika seurusteli ja meistä tuli kovin hyviä kavereita. Yhtäkkiä minä huomasin käyväni sen kotona yhä useammin ja useammin ja tietäväni sen asioista enemmän ja enemmän koko ajan. Huomasin tuntevani hänet paremmin ja omalla tavallani..paremmin kuin kukaan toinen. Me aloimme seurustella. Tälläkertaa jokin asia oli muuttunut.. rakkahimpani kohteli mua erilailla. Äänensävy oli muuttunut ja se kylmyys mikä ennen oli.. osa siitä kuitenkin jäi. Me "erosimme" kun huomasimme seurustelun syövän meitä sisältä päin.Tapahtui kaksi viikkoa sitten. Tuli iso riita. Ensimmäinen iso riita. Minäki sanoin pahasti. Kuitenkaan se ei sattunu.
Minusta kuitenkin tuntui että tälläkertaa poika olisi ollut tosissaan. Jaa niin ilmeisesti tapahtui, koska pari päivää sitten se halusi nähdä. Meille tuli vähän sanakopua. Menin käymään sen kotona ja tuli riita. Tämä pyysi vielä mahdollisuutta ja minä en osannut sanoa oikein mitään. Sitten se suuttui ja sanoi että antaa olla ja teki lähtöä. Minä otin sitä olkapäästä kiinni ja sanoin että näkeepä taas kuinka paljon tämäkin merkitsi. Se otti mua lujasti kiinni..lujempaa kuin koskaan aiemmin.. käänsi minut sen sängylle.. ensimmäistä kertaa katsoi suoraan mun silmiin..aiemmin se sanoi että en ole ollut aiemmin tällainen..sanoi että tämä merkitsee kyllä mutta hän ei voi sille mitään jos en anna vielä mahdollisuutta. siinä ryhtyi mua suutelemaan ja sanoi rakastavansa. Ei se vaatinut mitään kummempaa. Kysyi vain (aiemmin) tahdonko mä olla näin.
Mä huomasin rakastavani sitä.. väliäkö sillä vaikka se söisi sisältä.. koska se ei kuitenkaan johdu tästä pojasta vaan meidän isästä. Se ei anna anteeksi.
Mun sisälläni on katkeruus ja viha mun veljeäni kohtaan.. mun isäni on muuttunut veljeni kaltaiseksi. Rakkaus mun katkeruuteni ja vihani alla vielä on (isääni kohtaan) mutta en minä voi sitä kovin kauaa yrittää paljastaa. Se kyllä kuihtuu aikanaan. Se mikä mua sisältä syö on katkeruus ja viha (veljeä ja kohta..pian isäänikin kohtaan).. ei pojan rakkaus.. tai no rakkaus.. meidän tunteet on vielä niin epäselviä. Isäni vihaa minua aina jos saa tietää pojan ja minun seurustelusta. Tunteilleni en voi mitään.. en mitään.. He eivät minua rakasta muutenkaan..(siis veljeni ja isäni) ..miksi siis lakkaisin pelastamasta sitä asiaa mikä on vielä pelastettavissa. Rakastan sitä poikaa. Ja luulen että hänkin rakastaa minua vaikka varma en voi vielä ollakkaan. Jos minä taas luulin väärin..yritän oppia virheestäni.
En tiedä kuuluiko tämä tänne, mutta halusin vain kertoa oman tarinani. Saattaa olla että muutan ensi kouluvuoden jälkeen pois kotoa. Sen jälkeen ei minun tarvitsisi kantaa tätä vihaa ja katkeruutta veljeäni ja kohta isäänikin kohtaan sisälläni.. ´Voisin jättää kaiken taakse vaikka se saattaisi vaikeaa ollakkin. Ainakin minulla säilyisi jotakin hyvää. Rakkaus.
-Amerika-
Tahdoin vain sanoa että pelastakaa mitä pelastettavissa on vaikka se veisikin paljon ja vaikka saattaisitte jäädä häviölle. Joskus se kaikki kääntyy vielä takaisin päin paljon parempana. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Mun tarinani.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Uskon, että tarina on tosi. Muuten en edes jaksaisi vastata sinulle, niin täynnä hölmöyttä se on.
Ensimmäinen kysymys, miten jätkä sinua kusetti? Mitä hän antoi ymmärtää mitä ei ole?
Kun puhut seurustelun "syövän" teitä niin haluaisin tietää mitä oikeasti sillä tarkoitat?
Pääpointti tekstissäsi oli, että olet kokenut intohimonkipinän eroamisvaiheessa. Se on hyvin normaali reaktio ja tulee vastaa hyvin, hyvin monessa suhteessa. En tiedä miten asian sinulle muotoilisin ja onko sillä lopulta mitään väliä... sinä et minun juttujani ottaisi kuitenkaan todesta. Totuus vain on, että näin kokeneempi henkilö voi sanoa miten asia on. Isomman riidan jälkeen AINA yleensä toinen tulee juttelemaan ja se päättyy iki-ihanaan intohimoon. Aina, siis AINA... Näin se on ja näin kai sen kuuluukin olla. Se intohimo ikävä kyllä kestää vain sen hetken tai viikon pari maksimissaan. Sitten palaa takaisin se kakkamainen arki-elämä, joka ei aiemminkaan toiminut.
Olet selvästikin kokenut tämän tapahtuman ensimmäistä kertaa elämässäsi. Ole onnellinen ja nauti elämästäsi. Kasvaessasi tajuat asiat eri tavoin ja näet itsekin lapsellisuutesi. Ei asiat hetkellisellä kiihkolla ja romantiikalla miksikään muutu. Vähän niinkuin eron kynnyksellä mies pyytäisi sinua menemään kihloihin... aivan samankaltainen tyhmä teko.
Elämässä pitää USKALTAA eläää, ja painotan sanaa uskaltaa! Ei pidä pelätä tulevaa ja sitä mistä ei nyt tiedä. Ties mitä tulet vielä löytämään ja kokemaan. Haluat vielä elää menneessä ja toivoa parempaa... mutta herää nyt ihan oikeasti elämääsi! Pitääkö tuossa iässä jo miettiä että "parempaa on tulossa"!!! EI, ei todellakaan! Olet niin nuori, että etsi elämääsi Se Oikea ja elä onnellista elämää koko lopun elämääsi. Et tule kokemaan sitä nykyisin kumppanisi kanssa ja sen tiedät ihan oikeasti itsekin!
"Elämässä MIKÄÄN ei parane lämmittämällä, paitsi hernekeitto, kaikkein vähiten parisuhde". Ota tuosta vanhasta viisaudesta vaarin ja lopeta turha pelleily. Suhde joka on jo nyt katkolla, ei tule kestämään hautaan saakka. Mieti mitä haluat omalta elämältäsi ja toimi sen mukaan... Älä pelkää elää!!
Kyse ei ole ensirakkaudesta :D
Sinä et ymmärtänyt tätä oikein. Ensinnäkin sinulla on väärä ajattelutapa, joka johtuu siitä että luulet minun olevan kovin nuori vieläkin.
Kyllä.
Ei ole mitään ensi huumaa enää. Se on varma jos tietäisit. Kannattaakin alkaa haukkumaan lapselliseksi ja kaikkea muuta ottamatta ensin selvää.
Ei tapella. Sun pitäisi tietää koko juttu. Semmosta.
-Amerika-
etkös sie oo kirjottanu tänne aikasemminki? joku semmonen mielikuva vaa ois. :)
veikkaanpa ettei sun kannata jättää jotai asioita vaan taakses ja "unohtaa".. et sä pysty niitä kuitenkaa unohtamaan, koska minkä taakseen jättää, ni se tulee myöhemmin sit vastaan.
tiiätkö syyn, miks isäs vihaa sua, jos oot sen jätkän kanssa? tai mikä sun ja veljes väleissä mättää? yritä selvittää asiat perhees kanssa, jättämättä kuitenkaa niitä vaan taakse. ite voin kokemuksesta sanoo, et selvittämättä jätetyt asiat sattuu usein enemmän myöhemmin, ku että ne selvittäis joskus sit ku ne taas tulee elämässä vastaan.
opettele tuntee ittees ja lähimmäisiäs. sitä kautta ainoostaan voit olla parempi ystävä/perheenjäsen tms.
hyvää jatkoa! rukoilen sun puolesta ja pidän sulle peukkuja, mitä ikinä sit tapahtuuki!
elikkäs..elä välitä sun isäs tai veljes mielipiteistä...sähän sitä poikaa rakastat?!
niitten ei tarvii pitää siitä..(outoo jos ne ei voi antaa toista mahdollisuutta!!)
mun mielest toi sun tarins oli hieno..mut silti niin täynnä katkeruutta,vihaa ja pelkoo omii läheisii kohtaan..mut koita kumminki pärjäillä..
ja pidä siitä pojasta kiinni jos sitä oikeesti rakastat...
Mun veli.. se on niin kateellinen ihminen.. ja ylpeä. Hän on tehny mun elämästäni helvettiä jo monta monta vuotta. Se todella tekee pahoja asioita.
Isäni on vanhanaikainen. Juttelin asiasta äitini kanssa ja kerroin kuinka minusta tuntuu pahalta. Äitini sitten sanoi päättäneensä jo kauan aikaa sitten ettei koskaan kerro minulle seuraavaa, mutta kertoi kuitenkin. Kun äitini odotti ensimmäistä lastaan, isäni oli kovasti toivonut poikaa. Hän oli sanonut äidilleni että jos se on tyttö niin se on pettymys. Vanhemmilleni syntyi poikalapsi. Isäni ylpeyden aihe. Kun minua odotettiin isäni ei edes halunnut minua. Minä olin sille yhdentekevä jo silloin. Olen siis toinen lapsi. Kauan aikaa sitten olin siinä iässä että alkoholi ja kaikki muu tuli omasta mielestäni ajankohtaiseksi. Voi minä häpeän niitä aikoja. Isäni vihasi minua silloin..inhosi..ja minä pelkäsin häntä. Päätin muuttua ja minä muutuinkin. Koulussa alkoi sujua paremmin ja luulin että isäni antaisi minulle jonkinlaista arvostusta ja kunnioitusta siitä mitä tein ja sain aikaan. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Minä en kelpaa hänelle vieläkään. En vain kelpaa.. hän vaatii minulta enemmän mihin pystyn, pitää minua lapsellisena..haukkuu ja kaikista pahimmalta tuntuu kun kerron hänelle vakavasti asioista.. hän tulee veljeni kanssa ja he yhdessä nauravat.
Minusta on tullut niin kova ihminen tämän kaiken jälkeen. Veljeni vaikuttaa isäni päätöksiin ja he yhdessä päättävät minun henkilökohtaisista asioistani. Isän kuuluukin mutta ei veljen.. eikä heidän varsinkaan yhteistuumin.
Rakastamallani pojalla tuli ongelmia veljeni kanssa ja isäni. Kai se oli jotain tappelun kaltaista. Isäni ei anna sitä anteeksi, vaikka se ei edes ole niin KAUHEAN suuri asia. Toisin sanoen minulla ei ole mahdollisuutta hengittää täällä kotona.
Järkyttävää oli se kun kuulin ettei isäni alunperinkään halunnut minua. Olin jo pienenä vauvana hänelle yhdentekevä.
Kuinka voisin nytkään merkitä hänelle mitään? Hänen mielestään kuitenkin kaikki mitä teen on aina väärin ja veljeni tekemät asiat menee oikopäätä oikein. En jaksa enää välittää suuttuuko isäni ja alkaako hän vihata minua jos minä ja rakastamani poika seurustelemme. Ei hän minua arvosta muutenkaan.'
kiitos teille ymmärtäväiyydestä. Joku täällä ei oikein taas tajunnut. Kiitos paljon ja hyvää jatkoa teille kahdelle.
-Amerika-