Mitä ehdotetaan tilanteessani; olemme uusiopari, kihloissa. Puolisolla on osakeasunto, jonka hän laittoi vuokralle muuttaessaan maatilalleni kohta 2v. sitten. Molemmilla on lapsia edellisistä liitoista, oma lapseni on ainut alaikäinen ja hän asuu äitinsä uudessa perheessä, tapaamiset ovat kunnossa.
Olen viljelijä, peltoa ja metsää on viljelyyn ym. tarvittavia koneita ja laitteita. Puolisoni ei halua minun omaisuuttani millään lailla, jos kuolen ennen häntä, enkä minä halua hänen omaisuuttaan, jos hän kuolee ennen minua, eli siitä ei ole kysymys.
Tarkoituksenani siis olisi turvata hänelle asumisoikeus taloon / kotiimme kuolemani jälkeen. Tahtoisin, että hän voi tuntea tämän talon KODIKSEEN ja että hänen tekemänsä kunnossapito, taloudellinen osallistuminen ja kotityö tuntuisivat mielekkäältä. Hän on kätevä pintaremontoija ja muu huolenpito sujuu leppoisasti. Yhdessä asumisen aikana on jo tehty / teetetty mittavia korjausremonttejakin (mm. katto, ulkovuori..)
Haluaisin, että hän voisi nauttia kodistamme kuolemani jälkeen vapaasti niin kauan kuin hän haluaa (vaikka loppuikänsä) ja ettei exäni voisi alaikäisen lapsen huoltajana heittää häntä pihalle perintölakiin vedoten (..sen hän tulisi tekemään mitä pikaisimmin..). Toki puolisollani on se oma asunto-osake, mutta olisi aika tylyä rakentaa yhteistä kotia tänne ja joutua sitten heitetyksi ulos..
Että mikä on hallintaoikeuden ja osatestamentin ero? Onko muita vaihtoehtoja tehtävissä? Mikä olisi taloudellisesti edullisin vaihtoehto hänelle (kuolemani jälkeen) perintöverotus? Ym.? Millaisia paperihommia pitäisi tehdä ja onko esim. pankin lakimies sopiva henkilö niitä tekemään? Kysymys ei siis ole lapseni perinnöstä, hän saisi muun omaisuuteni heti ja loppujenlopuksi myös talon.
Olen viljelijä, peltoa ja metsää on viljelyyn ym. tarvittavia koneita ja laitteita. Puolisoni ei halua minun omaisuuttani millään lailla, jos kuolen ennen häntä, enkä minä halua hänen omaisuuttaan, jos hän kuolee ennen minua, eli siitä ei ole kysymys.
Tarkoituksenani siis olisi turvata hänelle asumisoikeus taloon / kotiimme kuolemani jälkeen. Tahtoisin, että hän voi tuntea tämän talon KODIKSEEN ja että hänen tekemänsä kunnossapito, taloudellinen osallistuminen ja kotityö tuntuisivat mielekkäältä. Hän on kätevä pintaremontoija ja muu huolenpito sujuu leppoisasti. Yhdessä asumisen aikana on jo tehty / teetetty mittavia korjausremonttejakin (mm. katto, ulkovuori..)
Haluaisin, että hän voisi nauttia kodistamme kuolemani jälkeen vapaasti niin kauan kuin hän haluaa (vaikka loppuikänsä) ja ettei exäni voisi alaikäisen lapsen huoltajana heittää häntä pihalle perintölakiin vedoten (..sen hän tulisi tekemään mitä pikaisimmin..). Toki puolisollani on se oma asunto-osake, mutta olisi aika tylyä rakentaa yhteistä kotia tänne ja joutua sitten heitetyksi ulos..
Että mikä on hallintaoikeuden ja osatestamentin ero? Onko muita vaihtoehtoja tehtävissä? Mikä olisi taloudellisesti edullisin vaihtoehto hänelle (kuolemani jälkeen) perintöverotus? Ym.? Millaisia paperihommia pitäisi tehdä ja onko esim. pankin lakimies sopiva henkilö niitä tekemään? Kysymys ei siis ole lapseni perinnöstä, hän saisi muun omaisuuteni heti ja loppujenlopuksi myös talon.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Eli tee hallintaoikeustestamentti joka kohdistuu tuohon teidän yhteisesti asumaanne taloon.
Rintaperilliset eivätkä muutkaan pääse väliin kun varmistat että heille tulee muuta omaisuutta vähintään lakiosaa vastaavan arvosta.
Mitähän tarkoitat "osatestamentilla"? Suomen perintöoikeus ei tunne sellaista käsitettä.
Tapauksessasi paras ratkaisu lienee hallintaoikeustestamentin tekeminen kihlatullesi. Voisit esim. määrätä että hän saa taloon (ja sen pihapiirissä oleviin ulkorakennuksiin/autotalliin tms. mitä teillä siellä nyt on muuta asumiseen liittyvää) hallintaoikeuden niin pitkäksi aikaa kuin hän kykenee tilalla asumaan. Ero elinikäiseen hallintaoikeuteen on siinä ettei hallintaoikeus rasita lastasi enää sitten kun puolisosi on jo vanhainkodissa tai pysyvästi vuodeosastolla. Veroseuraamukset kihlatulle ovat nolla, mutta lapsesi joutuu maksamaan (alennetun) perintöveron myös hallintaoikeuden rasittamasta osasta, joten jätä hänelle myös riittävästi käteisvaroja perinnöksi!
Koska olet maanviljelijä, testamentissa kannattaa myös ehdottomasti mainita että ko. hallintaoikeus on voimassa perintökaaren 25-luvun määräysten, koskien sopivan tilanjatkajan oikeuksia, estämättä. Mene siis pankin lakimiehen tms. luokse ja teetätä testamentti. Muista mainita että kyseessä on toimiva maatila ja PK 25-luku, ettei siitä tule ongelmaa.
Päädyin samaan, mitä eka ehdotti. Yhden lapsesi lakiosa on puolet jäämistöstäsi, eli jos talon arvo on alle puolt, niin kihlattu testamentinsaaja saa asua talossa.
Testamentattu hallintaoikeus on tietääkseni verotonta saajalle ja rasite alentaa perilliselle talosta määrättävää perintöveroa.
Mieti asia kuitenkin myös siltä kannalta, että lapsesi jatkaessa maatilan pitoa, niin tilalla oleva talo onkin toisen hallinnassa ties kuinka kauan. Toinen mietittävä asia on se, että pitäisikö yleistä hallintaan kuuluvaa hoitoa ja etenkin peruskorjausta selventää teknisesti ja tietysti maksuvelvoitteet. Kyllä pankin juristi asian selvittää.
Mitäpä jos menisitte naimisiin,tekisitte avioehdon ja testamentin.
Ja juristi tehköön em. paprut, niin ei tule maallikoille virheitä.
Kiitos tärkeistä tiedoista. Siis hallintaoikeustestamentti olisi oikea ratkaisu.
Osatestamenttia kyselin, kun oletin että testamentin voisi tehdä puolisolle myös omaisuuden osasta. Mutta se ei ole asian ydin ja käsitin, että testamenttaaminen toisi hänelle perintöveroja kalliimman mukaan.
Alaikäinen lapseni on ainoa rintaperillinen ja hän ei tule jatkamaan tilani viljelyä, mikä on surullista, hän ei ole kiinnostunut viljelystä, koneista tai traktoreista (.. poika), lisäksi hänen äitinsä kannustaa vain kulttuurin ja taiteiden saralla..
Puolisoni lapsista yksi olisi valmis jatkamaan, mutta kiemurat ovat liian hankalat kaikkien kannalta. Emme ole ajatelleet naimisiin menemistä, emme ole sitä myöskään ehdottomasti kieltäneet. Se nyt ei ole ajankohtaista, mutta puolisoni asumisen varmistaminen on.
Kiitos vastaajille, näyttää, että asiasta pitää keskustella kasvokkain lakihenkilön kanssa ja miettiä tarkoin erilaisia vaihtoehtoja..
>>olemme uusiopari, kihloissa.>Emme ole ajatelleet naimisiin menemistä
Oletpas sinä hauska, kuten nasse-sedän kuuluukin olla.. Jos luit tarkasti myös rivien välit, niin kirjoittajan tekstistä ilmenee, että naimisiinmeno ei ole juuri tämänhetken asia...
Sinä nirppanokka luet rivien välit. Riittäisi, kun lukisit rivit. "Emme ole ajatelleet naimisiin menemistä, emme ole sitä myöskään ehdottomasti kieltäneet." Tällainen pari ei ole kihlapari lain mukaan.
Eipä tuolla kihlaparin määritelmällä ole laissa enää nykyaikana juurikaan käytännön merkitystä. Kihlakumppani voi olla oikeutettu avustukseen jäämistöstä ja testamentin tulkintaohjeessa PK 11:8 sanotaan (liittyen myös ap:n asiaan): "Jos joku on tehnyt testamentin kihlatulleen tai puolisolleen ja kihlaus tai avioliitto sen jälkeen purkautuu muusta syystä kuin testamentin tekijän kuoleman johdosta, on määräys tehoton. Sama on laki puolisolle tehdystä testamentista 3 luvun 7 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa."
Tästä kihlautumisesta on nykyisin tullut vähän sellainen "pikku-avioliitto". Siis sellainen, että halutaan osoittaa ja itse ajatella että tässä ollaan vähän vakavammin liikkeellä kuin pelkkä seurustelu.
74-vuotias äitini meni juuri kihloihin samanikäisen miehen kanssa. Molemmat leskeytyneet parisen vuotta sitten, ja aivan varmasti eivät ole naimisiin menossa. Mutta kihloihin halusivat ja sormuksetkin ostettiin. En usko että sen kummemmin miettivät Avioliittolain 1 luvun 1 §:n 1 momenttia. Eivätkä varmaan ole ainoita.
Kiitos tämän kihlaus-tarkennuksen viestiketjullekin, vaikka ap-kysymys ei koskettanut asiaa ensinkään. Ja "sematiikan" teksti on oikein myös meidän kohdalla; halusimme "olla vakavammin liikkeellä" tässä parisuhteessa, mutta ei tullut sen kummemmin mieleen ko. momentit. "Änkyräjuristi" toi mielenkiintoisen asian esille kihlaparin oikeudesta esim. avustukseen puolison kuoleman jälkeen.
Avioliittoon meneminen seniori-ikäisenä ei ole niin yksinkertainen toimenpide, kuin nuorena. Esim. molemmilla on kerääntynyt monenlaista "kuormaa" elämän varrelta mukaan ja paperisota kaiken yhteensovittamisesta / erillisyydesta on aikamoinen (erilaiset omaisuudet, velat, molempien lapset, sidosryhmät, olemassa olevat vastuut esim. omista vanhemmistaan ym.) Äkkiseltään luulisi, että kyllähän ne tulevat siinä sivussa, kun mennään naimisiin, mutta eivät ne tule.
Esimerkki elävästä elämästä.
Mies halusi naimisiin ja teki sen selväksi ennalta tulevalle morsiolle. Mies kyseli vähän niin kuin tulevaisuuden suunnitelmia ja asennetta avioitumiseen sekä kihlajaisiinkin. Tunnettuahan on (kuten edellä selvisi), että jotkut kihlautuvat vain seurustellakseen "vakavammalla mielellä" ja toisille kihlaus tarkoittaa naimisiin menemistä (siis kohta kihlautumisesta).
Mies sai mielestään tyydyttävät vastaukset ja kihlasormuksetkin ostettiin valmiiksi. Mies ajatteli romanttisesti kosivansa rakkauden pääkaupungissa Roomassa. Lomamatkalla Roomassa mies kosi romanttisissa olosuhteissa sanoen: "Tuletko vaimokseni?" Mieli oli ylimmillään, nyt se suuri hetki koittaa!
Miehen yllätys oli melkoinen, kun nainen vastasi: "En tiedä. Eihän meillä ollut puhetta naimiisiin menosta."
Nainen kyllä aikoi mennä naimisiin miehen kanssa joskus, mutta ensin mentäisiin kihloihin. Kihlauksella ei kuitenkaan sitouduttaisi vielä lopullisesti naimisiin menoon, joten tosiasiassa mitään kihlausta ei siis tulisi ainakaan Rooman matkalla.
Mies ja nainen sopivat "leikkikihlauksesta" miehen ollessa hyvin pettynyt, kaiketi eniten kuitenkin itseensä, kun ei ollut sittenkään ymmärtänyt tilannetta oikein.
Myöhemmin pariskunta erosi eikä ehtinyt avioitua koskaan.
Alkuperäisen ongelma on hyvin helposti ratkottavissa! Hänen tarvitsee vain mennä naimisiin, ja tehdä avioehto. Leski saa silloin turvatun tulevaisuuden: leskeneläkkeen ja lain suoman automaattisen asumisoikeuden yhteiseen asuntoon, eli kun sitten lähtee siitä kodista toiseen osoitteeseen, niin hallintaoikeus automaattisesti raukeaa ja kysyjän perillinen voi pistää rahoiksi.
Avioehdolla voi estää perinnön menon lesken pesään ja rajata sen vain omalle jälkeläiselleen. Jotta välttyisi valtavista riidoista, kannattaa erottaa talo erikseen tilasta omaksi kiinteistökseen. Tilan asuintalon voi erottaa muusta tilasta pyytämällä paikalle yksinkertaisesti maanmittarin ja tekemällä kiinteistötoimituksen, vai miksi sitä määräalan erottamista nyt kutsutaan ja hakemalla sille lainhuudon. Kuoltuasi voi sitten lapsesi myydä osan tilasta- paitsi taloa ei, jos leski siinä asuu. Tai voi senkin myydä, mutta kukapa siinä tilanteessa sitä ostaa...
>>Hänen tarvitsee vain mennä naimisiin, ja tehdä avioehto. Leski saa silloin turvatun tulevaisuuden: leskeneläkkeen ja lain suoman automaattisen asumisoikeuden yhteiseen asuntoon, eli kun sitten lähtee siitä kodista toiseen osoitteeseen, niin hallintaoikeus automaattisesti raukeaa ja kysyjän perillinen voi pistää rahoiksi.>Avioehdolla voi estää perinnön menon lesken pesään
No, avioituminen ja avioehto eivät poista varsinaista alkuperäistä kysymystä ( ja avioituminenkaan ei nyt ole aivan lähiaikojen suunnitelmana). Mikäli kuitenkin niin kävisi ja avioehto tehtäisiin, silloin leslelleni turvataan asuminen talossani elämänsä loppuun avioliittolain perusteella? Niinkö? Mutta kun hänellä on se "asumiseen soveltuva" omistusasunto jo olemassa, eli hän joutuu siirtymään sinne jokatapauksessa kuolemani jälkeen, mikäli on avioehto, eikä olemassa ole hallintaoikeutta minun nimettyyn omaisuuteeni? Eikö niin?
Mikäli toimimme alkuperäisten neuvojen mukaan ja teen taloni hallintoikeustestamentin kihlatulleni (kuolemani jälkeen). Niin miten toiminta sujuu hänen kuoleman jälkeen? Hänen lapsensa saavat tietenkin hänen omistamansa asunto-osakkeen pankissa olevat varat.
Miten voitaisiin turvata heille myös se omaisuus, jonka kihlattuni on tuonut muuttaessaan talooni ja tuo nyt tähän, yhteiseen kotiimme? Mitä korvataan hänen perillisilleen, hänen tekemästään työstä minun hyvinvointini hyväksi? Entä hänen osallistumisensa tilan toimintaan, remontteihin ym., entä tavarat, huonekalut, esineet ym. jotka ovat hänen hankkimiaan?
Haluan ehdottoman oikeudenmukaisen jaon, koska oma lapseni tulee kyllä oman osansa saamaan, mutta hänen äitinsä yrittää ottaa "rintaperillisen huoltajana" vielä enemmän /kaiken mikäli minkään keinon avulla pystyy.
Olen sen vuoksi myös harkinnut lapselleni tulevan perinnön hoidon / hallinnan jättämistä ulkopuolisen asianhoitajan vastuulle, kuinka se tehdään?
Ota nyt hyvä mies yhteys juristiin ja vähän äkkiä!
Olet niin rakastunut ja soikaistunut, jotta pielehen menee takuuvarmasti hyvät suunnitelmasi, jos ja kun nyt alat sössiä.