Nyt pitää kyllä tunnustaa että....että...että... olen miettinyt kaikenlaista mukavaa. Sellaista josta tulisin erittäin iloiseksi ja onnelliseksi,en tiedä kylläkään että tulisitkohan sinäkin? Mutta sitten palaankin maanpinnalle ja tiedän että ei ole mukavaa ollenkaan ja eihän tästä koskaan tiedä,kaikesta huolimatta minulla on silti jalat tiukasti maanpinnalla mutta silti, aina on tilaa unelmille ja haaveille. Ei ole aina vain ja ainoastaan mukavaa unelmoida,rankka ja toiveikas unelmointi on hiton kovaa työtä, oikein hiki hatussa saa tehdä duunia,ehkä joskus sen 24/7.
Jos unelmat toteutuisivat se olisi ikäänkuin pääsisi kesälaitumille ja eikä ne unelmat edes ole mitään pilviä kurottelevia ja hiveleviä vaan tavallisia oikean elämän haaveita ja arkisia asioita jotka liityvät häneen. Ehkä ne voivat olla jollekkin pieniä haaveita mutta jollekkin toiselle taas hyvinkin suuria ja ihania.
Jos unelmat toteutuisivat se olisi ikäänkuin pääsisi kesälaitumille ja eikä ne unelmat edes ole mitään pilviä kurottelevia ja hiveleviä vaan tavallisia oikean elämän haaveita ja arkisia asioita jotka liityvät häneen. Ehkä ne voivat olla jollekkin pieniä haaveita mutta jollekkin toiselle taas hyvinkin suuria ja ihania.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Mä en enää unelmoi, kun se on turhaa. Enkä haaveile myöskään enää mistään. Mulle opetettiin, ettei näin turhan ja paskan kannata toivoa yhtään mitään. Ilo ja onni, en edes enää tiedä mitä ne ovat. Multa on otettu kaikki pienetkin luulotkin pois. Multa on kaikki ovet kiinni. Näen joskus unia jossa suljen ovia ja ikkunoita ettei mikään vaan pääse sisälle. Mun todellisuus on niin karua ettei mitkään unelmoinnit siinä kannata. Ainoa toive on ettei mua ole enää muutaman vuoden päästä edes olemassa, koska ei mulla ole yhtäkään syytä elää vanhaksi. On varmaan mahtava tunne, kun oikeus unelmoida ja haaveilla ja jopa toteuttaakin ne jos hyvin käy. Mulla käy teitä kateeksi. Mulla ei ole oikeutta haaveisiin eikä unelmiin, sen mulle muut ihmiset opettivat.