Miten aloittaisin kertomaan tämän.. Elämäni aikana olen menettänyt parhaan kaverini joka arvosti minua semmoisena mitä olen.
Minua on kiusattu 1.luokasta 9.luokkaan saakka.
Luulin että en koskaan saa itselleni omaa rakasta.. kaikki haukkuivat rumaksi, lihavaksi ja tyhmäksi.
Olin aina syrjitty.. kukaan ei halunnut viettää kanssani aikaa edes välitunneilla.
Ala-asteella kiusaamiseen ei puututtu, mutta kun pääsin yläasteelle asiat helpottuivat vähän.. mutta se jatkui ja jatkui.. sain ikuiset arvet ja traumat.. itken välillä menneisyyttäni.. Jos joku minua nyt haukkuisi niin en enään välitä koska olen saanut voimaa.
Vanhempani auttoivat onneksi minua, mutta se ei vaan riittänyt itsetuhoiselle, masentuneelle teinille eli minulle.
Onneksi tapasin nykyisen mieheni ja elämä jotenkin alkoi pelaamaan. Ja kun pääsin ammattikouluun kaikki muuttui.. Kaikki alkoi uudestaan!
Ja nuoret.. älkää koskaan viillelkö itseänne tai ajattele kuolemaa, koska se ei auta! Puhukaa vanhempienne kanssa tai jonkun läheisen ihmisen kanssa!
Minua on kiusattu 1.luokasta 9.luokkaan saakka.
Luulin että en koskaan saa itselleni omaa rakasta.. kaikki haukkuivat rumaksi, lihavaksi ja tyhmäksi.
Olin aina syrjitty.. kukaan ei halunnut viettää kanssani aikaa edes välitunneilla.
Ala-asteella kiusaamiseen ei puututtu, mutta kun pääsin yläasteelle asiat helpottuivat vähän.. mutta se jatkui ja jatkui.. sain ikuiset arvet ja traumat.. itken välillä menneisyyttäni.. Jos joku minua nyt haukkuisi niin en enään välitä koska olen saanut voimaa.
Vanhempani auttoivat onneksi minua, mutta se ei vaan riittänyt itsetuhoiselle, masentuneelle teinille eli minulle.
Onneksi tapasin nykyisen mieheni ja elämä jotenkin alkoi pelaamaan. Ja kun pääsin ammattikouluun kaikki muuttui.. Kaikki alkoi uudestaan!
Ja nuoret.. älkää koskaan viillelkö itseänne tai ajattele kuolemaa, koska se ei auta! Puhukaa vanhempienne kanssa tai jonkun läheisen ihmisen kanssa!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Samoin, tarinani menee aika lailla samoin. Olin aina lehmä, wc-ankka tai jokin sinne päin.
Mutta nyt elämä on toisin, on ihana poikakaveri ihana ammattikoulu, mutta arvat ovat ikuiset.
Elämäni alkoin kun sain maailman parhaan ystävän ja pelkään nykyään että jossain vaiheessa käy taas että menetän parhaan ystäväni!
Onneksi nykyään on tuki ja turva eli poikaystävä! :)
Elä päivä kerrallaan. Kyllä se siitä, menetyksiä tulee ja menee, mutta myös tulee niitä hyviä asioita. Älä pelkää, kaikki menee hyvin. :)
..kaikki voi olla hyvin mahdollista!
Mutta uskon että en menetä parasta ystävääni enään koskaan! Pidän hänestä kynsin ja hampain kiinni jos on tarvis! Hän on minulle kuin isosisko!
Minua on kiusattu myös ekaluokasta ysiluokkaan, ala-asteella lähinnä yksi ja sama henkilö, yläasteella taas suurissa porukoissa. Henkistä enimmäkseen, mutta joukkoon kuului fyysistäkin väkivaltaa.
Olen nyt 19-vuotias ja itsetuntoa ei ole näkynyt sen koomin. Mieheni kärsii, kun hän mitä ilmeisimmin pitää minusta juuri tällaisena kuin olen (ainakin hän on niin sanonut) enkä koskaan voi uskoa hänen sanaansa jos hän kehuu minua kauniiksi. Miksi hän olisi muka eri mieltä kaikkien niiden ihmisten jälkeen, jotka minua ovat rumaksi ja lihavaksi haukkuneet? Tai miksi minä olisin muka niin erikoinen että minun ei pitäisi edes ajatella kuolemaa, vaikka minulle on sanottu aikoinaan että ihan hyvin voisit itsesi päiviltä päästää sillä olet ruma, lihava ja kaikille täysin hyödytön ämmä. Eihän miljoona kärpästäkään voi olla väärässä siitä etteikö lehmän lanta olisi hyvää...
Se rakas joulupukki voisi nyt vihdoin edes täksi jouluksi tuoda uuden ja säihkyvän itsetunnon. Olen sitä niin kovasti monta vuotta odottanut ja toivonut, mutta eipä vaan ole näkynyt...
Tsemppipeukkua vaan niille jotka aikovat selvitä ja ovat selvinneet! Ei tästä voi olla suunta kuin eteenpäin.
"Puhukaa vanhempienne kanssa tai jonkun läheisen ihmisen kanssa!"
Kävikö mielessä, että kaikilla eivät asiat ole niin kivasti että olisi joku läheinen jonka kanssa puhua? Jotkut joutuvat kouluhelvetin lisäksi kärsimään perhehelvetistä?
mulla on virtahepo olohuoneessa...