En tiedä olenko liian sensitiivinen ihminen, mutta viime aikoina olen hirvittävästi miettinyt ajan kulua ja sitä kuinka se tuhoaa kaiken. Itse olen 30-vuoden puolessa välissä, mies, ja on tapahtunut paljon positiivista kehitystä. Työpaikallani on paljon nuoria ihmisiä, jotka ovat mukavia ja täynnä elämää ja unelmia. Joitakin olen oppinut tuntemaan todella hyvin. Kuitenkin, kun alan miettimään ajan kulumista, se käytännössä musertaa minut. On kauheaa ajatella miten nämä ihmiset muuttuvat seuraavan kymmenen vuoden aikana. Musiikki jota he kuuntelevat, ajatukset joita heillä on, avoimuus, se kaikki katoaa tai vähintään vaihtuu. Käytännössä he lakkaavat olemasta sellaisina kuin nyt ovat. En tiedä onko tämä sitä, että itse pelkään vanhenemista. Sekin on kammottavaa miten oma paras elämä muistoinen lipuu taaksepäin ja sitä ajautuu erilaiseen yhteiskunnalliseen rooliin.
Olen aina kärsinyt lievästä masennuksesta, yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. Nyt näistä tunteista on tulliut melkein ylivoimaisia. Elämässä ei tunnu olevan mitään ideaa. Vaikka älyllä ajattelisi, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja kaikki on vain itsestä kiinni, ei auta. Tuntuu, että koko elämä on pelkkä kupla, jonka voisi puhkaista heti, tai sitten jää vain odottamaan sen hidasta näivettymistä. Kai sitä vain elää jonkinlaisen tyhjyyden päällä. En vain ymmärrä mitä aika tekee ihmisille. Se tuntuu ylitsepääsemättömän julmalta.
Olen aina kärsinyt lievästä masennuksesta, yksinäisyydestä ja ahdistuksesta. Nyt näistä tunteista on tulliut melkein ylivoimaisia. Elämässä ei tunnu olevan mitään ideaa. Vaikka älyllä ajattelisi, että jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja kaikki on vain itsestä kiinni, ei auta. Tuntuu, että koko elämä on pelkkä kupla, jonka voisi puhkaista heti, tai sitten jää vain odottamaan sen hidasta näivettymistä. Kai sitä vain elää jonkinlaisen tyhjyyden päällä. En vain ymmärrä mitä aika tekee ihmisille. Se tuntuu ylitsepääsemättömän julmalta.
Vastaukset 7
Vanhimmat
''Aika'' on pelkkä harha.
vai että 20-30v pikkutytöt ja pikkupojat täynnä unelmia?
Ja sinä 30v olet nyt sitten ikäloppu ja aika rasittaa?
Parempi se 30 vuotiaana on elämää nähdä kuin teinin tasolla olevana jöröjukkana joka luulee että elämä on ruusuilla tanssimista.
otapa masennuspilleri ja ala ymmärtämään että yleensä sanotaan elämän alkavan kolmikymppisenä. vartalo on naisella silloin täydellinen ja mies komeimmillaan. Elämä alussa siis.
Eipä sitä nuorempana saa edes mitään ihmeellistä aikaan koska elämä on suurilta osin opiskelua.
samaa itkemistä on kuultu 20v junioreiltakin.
Elämä menee eteenpäin. Kaikki muuttuu. Elämässä on opittava myös luopumaan entisestä. Kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Tämän kanssa on tultava toimeen. Tämä kaikki on hyväksyttävä. Luonto ja taide eri muodoissaan auttavat vaikeissakin paikoissa. Uskalla elää. Elämä voi satuttaa, mutta se voi myös voimauttaa. Arjen kestäminen on elämän taidetta. Mikään ei ole merkityksetöntä.
MIksi pitäisi luopua entisestä?
Onko siinä mitään järkeä jos pitää entisestä?
Tämäkin viesti on entinen kohta mutta voin toistaa tätä vaikka lopun elämääni.
Kuten sanoin niin tuollainen kehitysajattelu ei tarvi olla pakollista ellei itse niin halua. Ota niskasta kiinni itteäs ja elä kuten ennenkin.
piste.
Onneksi taivaassa ei tunneta ajankulua ja ikävystymistä. Eikös elämä ole tässä ja nyt. Melankolikkoluonteet useín haikailevat mennyttä tai pelkäävät tulevia. Miksi mietit moista, elä juuri tätä hetkeä ja iloitse niin kuin ystäväsikin näyttävät tekevän. Tulee mieleen kesä ja ihmiset jotka toteavat kun ihastelee, että on kiva sää aurinko paistaa ja on mahtava kesäsää. Vastaukseksi saa, niin on, mutta ei ole enää ensi viikolla ym.
Itse ole jo reilusti keksi-ikäinen ja nautin olemassaolostani. tavallsiesti ihmien kyspyys ja muuttuu iän myötä: musiikkimaku voi muuttau, asenteet, mielipityeet, vakaumukset. Ethän sinäkään enää varmaan nauti laikkiä viisivuotiaiden pelejä, vaikka ajallansa se oli hauskaa.
Ja kuka estää sinua siiten 50-viotiaana elämästä ja nauttimasta nuorten asioista.
Todellakin teet turhista asioista mörköjaä - vain onko pelkosi taustalla sittten aivan jokin myy syy, jota et nyt tiedosta?
Se on totta että aika tappaa ja päästää jokaisen tuskistaan mutta tuskallisen hitaasti. Itseäni stressaa elämättä jäänyt elämä jota kuitenkin kadun vanhana jos sinne asti elän. En koe pystyväni elämään elämääni ollenkaan niinkuin haluaisin kun on niin paljon sosiaalisia rajoitteita. Mikään ei mua tunnu auttavan muutakuin kuolema.
Aika tuntuu kuluvan aivan liian nopeasti siltä kannalta että ehtisin koskaan toteuttaa unelmiani mutta toisaalta taas liian hitaasti jotta pääsisin eroon tästä elämisen tuskasta. Olen pelkojeni takia jumiutunut niin pahasti paikoilleen että tuntuu ettei juuri mitään ole tehtävissä ja koko mun elämä jää elämättä enkä voi kuin alkaa odottelemaan kuolemaa. Se kuoleman odotteleminenkaan ei tunnu ollenkaan järkevältä vaihtoehdolta kun olen vasta muutaman vuoden päälle parikymppinen.
Koita olla uskomatta omiin ajatuksiisi, vaikka se vaikeaa voi ollakin. Ajatuksia tulee ja ajatuksia menee, ne ovat vain ajatuksia ei tosi asioita. Kun epämielyttävä tai masentava ajatus tulee mieleesi, kysy onko tämä ajatus varmasti totta, onko tämä ajatus täydellinen totuus ympäröivästä maailmasta. Mielestäni ajatus ei voi olla täydellinen totuus maailmasta. Ehkäpä siinä pientä työkalua eteepäin.